Hei, hyvät ihmiset!
Foorumilla on pikkuisen hankala jutella, kun vain kirjoitellaan! Minun omituinen huumori on toisinaan sellaista, että yritän sanoa jonkin asian kärjistäen ja kerron sen siksi päinvastaisena. Jutellessa, kun on katsekontaksi yms. sellainen onnistuu, mutta kirjoittelemalla se onkin vaikeampaa!
Minä pidän oluen juontia syntinä. Samoin hunajan syöntiä (en oo varma, onko se syntiä, jos sitä nauttii pisaroittain!). Kaikkeen, mitä minä teen, liittyy synti. Minun kirkossakäynti on syntiä, koska siinä on itsekkäitä ajatuksia. Maidon juonti minulle on syntiä (aina, kun mä maitoo juon, mä muistn sut ja hetket nuo...). Kaikki, mikä on ihmisestä, minusta, on syntiä!
Kerroin tämän viikon jouluaterioistani. Minä nautin niitä oikeasti, mutta tunnen syyllisyyttä, sillä nekin ovat syntiä (minulle). Se, että satuin syntymään ihmiseksi, teki minusta syntisen, perisynnin oman, jolla on koko ajan ja kaikessa taipumus pahaan ja syntiin, itsekkyyteen ja omaan nautintoon.
Ajoittaen koen, että ole armahdettu syntinen. Yhtä aikaa syntinen (koko elämän ajan, joka hetki), ja samaan aikaan armahdettu. Minua ei tee syntiseksi ne juomat ja ruoka, joita nielen, vaan se, että olen osa syntistä sukukuntaa, ihmiskuntaa. Minua ei tee synnittömäksi kieltäytyminen juomasta tai ruuasta, vaan syntisten Vapahtaja, joka on luvannut antaa anteeksi ja on sopinut minun asian Taivaan Isän edessä. Kristillistä joulua ei olisi, jos minä pystyisin itse itseni pelastamaan.
Pyhä, pyhyys on minulle herkkä ja tärkeä asia. Pyhyyttä en kuitenkaan koe silloin, kun jätän oluen juomatta, tai santsilautasen Ruotsinlaivalla ottamatta, vaan silloin, kun koen, että Vapahtaja saattaa ehkä minutkin vielä joukkoonsa hyväksyä, pyhien joukkoon.
Näin minä koen
Mauno