Tiedähäntä oliko PekkaV:lla ajatuksena ,lopettaa keskustel vanhaan körttimalliin. Aamusella, kohtauksen äkkiä tullessa, olin kuitenkin kiitollinen etten ollut työlssä enkä bussissa, en sairaalassa en h'dissäni omista potilaisani ja kertaamassa ketä oli listalla,kenellä vakava tilanne, kuka auttaisi, en toisella puolen pöytää neurologien päänsärkynä ihmeteltävänä koska Hesassa erikoistuvat oppivat eriomattain hoitamaan aivoinfarktien liuotukset, pitäöisi olla kuopion piirin potilas jotta osaisivat nämä minun -- koska tutkimuskohteet on jaettu ja siinä on jäänyt huonmioimatta että kandina opitaan se mitä talossa tehdään... tiedän kokemuksesta! Onneksi oli se pitkä GP-harjoittelu! Ja oltiuin 2 hengen ryhmissä peräti puoli vuotta -- se oli ihanaa. Opimme tavallisten ihmisten tavallisia tauteja, ja nytkin oma apu on parax apu. Juo paljon nestettä, ota reippaasti Finrexiniä koska siinä ion salisylaattia, se avaa suonet, ota arkailematta bentsoa, estään epikohtauksen tulo. Jos se palaa, hurauta Malmin vastaanlottoon Kotosalla, eli kaupungilla, nämä osataan. Unohda HUS ja potilaan hoitopolku!
Vein postia kun se alkoi. Kaaduin selälleni ja kyllähän se sattui. konttasin kotiin, nukuin läppärin ääreen ja ihme - tässä ollaan!
Oliko sittenkin Jumalan käsi jo siinäkin puuttumassa, että 1994 haimme eläketta 4 vuodeksi ja odotimme 2 vuodeksi... kaikki paperitkaan eivät vielä olleet heillä kun saapuu päätös: Lopullinen kuntoutustuki myönnetty! Olenko yli 15 vuotta taistellut oikeastaan tutkainta vastaan -- se oli jokaisesta varsin merkillistä!
Minulla on outoja kokemuksia, joihin tietysti voi
keksiä selityksen -.- niojaa, oli juhannuksen alusviikko -.- ratkaisijana oli joku kyllästynyt, jioka luki neurologin lausunnon perinjuurin -.- ei tule paranemaan. Oikeammin, tapahtumia, joita on vaikeaa selittää ottamatta Jumalaa toimijana mukaan. Ei paljoa, mutta kolme-neljä.
Siitä kai lopun perin toivoinn keskustelua, ja jostakin syystä haastaisin AKUANKKAA. Millaista olisi kohdata lääkäri. joka olisikin toimintakyvytön, ei edes työkyvytön -- niitä keräilisin. Toinen mikä kiinnostaa, on hoitohenkilöstön kokemus. Ei ryhmänä, vaan yksilöinä!
Samaten tuollaisia, joissa vaikuttaa siltä että nyt saatan sanoa, Jumala oli yli kaiken armollinen, tarttui elämääni, pelasti minut, asettti jalkani kalliolle.Kun pyysin kuolla Hän lähetti avun oikeaan aikaan kuin sanoen: Kyllä, aikanaan, muttei vielä.
Ja summa summarum: Uskoisin, että en ole mitenkään merkillinen tapaus. Jokainen kohtaa elämässään tämän kysymyksen. Se sivuaa kaikkea. Äänestystä vaakeissa. Kun kutsutaan lahjoittajiksi.
Joku oli facebook-sivulleni tuonut Otto von Habsburgin siunauksen. Kauneinta oli pyrkiminen kirkkoon. Kuin pyrkiminen Jumalan tykö. Ensin kulki edessä hänen edustajana, joka luetteli miehen arvonimet. "Wir kennen ihnen nicht" oli vastaus. Sitten ladeltiin hänen hyvöt tekonsa - Ist nicht nekannt hier - ist verschwunden. Lopulta pyrijä sanoi vain: Otto. Ein sterblicher, sündiger mensch, ja oli avattiin. Niin pyrimme kerran paratiisiin - Jumalan luo.
Mutta täällä olemme kutsutut palvelemaan. Ehkä Jumala tarkoitti jo viisitoista vulotta sitten, että palvelisin toisin, sillkä kaken aikaa olen sairastunut vaikeammin ja vaikeammin. No - erehdyksen
saa anteeksi!
Vaoisalla mielellä! Herra antoi, Herra otti. Kiittäkäämme Herran nimeä!
Ja nyt, Körttifoorumi kiinni. On selkeästi vaarallinen aika eli liikun heikoilla jäillä. Näkemiin vähiksi ajoiksi!
Aihe: Eettistä vai epäeettistä menoa (Luettu 6008 kertaa)