Lämmitin hellaa kerta pirtti oli kolistunut Oulussa viettämiemme öiden aikana. Kaarina paistoi sitten nisuleetansa hellan uunissa. Itse painuin ulos katselemaan, että mistä aloittaisin. Aina on klapipöllien särkemistä, siispä sinne. Homma on minulla sisätyötä, voisi vaikka kravatti olla kaulassa, sillä en viime vuosina ole enää kesäkuivatusta ulkona harrastanut. Siitä tuli vain ylimääräinen työvaihe. Rustingeissamme on tilaa sisällä pinota väljiin pinoihin tai vain heitellä samaan kasaan. Sinä vuonna, kun hommasin ensimmäisen matkailuautoni, tein sen verran remonttia, että lattiat ovat sementtivalua, jolloin voin traktorilla peruuttaa "tuoretavaran" kanssa sisälle. Ns reunapuissa, erityisesti männyissä, on kovia oksia, joten nyt ovat hommani tälle päivälle kasassa, kun väsy tuli kuin varas yöllä. En muista, että onko em aasinsiltani varkaasta kirjan vai elokuvan nimi.