Kristillinen avioero

[seppos]

Täällä on pari ns viidesläisen taustan omaavaa kirjoittanut, siitä kuinka nuoriso säntäsi avioliittoon, että voi synnittömästi leikkiä isää ja aitiä. Nyt nämä on sitten samanlaisella kiirellä purettu ja etsitään elämänkumppania. Näyttää siltä kotimaan mukaan ette kyse ole vain suomalaisesta ongelmasta vaan USA:ssa on sama juttu http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/5950-usan-raamattuvyohykkeella-eniten-avioeroja

Mikä olisi tässä asiassa viisautta ja kuinka olisi fiksua menetellä?

[Pena]

Se ei ainakaan näytä fiksulta, että tiukalla seksikiellolla saadaan asia niin kiinnostavaksi, että mennään liian nuorena suin päin onnettomiin naimisiin.

[Jampe]

En ihmettele yhtään tuota asiaa. Ihminen ei muuksi muutu vaikka heittäytyisi kuinka hengelliseksi vaan loppujen lopuksi siellä sisällä asuu se sama ihminen kuin ennenkin. Tietyissä piireissä elää harhaluulo että ns. "uudestisyntymisen", jolla tarkoitetaan uskoontulokokemusta, -että tällaisen tapahtuman jälkeen ihminen joko muuttuu tai hänen tulisi muuttua vähemmän syntiseksi kuin ennen. Näin ollen armoakaan ei tarvita yhtä paljon kun on omasta mielestä tehty parannus "isoimmista/enimmistä" synneistä.

On turhaa yrittää muuttua kristitymmäksi ulkonaisten kieltäymysten ja tapojen kautta. Paras yrittää vaan keskittyä olemaan tavallinen ihminen ja hyväksyä valuviat tosiasioina. Vaikka ulkonaisesti onkin helppo kiillottaa kristityn kilpeä niin täsmälleen yhtä musta sydän siellä sisällä on kuin muillakin. Helppo se on tehdä parannusta ulkonaisista tavoista kuin viinasta, tupakasta tai riettaasta puheesta mutta enpä vielä ole nähnyt enkä kokenut että olisi pystytty tekemään parannusta sydämen pahuudesta, ilkeistä ajatuksista, kateudesta jne.  Niitä tuntuu riittävän näillä "tosiuskovaisilla" monesti tavallisia ihmisiä enemmänkin että ei usko siitä pelasta.

Uskossa pitäisi käsittääkseni olla kysymys syntien anteeksiantamisesta eikä kristityn kilven kiillottamisesta. Mitä sen on väliä vaikkei kukaan koko maailmassa pitäisi meitä "uskovaisena"? Kyllä Jumala taivaassa tietää. Kaikki muu on turhaa.

[Pirska]

Asiassa on monta puolta. Millä aikataululla säntäävät avioliittoon nämä aloituksessa mainitut nuoret, se olisi hyvin hauskaa tietää? Kun ihminen solmii avioliiton, se on julkinen ja kaikki voivat siitä päätellä, säntäävätkö puolisot yhteen vai tapahtuuko se harkinnan jälkeen.

Mikä olisi mielestänne sopiva aika solmia avioliitto eli kuinka kauan pitäisi seurustella, jotta ei säntäisi avioliittoon?

Ihmisten henkilökohtaisista asioista ei sovi udella, mutta jos näistä avioliittoon säntääjistä ollaan huolissaan, niin silloin minusta olisi myös aiheellista tehdä seuraavia kysymyksiä (inhottavan tunkeilevia):
 - Kuinka kauan parit yleensä seurustelevat ennen kuin he muuttavat yhteen asumaan? Pitäisikö siinäkin olla sama aikataulu kuin avioliiton   
   solmimisessa? Elämänmuutoshan on käytännössä sama.

 - Kuinka kauan parit seurustelevat, ennen kuin he menevät saman peiton alle (loput täytyy arvata)? Mikä siinä olisi sopiva aikataulu?

Mietin tässä vain, että ketkähän ne säntäävät.

Nykyään tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, että parit ovat päälle kolmikymppisiä solmiessaan avioliiton. Ei voi mitään, mutta tuolloin on paras ensisynnyttäjän ikä armotta ohi. Toki talous on varmaan kunnossa ja asiaa on harkittu pitkään.

En voi mitään, että kauhean hohdokkaalle ei minusta tunnu ajatella avioliittoa, joka on solmittu siinä vaiheessa, kun saman katon alla on asuttu joku 8 vuotta. Ei ihme, että siihen pitää sitten keksiä jos minkälaisia polttareita benji-hyppyineen ja muine kotkotuksineen, jotta se edes tuntuisi joltakin.

[seppos]

Asiassa on monta puolta. Millä aikataululla säntäävät avioliittoon nämä aloituksessa mainitut nuoret, se olisi hyvin hauskaa tietää? Kun ihminen solmii avioliiton, se on julkinen ja kaikki voivat siitä päätellä, säntäävätkö puolisot yhteen vai tapahtuuko se harkinnan jälkeen.

Mikä olisi mielestänne sopiva aika solmia avioliitto eli kuinka kauan pitäisi seurustella, jotta ei säntäisi avioliittoon?

Ihmisten henkilökohtaisista asioista ei sovi udella, mutta jos näistä avioliittoon säntääjistä ollaan huolissaan, niin silloin minusta olisi myös aiheellista tehdä seuraavia kysymyksiä (inhottavan tunkeilevia):
 - Kuinka kauan parit yleensä seurustelevat ennen kuin he muuttavat yhteen asumaan? Pitäisikö siinäkin olla sama aikataulu kuin avioliiton   
   solmimisessa? Elämänmuutoshan on käytännössä sama.

 - Kuinka kauan parit seurustelevat, ennen kuin he menevät saman peiton alle (loput täytyy arvata)? Mikä siinä olisi sopiva aikataulu?

Mietin tässä vain, että ketkähän ne säntäävät.

Nykyään tuntuu olevan enemmän poikkeus kuin sääntö, että parit ovat päälle kolmikymppisiä solmiessaan avioliiton. Ei voi mitään, mutta tuolloin on paras ensisynnyttäjän ikä armotta ohi. Toki talous on varmaan kunnossa ja asiaa on harkittu pitkään.

En voi mitään, että kauhean hohdokkaalle ei minusta tunnu ajatella avioliittoa, joka on solmittu siinä vaiheessa, kun saman katon alla on asuttu joku 8 vuotta. Ei ihme, että siihen pitää sitten keksiä jos minkälaisia polttareita benji-hyppyineen ja muine kotkotuksineen, jotta se edes tuntuisi joltakin.

Olen omien lasteni kohdalla huomannut, että intensiiviset pitkät opinnot siirtävät seurustelusuhteen alkamista myöhäiseksi ja lapsia ehtii ajatella vasta kolmekymppisenä jos sillonkaan.

Toinen juttu, mikä liittyy otsikkoon on vauhtisaarnaajien avioerot. Onko enään yhtään tv-evankelistaa (erityisesti USA), joka ei olisi eronnut tai tarkemmin, josta ei olisi erottu.

[Pirska]

Olen omien lasteni kohdalla huomannut, että intensiiviset pitkät opinnot siirtävät seurustelusuhteen alkamista myöhäiseksi ja lapsia ehtii ajatella vasta kolmekymppisenä jos sillonkaan.

Jos seurustelusuhde alkaa myöhään, niin sehän kuulostaa opintojen kannalta kiitolliselta. Itsekin aloin seurustella jo ollessani mukana työelämässä, joten määrättömän pitkän aikaa ei tarvinnut seurustella. Pidimme silti kiinni siitä, että ehdimme tutustua toisiimme jokaisena vuodenaikana, koska edessä oli tiedossa mahdollisesti loppuelämän kestävä liitto.

Nykyään vain tuntuu yleisellä tasolla karrikoidusti sanottuna, että seksielämä aloitetaan 13-vuotiaana ja avioliitto solmitaan yli 30-vuotiaana. Se väliin jäävä ylipitkä aika ei mielestäni rakenna ketään. Valitettavan usein niihin sisältyy useampia eroja ja paljon kyyneleitä. Olen kuullut myös semmoisista tapauksista, että kun yhteen on muutettu, niin toinen (yleensä nainen) haluaisi solmia avioliiton, mutta toinen ei suostu. Mitäpä sitä sitoutumaan kun tarpeet saa muutenkin tyydytettyä.

Olen sitä mieltä, että ei voi sanoa, että on yksi ja oikea tapa mennä naimisiin. Ehkä kuitenkin kaikkein tärkeintä on, että oikea puoliso on löydettynä ja häneen ja hänen sukuunsa riittävästi tutustuttu. Vaikka olisi taloudellisesti kuinka hyvä tilanne, niin ilman puolisoa on mahdotonta avioliittoa solmia.

Toinen juttu, mikä liittyy otsikkoon on vauhtisaarnaajien avioerot. Onko enään yhtään tv-evankelistaa (erityisesti USA), joka ei olisi eronnut tai tarkemmin, josta ei olisi erottu.

Taitaa niillä evankelistoilla mennä kaikki muutkin asiat ihan pieleen. Harmi, että ovat saaneet käännettyä hyvän asian itseään vastaan. Hullua on mennä naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen, koska tuossa ajassa ei ehdi tutustua toiseen eikä valmistautua niin suureen elämänmuutokseen.

[seppos]

Jos seurustelusuhde alkaa myöhään, niin sehän kuulostaa opintojen kannalta kiitolliselta. Itsekin aloin seurustella jo ollessani mukana työelämässä, joten määrättömän pitkän aikaa ei tarvinnut seurustella. Pidimme silti kiinni siitä, että ehdimme tutustua toisiimme jokaisena vuodenaikana, koska edessä oli tiedossa mahdollisesti loppuelämän kestävä liitto.

Nykyään vain tuntuu yleisellä tasolla karrikoidusti sanottuna, että seksielämä aloitetaan 13-vuotiaana ja avioliitto solmitaan yli 30-vuotiaana. Se väliin jäävä ylipitkä aika ei mielestäni rakenna ketään. Valitettavan usein niihin sisältyy useampia eroja ja paljon kyyneleitä. Olen kuullut myös semmoisista tapauksista, että kun yhteen on muutettu, niin toinen (yleensä nainen) haluaisi solmia avioliiton, mutta toinen ei suostu. Mitäpä sitä sitoutumaan kun tarpeet saa muutenkin tyydytettyä.

Olen sitä mieltä, että ei voi sanoa, että on yksi ja oikea tapa mennä naimisiin. Ehkä kuitenkin kaikkein tärkeintä on, että oikea puoliso on löydettynä ja häneen ja hänen sukuunsa riittävästi tutustuttu. Vaikka olisi taloudellisesti kuinka hyvä tilanne, niin ilman puolisoa on mahdotonta avioliittoa solmia.

Taitaa niillä evankelistoilla mennä kaikki muutkin asiat ihan pieleen. Harmi, että ovat saaneet käännettyä hyvän asian itseään vastaan. Hullua on mennä naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen, koska tuossa ajassa ei ehdi tutustua toiseen eikä valmistautua niin suureen elämänmuutokseen.

Avioliittoa helpottaa, jos tuntee henkilön arjessa ennen seurustelusuhteen alkamista.

Tuo 13v seksielämä kuuluu enemmän poikkeuksiin kuin enemmistön käytökseen. Valitettavasti näitä raakana poimittujakin löyttyy, vaikka se olisi parempaa kypsänä.

[juhani]

Olin 9-vuotias kun "rakastuin" perheeni diktaattoriin.

[Leena]

Se ei ainakaan näytä fiksulta, että tiukalla seksikiellolla saadaan asia niin kiinnostavaksi, että mennään liian nuorena suin päin onnettomiin naimisiin.

Jokseenkin näin. Varjelusta, jos sitä voi ihminen antaa, olisi ainakin kaihtaa ylimainontaa seurakunnan nuoria paimennettaessa.  Ennemminkin muistuttaa siitä, että avioliitto on varsin vaativa elämisen muoto, eikä aina silkkaa autuutta. "Kun nyt puheeksi tuli, niin yrittäkää ensin pärjäillä itseksenne, kun kotoa lähdette".  

Viidesläisellä alueella varttuneena suren sitä, että meitä suorastaan ajettiin avioliittoon.  Se solmittiin heti kun koulut oli käytynä, useimmiten se koulu oli lukio. Toisella oli opiskelupaikka jolla asuntolasta saatiin kaksio, tavallisesti toisella ei sitäkään. Seurusteltu oltiin;  joskus toki pidempään mutta toisinaan hätäiset pari kuukautta ennen lakkiaisia, ja aina turvallisesti kotioloista käsin - paras itsenäisyyden yritys oli sen aikainen kristillinen ylioppilaskoti.

On helppoa olla jälkiviisas. Tuota ryhmää muistellessani,  kuten muitakin mahdollisia,  joissa satamakaupungin kasvatti liikkui,  totean, että varhaiseen seksiin ajaa useammin pelko kuin halu.  Sittenhän se kauheus on koettuna...  joo, sattuu se tosissaan aika hirveesti...  no oli se piip piip piip kun mimmi on siinä ja minä piip piip piip kun minulla ei piip piip piip...  onneksi muija oli niin piip piip piip että sammu ite... miten sen piip piip sais että se piip...

Jos mitä pelättiin, niin hääyötä.  
Siinä se jo olikin pedattuna, kristillinen avioero. Syöksyminen jonkin kauhean tähden ventovieraan ihmisen kanssa johonkin epämääräiseen, koska se oli "Jumalan tahto". Niin opetettiin, ja näitä iltoja teemalla Kristillinen sejase, jotain teemaan liittyvää, oli usen. 

[seppos]

Olin 9-vuotias kun "rakastuin" perheeni diktaattoriin.

Olet varhaiskypsä. On se vaan hyvä, kun rakastuit niin ihanaan diktaattoriin, joka pitää sinut kaidalla tiellä.