Teen ristinmerkin ehtoolliselta lähtiessäni. Osin "ortodoksisesti" (joskus kolmella sormealla), osin "katolisesti" (vasempaan olkaan ennen oikeaa, joskus myös koko kämmenellä).
Tapani juontuu nuoruusajalta 90-luvun alusta. En muista näinkö jonkun tekevän merkin ehtoollisella. Todennäköisesti niin. Olen myös useaan otteeseen ollut katolisissa maissa, olisin saattanut omaksua tavan heiltäkin; luulisi vain että muistaisin, jos olisin tuonut ulkomaan tuliaisena.
Kun aloin käydä ehtoollisella, minusta tuntui erittäin kiusalliselta niiata tai kumartaa. Molemmat yhdistyvät mielessäni ihmistenväliseen vuorovaikutukseen (tyyliin hauska tutustua, herra ylipääpomo - kiitos todistuksesta, rouva opettajatar) ja ehtoollisen yhteydessä nämä eleet toivat minulle vääriä mielleyhtymiä. Kuin nousisi ruokapöydästä. "Kiitos ruuasta, kappalainen, ja näkemiin!" Aluksi käytin sellaista nyökkäyksen sukuista kumarrusta, mutta aika nopeasti ristinmerkki tuli tilalle. Ristinmerkin tekeminen tuntui sakramentin vastaanottamisen jälkeen oikealta.
Muuhun yhteyteen en osaakaan kuvitella sitä tekeväni. Sen verran ristinmerkin tekoa siis vierastankin. Mutta näin kun ajattelen asiaa, luontevammillaan se kai olisi yksinkertaisena, sanattomana rukouksena yksinäisyydessä. Kun on ahdistunut, hengenhädässä, toivoton, neuvoton, voisi ristin merkillä turvata Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Luther ilmeisesti suositteli aloittamaan päivän ristinmerkillä, heti herätessä.
Kuinkahan menettelivät esi-isämme? Onko tietoa ristinmerkin käyttötavoista Suomessa ennen meitä nykyisiä farisealaisia?
Äänestys
