Kirjoittaja Aihe: Verokapina  (Luettu 60646 kertaa)

0 jäsentä ja 3 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Yrittäjäkörtti

  • Etsii Siionin virsistä seuraavaa virttä
  • Viestejä: 94
Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #135 : 11.11.08 - klo:15:01 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
No, minusta tämän nimenomaisen keskustelun lopputulema on, että tässä hämmästyttävän järjettömässä veropäätöksessä Eeva-Kaisan addressi on täsmälleen oikeilla linjoilla. Tämän lisäksi ollaan sitten puitu sitä, onko Aholansaaren hoitamisessa oltu oikeilla linjolla, missä ymmärrettävästi sitten onkin jonkin verran eriäviä mielipitetä (omani on, että hyvin asiat on hoidettu vaativissa olosuhteissa, ja että toivottavasti jatkossa pystymme pitämään kaupallisuuden vaatimukset tiukasti kurissa). Tätä keskustelua voidaan kuitenkn käydä jossan muussa ketjussa.

Edelleenkään ketään syyllistämättä: Tuskin asioita hoitaneetkaan ovat sitä, mieltä asiat on hoidettu hyvin tässä kohtaa. Vahinko on sattunut. Syyttäjiä ei tarvita. Vaan auttajia. Ja saartahan on monella lailla hoidettu todella hyvin. Jatkuvassa vaikeassa tilanteessa, paineiden alla ja jatkuvan arvostelun alla. Suunta siis eteenpäin. Itku pois, verot maksuun ja saaren etu mielessä toimimaan!

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #136 : 11.11.08 - klo:15:06 »
Lainaus käyttäjältä: "Yrittäjäkörtti"

Eiköhän ne verot sieltä saada lopulta pois maksusta kokonaan. Luulisin kyllä että viranomaisetkin lopulta ymmärtävät käyttää talonpoikaisjärkeä ja perustaa päätöksensä koko yhteiskunnan etuun. Aina välillä alemmat portaat syyllistyvät yli-innokkuuteen, eivätkä välttämättä edes pahantahtoisuuttaan vaan aivan vaan ymmärtämättömyyttään. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat Aholansaaren puolesta tehneet työtä tai osallistuneet tähän täydellisen oikeutettuun "verokapinaan"!
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Yrittäjäkörtti

  • Etsii Siionin virsistä seuraavaa virttä
  • Viestejä: 94
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #137 : 11.11.08 - klo:15:54 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Lainaus käyttäjältä: "Yrittäjäkörtti"
Edelleenkään ketään syyllistämättä: Tuskin asioita hoitaneetkaan ovat sitä, mieltä asiat on hoidettu hyvin tässä kohtaa. Vahinko on sattunut. Syyttäjiä ei tarvita. Vaan auttajia. Ja saartahan on monella lailla hoidettu todella hyvin. Jatkuvassa vaikeassa tilanteessa, paineiden alla ja jatkuvan arvostelun alla. Suunta siis eteenpäin. Itku pois, verot maksuun ja saaren etu mielessä toimimaan!

Eiköhän ne verot sieltä saada lopulta pois maksusta kokonaan. Luulisin kyllä että viranomaisetkin lopulta ymmärtävät käyttää talonpoikaisjärkeä ja perustaa päätöksensä koko yhteiskunnan etuun. Aina välillä alemmat portaat syyllistyvät yli-innokkuuteen, eivätkä välttämättä edes pahantahtoisuuttaan vaan aivan vaan ymmärtämättömyyttään. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat Aholansaaren puolesta tehneet työtä tai osallistuneet tähän täydellisen oikeutettuun "verokapinaan"!

Toivotaan, että olet oikeassa. Sinulla on ilmeisesti verotarkastuksen sisällöstä tarkempaa tietoa kuin meillä muilla? Kun luottamuksesi on noin vankka. Senkö varaan rohkenemme nyt heittäytyä? Toimettominako odottamaan?

Tiedoksi vaan: Verottaja ei tee päätöksiään talonpoikaisjärjellä ja yhteiskunnan etua katsoen. Päätökset perustuvat säännöksiin ja niiden vakiintuneeseen tulkintaan. Vakiintunut tulkinta = KHO:n päätös viime kädessä.

Jos tiedät tapauksesta meitä enemmän, voisitko valaista asiaa lisää? Vielä parempi olisi, jos kertoisit esimerkiksi sen KHO:n päätöksen, johon varmuus mahdollisesti perustuu.

Poissa Oksanen

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 65
Herneet pois nenistä
« Vastaus #138 : 11.11.08 - klo:18:26 »
Tämän foorumin sisältöä luetaan myös lehdissä. Ainakin Nilsiän Pitäjäläisen toimittaja siteerasi täällä käytyä keskustelua joten kehoitan kaikkia ottamaan tehokkaan imun kouraan ja ottamaan herneet pois nenästä.
Minä olen itsekseni arvaillut viime vuosina sitä, miten körttiväki suhtautuu Aholansaaren toimintaan. Jotkut haluaisivat karsia Saaren toiminnasta turhaa kaupallisuutta pois. Mitä kaupallisuutta, kysyn minä? Saareen ei olla rakentamassa puuhamaata, sieltä löytyy hädin tuskin hiekkalaatikko. Minusta tuntuu siltä, että seurat, veisuut, ihmisen kohtaaminen ja rauhoittuminen ovat Saaren ominaisinta toimintaa. Siitä tuskin syntyy edes kovin suurta väittelyä. Saarella ei tule varmaan ikinään olemaan sellaisia resursseja, että se pystyisi omana toimintanaan vastaamaan kaikenlaisiin tarpeisiin. Minusta on myös aivan turha lähteä pelottelemaan ihmisiä Tahkon kaupallisuudella vaikka tämänsuuntaisten ajatusten esittäminen ei ole minulle yllätys.
Minä olen ollut Saaressa rippikoulun jälkeen talkoolaisena, ihan oikeissa kesätöissä toimistossa ja maksavana asiakkaana 10-15 kertaa. Tahko ei ole tuonut Saareen rauhattomuutta. Minusta on hullua jos tälläisessä taloudellisessa tilanteessa ei käytettäisi hyödyksi sitä että erittäin lähellä mutta riittävän kaukana sijaitsee yksi Etelä-Suomen vireimmistä lomakeskittymistä. Tahkon tarjoamien vapaa-ajan palvelujen myötä ihmiset voisivat oikeas

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #139 : 11.11.08 - klo:18:29 »
Lainaus käyttäjältä: "Yrittäjäkörtti"

Toivotaan, että olet oikeassa. Sinulla on ilmeisesti verotarkastuksen sisällöstä tarkempaa tietoa kuin meillä muilla? Kun luottamuksesi on noin vankka. Senkö varaan rohkenemme nyt heittäytyä? Toimettominako odottamaan?

Tiedoksi vaan: Verottaja ei tee päätöksiään talonpoikaisjärjellä ja yhteiskunnan etua katsoen. Päätökset perustuvat säännöksiin ja niiden vakiintuneeseen tulkintaan. Vakiintunut tulkinta = KHO:n päätös viime kädessä.

Jos tiedät tapauksesta meitä enemmän, voisitko valaista asiaa lisää? Vielä parempi olisi, jos kertoisit esimerkiksi sen KHO:n päätöksen, johon varmuus mahdollisesti perustuu.

Lienenkö sitten "vanhasuomalaisilla" linjoilla kun uskon sangen paasikiviläisittäin, että laki on usein niin kuin se luetaan. Ja niinhän se nytkin on ollut, kunnes tehtiin tämä uusi, selkeästi virheellinen päätös. Tarpeeksi yhteiskunnallista painostusta ja ääntä niin järki palautuu jo tuomioistuimessa tai sitten säädetään parempi laki. Eiköhän niitä pykäliä ymmärretä tulkita järkevämmin jatkossa.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Oksanen

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 65
jatkuu
« Vastaus #140 : 11.11.08 - klo:18:31 »
.. voisivat saada sen viimeisen lisäkimmokkeen lähteä Saareen tai voisivat pidentää jo suunniteltua reissua yhdellä tai jopa kahdella yöllä. Tämä toisi Saareen rahaa ja mikään ei vahingoittaisi Ukko-Paavon kotisaaren omaleimaisuutta.

Poissa athv

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 51
Kiitos Oksanen!
« Vastaus #141 : 11.11.08 - klo:20:46 »
Kiitos Oksanen! Veit sanat suustani. Järjen ääni keskellä erämaata!

Poissa athv

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 51
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #142 : 11.11.08 - klo:20:52 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Lainaus käyttäjältä: "Yrittäjäkörtti"

Toivotaan, että olet oikeassa. Sinulla on ilmeisesti verotarkastuksen sisällöstä tarkempaa tietoa kuin meillä muilla? Kun luottamuksesi on noin vankka. Senkö varaan rohkenemme nyt heittäytyä? Toimettominako odottamaan?

Tiedoksi vaan: Verottaja ei tee päätöksiään talonpoikaisjärjellä ja yhteiskunnan etua katsoen. Päätökset perustuvat säännöksiin ja niiden vakiintuneeseen tulkintaan. Vakiintunut tulkinta = KHO:n päätös viime kädessä.

Jos tiedät tapauksesta meitä enemmän, voisitko valaista asiaa lisää? Vielä parempi olisi, jos kertoisit esimerkiksi sen KHO:n päätöksen, johon varmuus mahdollisesti perustuu.

Lienenkö sitten "vanhasuomalaisilla" linjoilla kun uskon sangen paasikiviläisittäin, että laki on usein niin kuin se luetaan. Ja niinhän se nytkin on ollut, kunnes tehtiin tämä uusi, selkeästi virheellinen päätös. Tarpeeksi yhteiskunnallista painostusta ja ääntä niin järki palautuu jo tuomioistuimessa tai sitten säädetään parempi laki. Eiköhän niitä pykäliä ymmärretä tulkita järkevämmin jatkossa.

Kyse ei ole mistään uudesta selkeästi virheellisestä päätöksestä, vaan on linjassa oikeuskäytännön ja lainsäädännön kanssa. Niillä tiedoilla, mitä asiasta meillä ulkopuolisilla on. Sinua tuossa edellä haastettiin perustelemaan, mihin varmuutesi asian oikaisusta perustuu. Tässäkö kaikki? Valitusmenettelyn lopputulos saadaan pahimmillaan useiden vuosien päästä. Saaren toimintaa ei voida sinä aikana jatkaa entiseen tyyliin, epävarmuudessa. Pakko sopeuttaa toiminta sen mukaan, että verottajan linja pitää. Tuomioistuimen painostamiskehotuksella astut sivistyneen kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle. Politiikkoja on painostettava. Toivotaan, että Brysselistä saadaan sitä kautta uusi EU-direktiivi. Uskokoon ken tahtoo.

Pois katse menneestä. Maksetaan verot ja laitetaan Saaren talous yhteisvoimin kuntoon. Ja kädet ristiin Saaren puolesta!

Poissa athv

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 51
Hyvä ideako?
« Vastaus #143 : 11.11.08 - klo:21:06 »
Perustetaan Aholansaaren tuki ry. Se kerää varoja, joilla kustannetaan Saaren talkoolaisten ruokailut ja majoitus. Saari laskuttaa yhdistystä täydestä hinnasta. Verottaja tyytyväinen ja Saari saa kaivattua tuloa. Löytyykö talkoohenkeä. Tietääkö kukaan, kestääkö uuden yhdistyksen toiminta verottajan tarkastelun. Eli voiko yhdistyksen tehtävä olla pelkkä talkootyön tukeminen hoitamalla talkoolaisten kulut.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #144 : 11.11.08 - klo:21:11 »
Lainaus käyttäjältä: "athv"
Kyse ei ole mistään uudesta selkeästi virheellisestä päätöksestä, vaan on linjassa oikeuskäytännön ja lainsäädännön kanssa. Niillä tiedoilla, mitä asiasta meillä ulkopuolisilla on. Sinua tuossa edellä haastettiin perustelemaan, mihin varmuutesi asian oikaisusta perustuu. Tässäkö kaikki? Valitusmenettelyn lopputulos saadaan pahimmillaan useiden vuosien päästä. Saaren toimintaa ei voida sinä aikana jatkaa entiseen tyyliin, epävarmuudessa. Pakko sopeuttaa toiminta sen mukaan, että verottajan linja pitää. Tuomioistuimen painostamiskehotuksella astut sivistyneen kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle. Politiikkoja on painostettava. Toivotaan, että Brysselistä saadaan sitä kautta uusi EU-direktiivi. Uskokoon ken tahtoo.

Pois katse menneestä. Maksetaan verot ja laitetaan Saaren talous yhteisvoimin kuntoon. Ja kädet ristiin Saaren puolesta!

Missään tapauksessa ei tule alistua epäoikeudenmukaisiin, suorastaan järjettömiin päätöksiin. Varmasti paljon on tehtävissä. Todellisena realiteettina tässä on pyyteetön, yhteisöllinen työ arvokkaan hengellisen ja kansallisen perinnön puolesta - sekä ennakkotapaus laajalle, äärettömän arvokkaalle kolmannen sektorin työlle, mitä poliitikkojen juhlapuheissa muistetaan kiittää. Se että tänne palstalle nyt tulvii parilta uudelta nimimerkiltä alistumis- ja kritiikki ("veropetos") -viestejä on minusta sangen kiintoisaa. Viranomaiset ja oikeuslaitos ovat ennenkin tehneet virheitä ja ennenkin korjanneet niitä yleisen mielipiteen edessä vaikkakin ehkä kirjaimelliselle tekstille tiettyä luovaa oikolukua tehden. On ehdottomasti lähdettävä siitä, että näin tässä on tapahduttava ja tapahtuu. Laki usein taipuu oikeudenmukaisuuden edessä - ja tämä täyttää länsimaisen oikeuskäsityksen hengen pilkulleen. Antautumismielialaa ja pikkusieluista legalismia emme tässä rintamassa tarvitse. Olkoon se siinä toisessa rintamassa. Tässä on vastakkain pyyteetön yhteisöllisyys ja kylmä, välinpitämätön verohallinto - realiteetti on se, ettei meillä ole oikeutta väistyä tästä kamppailusta. Sen verran kai tässä yritetään Paavoa seurata - mies joka muuten oli jatkuvasti viranomaisten hampaissa, taisi saada myös paljon neuvoja siitä, että "direktiivejä on noudatettava". Hyvä ettei seurannut kehoituksia - jos olisi niin emme tässä keskustelisi.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #145 : 11.11.08 - klo:21:27 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
---yritetään Paavoa seurata - mies joka muuten oli jatkuvasti viranomaisten hampaissa, taisi saada myös paljon neuvoja---

...ja sakkoja...

Mt

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #146 : 11.11.08 - klo:21:53 »
Lainaus käyttäjältä: "mt"
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
---yritetään Paavoa seurata - mies joka muuten oli jatkuvasti viranomaisten hampaissa, taisi saada myös paljon neuvoja---

...ja sakkoja...

Mt

Niinpä, asiansa oikeuteen uskoen. Ja kyllähän historia sen asian sitten oikeaksi todistikin. Toki on elettävä ja pärjättävä monessa suhteessa epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa, mutta ei omaa asiaansa pidä etukäteen kuopata tai suorastaan pyytää sitä anteeksi. Laki on oikeuden puolella ja oikeus on Aholansaaren (ja ylipäänsä kolmannen sektorin) puolella. Tästä tuskin on täällä mainittavaa erimielisyyttä. Varmasti järki ja oikeudenmukaisuus voittavat lopulta, vie se sitten lyhyen tai pitemmän ajan.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa vaivainen mato

  • Ostaa kotiin viemisiksi hjuhlaoppaan
  • Viestejä: 297
Verokapina
« Vastaus #147 : 11.11.08 - klo:21:59 »
Aholansaaren tukirengas on jo olemassa. En nyt muista perustamisvuotta.
Olin H-Y:n aluetoimikunnan jäsen rengasya perustettaessa ja liityin tukirenkaaseen.
Lisätietoja saa Annelta tai Jarolta.
Liikettä niveliin ja liittymään tukirenkaan jäseneksi.
(Täällä on myös aluesihteerin tukirengas. Siihenkin kaivattaisiin lisäjäseniä

Poissa athv

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 51
Aholansaaren tukirenkaasta
« Vastaus #148 : 11.11.08 - klo:22:24 »
Kiitos mt tuosta Aholansaaren tukirenkaan muistuttamisesta. Meitä oli tänään täällä kotonani koolla muutama körttihenkinen ja luimme tätä foorumia. Yllätyksekseni porukassamme oli toinenkin tänne kirjoittava. Silti minä ajattelin joitakin tuntemuksiamme tänne vielä kirjoittaa. Tuo Aholansaaren tuki ry oli yksi ideoista. Sen takana on ajatus siitä, että koottaisiin porukka viralliseksi yhdistykseksi, joka tekisi ehkäpä radikaalejakin keräystoimia ja käyttäisi varat Aholansaaren talkootyön tukemiseksi. Ja ehkä esim. rippikoulujen. Aholansaaren tukirengas ei ole ry eli sillä ei ole omaa taloutta. Tuolla Aholansaaren tuki ry:llä olisi oma talous. Mietimme myös sitä, voisiko talkoolaisten tukeminen tapahtua jälkikäteen korvaamalla kustannuksia. Esim. jonkun tietyn konkreettisen urakan valmistuttua. Silloin ei kenenkään tarvitsisi miettiä, onko talkoita tehty paljon vai vähän. Konkreettinen tulos kertoo tuloksesta.

Nimimerkki llwyd:n kannanottoja oudoksuimme. Heräsi epäily, että hän on jotenkin asianosainen asiassa, kun yrittää rajoittaa keskustelua. En itse siihen usko. Myös Eeva-Kaisan kertomusta Aholansaaren talkoista luimme hartaasti. En nyt osaa siitä keskustelusta vetää yhteenvetoa. Tulisi ehkä loukkaavia sävyjä tekstiin. Yhteinen näkemyksemme oli, että Aholansaaren säätiön hallituksen tulisi miettiä seuraavassa kokouksessaan,  olisiko asiasta syytä tiedottaa tarkemmin körttiporukalle esim. Hengellisessä Kuukauslehdessä. Jäisi puheet vähemmälle ja toiminta veisi voiton. Myös Tahkon toiminnan hyödyntämistä Aholansaaren markkinoinnissa mietittiin. Nimimerkki Oksasen ajatuksia tuettiin. Pitää nähdä Tahko mahdollisuutena, eikä uhkana.

Erikseen vielä keskustelimme Aholansaaren rahallisesta tukemisesta. Siihen kehottamisesta. Oli vähän sitä henkeä, että tilanteesta pitäisi tietää enemmän. Nyt jo tavallinen seuraväkikin kyselee, mitä siellä Aholansaaressa on tapahtunut, kun lehdissäkin siitä oli. Selkeämpi tieto voisi olla innostamassa rahalliseenkin apuun. Aholansaaren velkataakasta olimme myös huolissamme. Veroasia voi olla lopuksi pieni asia siinä rinnalla. Aholansaaren käyttöä körttikansan lomanviettopaikkana pitäisi edistää. Pitäisikö esim. herättäjäjuhlien Aholansaari-kojulla tuoda selkeästi esille myös Tahkon toimintoja. Epäilimme, etteivät ne körttikansaan kuuluvat, joille saari on jäänyt vieraaksi, edes tiedosta, kuinka lähellä Tahkon rinteet ja muut palvelut ovat. Perhekunnittain olisi helpompi lähteä lomalle saareen, kun nuoremmalle väelle olisi monipuolista ohjelmaa tarjolla. Päivällä rinteessä, ladulla, kylpylässä. Illalla seurapenkissä hiljentyen. Olisi nuoremmalle polvelle opettavainen yhdistelmä.

Tässä jotakin keskustelujemme aatoksia. Huoli suuri, mutta Taivaan Isä kuulee varmasti hiljaisen huokauksemme saaren puolesta.

Poissa athv

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 51
Re: Asiat on hyvin hoidettu?
« Vastaus #149 : 11.11.08 - klo:22:25 »
Lainaus käyttäjältä: "llwyd"
Lainaus käyttäjältä: "athv"
Kyse ei ole mistään uudesta selkeästi virheellisestä päätöksestä, vaan on linjassa oikeuskäytännön ja lainsäädännön kanssa. Niillä tiedoilla, mitä asiasta meillä ulkopuolisilla on. Sinua tuossa edellä haastettiin perustelemaan, mihin varmuutesi asian oikaisusta perustuu. Tässäkö kaikki? Valitusmenettelyn lopputulos saadaan pahimmillaan useiden vuosien päästä. Saaren toimintaa ei voida sinä aikana jatkaa entiseen tyyliin, epävarmuudessa. Pakko sopeuttaa toiminta sen mukaan, että verottajan linja pitää. Tuomioistuimen painostamiskehotuksella astut sivistyneen kansalaisyhteiskunnan ulkopuolelle. Politiikkoja on painostettava. Toivotaan, että Brysselistä saadaan sitä kautta uusi EU-direktiivi. Uskokoon ken tahtoo.

Pois katse menneestä. Maksetaan verot ja laitetaan Saaren talous yhteisvoimin kuntoon. Ja kädet ristiin Saaren puolesta!

Missään tapauksessa ei tule alistua epäoikeudenmukaisiin, suorastaan järjettömiin päätöksiin. Varmasti paljon on tehtävissä. Todellisena realiteettina tässä on pyyteetön, yhteisöllinen työ arvokkaan hengellisen ja kansallisen perinnön puolesta - sekä ennakkotapaus laajalle, äärettömän arvokkaalle kolmannen sektorin työlle, mitä poliitikkojen juhlapuheissa muistetaan kiittää. Se että tänne palstalle nyt tulvii parilta uudelta nimimerkiltä alistumis- ja kritiikki ("veropetos") -viestejä on minusta sangen kiintoisaa. Viranomaiset ja oikeuslaitos ovat ennenkin tehneet virheitä ja ennenkin korjanneet niitä yleisen mielipiteen edessä vaikkakin ehkä kirjaimelliselle tekstille tiettyä luovaa oikolukua tehden. On ehdottomasti lähdettävä siitä, että näin tässä on tapahduttava ja tapahtuu. Laki usein taipuu oikeudenmukaisuuden edessä - ja tämä täyttää länsimaisen oikeuskäsityksen hengen pilkulleen. Antautumismielialaa ja pikkusieluista legalismia emme tässä rintamassa tarvitse. Olkoon se siinä toisessa rintamassa. Tässä on vastakkain pyyteetön yhteisöllisyys ja kylmä, välinpitämätön verohallinto - realiteetti on se, ettei meillä ole oikeutta väistyä tästä kamppailusta. Sen verran kai tässä yritetään Paavoa seurata - mies joka muuten oli jatkuvasti viranomaisten hampaissa, taisi saada myös paljon neuvoja siitä, että "direktiivejä on noudatettava". Hyvä ettei seurannut kehoituksia - jos olisi niin emme tässä keskustelisi.

Viitannet minuun uutena kirjoittajana. Pitänee pyytää anteeksi, että olen tullut hiekkalaatikollesi.