Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Samuli - 23.02.09 - klo:23:15
-
Tuhkakeskiviikkona alkaa paastonaika. Miten foorumilaiset aikovat viettää sitä?
-
Olen haaveillut, että joskus ennen joulua tai pääsiäistä voisin paastota ruuankin suhteen. Saisi syvennettyä itsensäpohdiskelua. Jotenkin sitä tosin on niin pinttynyt maailmanmenoon, etten saa aikaiseksi. Pitäisi vain joskus ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa. Ei ehkä kuitenkaan vielä tänä vuonna :-?
-
Kokemukseni ruokapaastosta eivät olleet mitenkään hengellisiä. Yksinkertainenkin ravinto muuttui ajatuksissa herkuksi ja itsetutkistelun sijaan tulivat unelmat ruisleivän viipaleesta. Toisaalta kevyt olo sai aikaan harhan omasta erinomaisuudesta.
-
Viime vuonna pidin herkkupaaston, koska herkut ovat sellaisia, joista minun on vaan kertakaikkisen vaikea kieltäytyä. Nyt olen yrittänyt jo muutaman viikon (ja yritän jatkossakin, ainakin pääsiäiseen asti) pudottaa painoani muutamia kiloja, ja ylipäätään kaiken ruoan vähentäminen, erityisesti herkkujen, on listalla. En siis paastoa pisteidenlaskun lisäksi enää mistään erityisestä. Eihän laihduttamisen pitäisi pitäisi olla paaston tarkoitus, mutta kyllä tässä ihan kiitettävästi saa jatkuvasti omista mielihaluistaan kieltäytyä. Se kasvattaa. Kasviskeitot jees, munkit ei.
-
Vaikka ruksasin vaihtoehdon "Tutkiskelemalla omaa sydäntä", muutkin ovat hyviä ja käytäntöön laittamisen arvoisia. Ruokaa syön enemmän kuin kulutan. Jostain voisi varmasti luopua, vaikka nyt juuri ei tulekaan mitään mieleen. Samoin kulutusta on rajoitettava. Kyllä paastonaika tukee näitä pyrkimyksiä, kaikkia, tuota viimeistäkin "En mitenkään" siten, että se tarjoaa änkyrälle ponnistustuen toteuttaa näkemystään.
Sisäpierikörttiläinen vaihtoehto puuttuu: "Vuoden jokainen päivä". Lähinnä se olisi noista "Jotenkin muuten". Tosin, koska ketjun aihe on kysymys " Miten vietät paastonaikaa?", "En mitenkään" sopisi tälle änkyräkörtille.
-
Tuhkakeskiviikkona alkaa paastonaika. Miten foorumilaiset aikovat viettää sitä?
Enpä aio mitenkään! Mutta jos aikoisin, niin varmaan mielekäs tapa olisi lueskella hiljakseen niitä pääsiäisen ajan tekstejä ja vaikka jotakin niihin liittyvää Lutteruksen selityspostillaa. Tuskimpa sentään tulee luettua, jos ei nyt aivan innostus pääse iskemään...
-
Mikähän alitajunnasta pulpahtanut lipsahdus tuo 'sisäpierikörttiläinen' mahtoi olla? Olisiko kolmantena olevan iin paikalla pitänyt olla uu?
-
Koetan jättää taas karkinsyönnin pois. Ehkä myös juuston - Ekopaasto- ajatus leijuu mielessä, ja juustohan on herkullisuutensa lisäksi mahdottoman hukkaenergian takana.
Toisaalta mietityttää, josko menevät nuo yllämainitut taas puuhastelun puolelle. Kiusaajalla on monta hyvää tilaisuutta tulossa: jos syön suklaapatukan, lankean kulutukseen ja makeanhimoon. Jos taas kieltäydyn siitä, ylpistyn kestävyydestäni. Herra, armahda!
-
Luin tänään loppuun asti Mörtin linkin Johannes Krysostomuksesta. Askeettina ja luostarihiljaisuuden opettajana minuun näin Pääsiäisen alla kolahtivat hänen sanansa melusta ja paistien käristämisestä.
Ajattelin, että yritän valmistaa itseäni Pääsiäisen iloon karsimalla kaiken
ostamisen ja ylenmääräisen puuhastelun. Mihinkään tekoihin en sitoudu, en itseni kanssa, enkä muilleannetuin lupauksin.
Onneksi pääsiäisenviettoon meillä eivät kuulu karnevaalit, eivät lahjavuoret
eikä suursiivoukset. Sanoman suuruuden kohtaan Joulua paremmin näissä
hiljentymiseen pyrkivissä tekemättömissä teoissa.
-
Karkkilakko olisi tarkoitus pitää, karkista ja muusta makeasta ajattelin luopua. Ja kyllä se itsetutkiskelukin ohjelmaan taitaa kuulua... :D
-
Onneksi pääsiäisenviettoon meillä eivät kuulu karnevaalit, eivät lahjavuoret eikä suursiivoukset. Sanoman suuruuden kohtaan Joulua paremmin näissä hiljentymiseen pyrkivissä tekemättömissä teoissa.
Itsekin arvostan tuota kovasti, että pääsiäinen ei ole liian kaupallinen juhla.
-
Juu itellänikin on pömppävatsaa ja siksikin pitää yrittää ainaski vähemmän syödä paastonaikana.
Hyvä kun Samuli ilmoitti tosta, pitäis varmaan hommata kirkkokalenteri mistä näkisi milloin on menossa millanenkin aika.
Ai aa paino ongelmissa? Eiks se ihan hyvä ku on painoa, kurvit kohdallaan. se kai se ongelma on yleensä, et älä huoli.
Kerran menin yhteen urheilumyymälään ja sellanen isohartieinen isomies oli myymässä. Kehonrakentaja.
Himpe sillä oli kauheen isot hartiat ja pää ihan pieni suhteessa siihen..
Äh ei kun, et ei kai sitä kannattaisi lähtee muuttelemaan itteänsä?
-
1520 valmistuneen kirjan mukaisesti (Martti Luther: Kristityn vapaudesta). Rakastan (yritän ainakin) näitä luojanluomia ihmisiä ja lutteeruksen kirkon jäsenenä minulla on 365 päivää vuodessa paastoa.
-
Itselläni on kaksi vakiintunutta tapaa viettää paastonaikaa: Pidättäydyn lihan syönnistä ja syön vain kalaa ja kasviksia. Lisäksi veisaan paastonaikana kaikki virsikirjan kärsimysvirret.
Tuosta kasvissyönnistä on kyllä ollut iloa muuhunkin elämään. Aiemmin otin ravintolassa aina poikkeuksetta liharuuan. Mutta pari vuotta sitten kävin ravintolassa paastonaikana ja oli pakko ottaa kalaa. Ja se oli ihan mielettömän hyvää! Samoin kerran paastonaikana mentiin kavereiden kanssa johonkin kebab-paikkaan ja eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin popsia falafelia. Ja ne pallerothan olivat maanmainioita! Eli nykyisin, vaikkei olisikaan paastonaika, saatan ottaa ravintolassa kalaa ja kebab-paikassa falafelia. Myös kotiruokavalio on monipuolistunut (esim. eilen tein tosi hyvää hapankaali-fetalaatikkoa).
Mutta onko tuo kärsimysvirsien veisaaminen vähän turhankin körttiläistä? Taidanpa tänä vuonna veisata pääsiäisaikana kaikki pääsiäisvirret.
-
n. 300 siikkaria kärsimysvirsien ja n. 5-8 siikkaria pääsiäisvirsien puolesta... :wink: häh-hää
-
n. 300 siikkaria kärsimysvirsien ja n. 5-8 siikkaria pääsiäisvirsien puolesta... :wink: häh-hää
Mainitsin joskus rippikoulun musiikinopetuksen yhteydessä kärsimysvirret, johon eräs maailman tympeimmällä ilmeellä varustettu teinityttö totesi ykskantaan: "Kaikki virret on kärsimystä." :lol:
-
www.ortodoksi.net
ja
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/paasiainen/paasiaisajan_lukupaketti.htm
-
eikö tämä pitkäperjantai ole ennen pääsiäistä...
-
Onneksi pääsiäisenviettoon meillä eivät kuulu karnevaalit, eivät lahjavuoret eikä suursiivoukset. Sanoman suuruuden kohtaan Joulua paremmin näissä hiljentymiseen pyrkivissä tekemättömissä teoissa.
Itsekin arvostan tuota kovasti, että pääsiäinen ei ole liian kaupallinen juhla.
No jaa. Perjantaisin, kun tulen kotiin Helsingistr, kaupat ovat täynnä pääsiäisrihkamaa. Pääsiäinen alkoi kaupoissa jo pari viikkoa sitten.
Aion syödä pääsiäisenä aivan normaalisti. Lihaa ja kalaa vähän ja roppakaupalla hedelmiä ja vihanneksia. Mämmiä en paljon suo, koska vatsa reagoi mallakseen. En halua olla pytyllä koko pääsiäistä. :roll:
-
Tulimme puolison kanssa äsken kirkolta rakentamsta Pääsiäisvaellusta.
Oli meitä aika suuri joukko. Kaksi naispappia, kolme lapsi- ja nuorisotyöntekijää, nais-suntio, kaksi mummoa ja viisi kirkkoväärtiä ja yksi diakonia-opiskelija (mies). Satmanin aamun kirjoitus pani oikein tarkistamaan onko naisenemmistö. Niukasti oli. Huomisen messun jälkeen
pääsee seurakunta vaeltamaan aina kiirastorstaihin asti. Purkutalkoot on torstaina iltapäivällä. Että talkoohommia, messua ja seurat huomena.
Lapsenlapsi tulee virpomaan upo-uuden aviomiehen kanssa huomena ip.
ja pääsiäislammasta kertynee lähisuku nauttimaan ensi sunnuntaina.
Aion kuunnella Atanasian linkin kirkkomusiikkia pienin annoksin edelleen
joka päivä. Sen kummempaan hartauteen en pysty, enkä tekemällä halua.
-
Yritän paastota TV:n katselusta, se on aika helppoa, kun hyviä ohjelmia tulee niin harvakseen.
-
Juu telkun kattomista tulisi minunkin vähentää.
Pääsiäinen on sellainen yksi surumielinen aika taas.
Kait tulee syötyä puolipakollinen lammasateria joillain katkerilla yrteillä höystettynä ja jos jaksais niin kait joku Bachin hallelujahymni vois olla paikallaan, mutta passioita en jaksa. Pitkiä ja rasittavia.
Kait joku noitavainokin olisi paikallaan. Josko miettisi jonkun paheen ja lopettaisi sen tekemisen, vaikka laiskuruudenhengen ajais ulos kotoa.
Se riivaa täällä, mutta kumma kyllä töissä tulee ahkeroitua ja muualla.
Niin ja josko pääsisi jo kalaan silleen että jäät on jo lähtenyt?
Yhtä kärsimysnäytelmää tää elämä on muutenkin, että toivottavasti kirkoissa ei ole niitä näytöksiä ja jos on ei jaksaisi.
Kaikenkaikkiaan synkkä ja körttiläinen aika tää Pääsiäinen, kunhan alkaa. :roll:
-
Yritän paastota TV:n katselusta, se on aika helppoa, kun hyviä ohjelmia tulee niin harvakseen. Punaista lihaa en juuri syö, joten sekin käy helposti. Kupat pullistele keltaista krääsää ja sekään ei kiehdo. Nyt on aikaa lukea ja veisata hyviä virsiä.
Itse katson hyvin vähän telkkaria kun on niin paljon tuota muuta aktiviteettia. Tiedän kuitenkin monia yksinäisiä, joille TV on tärkeä, enkä pidä sen tuijottamista ollenkaan tuomittavana. Kuuleepahan siitä joku edes toisen ihmisen äänen. Joillekin ainoa oikea ihmiskontakti voi olla kaupan kassa, jollekin toiselle pubin baaritiskin tarjoilija. Itsellänikin on ollut aika, jolloin tuttu tarjoilija toimi kuuntelijana ja sielunhoitajana (paremmin kuin joku pappi).
En paastoa enää mistään enkä mitenkään, mutta paastotkoon se, jolla on siihen halua.
-
Juu telkun kattomista tulisi minunkin vähentää.
Pääsiäinen on sellainen yksi surumielinen aika taas.
Kait tulee syötyä puolipakollinen lammasateria joillain katkerilla yrteillä höystettynä ja jos jaksais niin kait joku Bachin hallelujahymni vois olla paikallaan, mutta passioita en jaksa. Pitkiä ja rasittavia.
Kait joku noitavainokin olisi paikallaan. Josko miettisi jonkun paheen ja lopettaisi sen tekemisen, vaikka laiskuruudenhengen ajais ulos kotoa.
Se riivaa täällä, mutta kumma kyllä töissä tulee ahkeroitua ja muualla.
Niin ja josko pääsisi jo kalaan silleen että jäät on jo lähtenyt?
Yhtä kärsimysnäytelmää tää elämä on muutenkin, että toivottavasti kirkoissa ei ole niitä näytöksiä ja jos on ei jaksaisi.
Kaikenkaikkiaan synkkä ja körttiläinen aika tää Pääsiäinen, kunhan alkaa. :roll:
:D Älä sure viisveisaaja, kyllä se tästä iloksi muuttuu!
Tulee ainakin kesä ja kärpäset. :D
-
Kuukauden verran tässä on yritetty ymmärtää henkilökohtaisella tasolla. Mitä nöyrtyminen ja itsekeskeisyys merkitsee minun elämässäni. Voin vain sanoa että, helppoa ei ole kasvaa kiittämättömänä ihmisenä.
Tänään Palmusunnuntaina, alkavana kärsimys viikkona riisutaan minulta oma uskoni Jumalaan ja raadollisuuteni paljastetaan koko surkeudessaan.
-
Omatekoinen nöyryys on ylpeyttä, sanoi meidän Leena-pappi tänään saarnassaan. Todellista nöyryyttä ei itse huomaa, toiset sen havaitsee jos sitä oikeaa on. Puhuisipa Leena tästä lisää illalla seuroissa.
-
Minä varmaan kaivelen liikaakin näitä vanhoja ketjuja, mutta kun näissä on jo niin mukavasti päästy aiheessa alkuun. Näkyi olevan jo toinenkin 'Ajatuksia paastosta' -ketju....
-
Yhdet koulutoverini olivat ortodokseja, ja näin ihan käytännössä, että ainakin lukiolaisina
he noudattivat paastoa, joka tarkoitti muutakin kuin ruokavalion muuttamista. Toinen tytöistä oli
aika kipakka luonteeltaan, ja paaston aikana hän mm. kävi sopimassa ja pyytämässä anteeksi kiukkujaan.
Meitä luterilaisia se jotenkin nolotti, kun jokainen tiesi, että ihan samanlaisia tässä ollaan.
Ei se anteeksipyytäminen edes levinnyt meidän muiden keskuuteen, vaikka olisi voinut hyvin levitäkin.
-
Minä varmaan kaivelen liikaakin näitä vanhoja ketjuja, mutta kun näissä on jo niin mukavasti päästy aiheessa alkuun.
Kiitos samoin :icon_lol: Aihehan on taas ajankohtainen.
Voisin viettää paastonaikaa sanomalla monta kertaa "ei mun tarvitse". Ei tarvitse ruveta kaikkeen tarpeettomaan höseltämiseen.
Ajattelin että paasto voisi olla jonkinmoinen tutkimusmatka kristityn vapauteen, ts. vaikka kaikki on sallittua ja kaikesta voi iloita (pl. lähimmäisten vahingoittaminen), ei sitä kuitenkaan tarvitse, ainakaan aina. Voipi siinä miettiä, miltä tuntuu olla ilman jotakin ja jos pahalta niin miten. Miksei voi vaikka olla seuraamatta uutisia, olisiko niin noloa muiden edessä olla ihan kärryiltä pudonnut? Tai olla leikkuuttamatta tukkaa ja muuttua kaikessa rauhassa peikon näköiseksi? Mikä estää, mikä sitoo?
Ja sitten tosiaan kun taas pääsen sinänsä hyvien mutta ei-välttämättömien asioiden ääreen, voi niistä ehkä hetken aikaa muistaa olla kiitollisempi, tajuta etteivät ole itsestäänselvyyksiä.
Ruokapuoli saa nyt olla entistä yksinkertaisempaa jottei tarvitse hellan ääressä turhia seisoskella. Voisin myös miettiä, miksi säilytän niin paljon vanhaa roinaa itseäni sitomassa.
-
Koetan jättää taas karkinsyönnin pois. Ehkä myös juuston - Ekopaasto- ajatus leijuu mielessä, ja juustohan on herkullisuutensa lisäksi mahdottoman hukkaenergian takana.
Toisaalta mietityttää, josko menevät nuo yllämainitut taas puuhastelun puolelle. Kiusaajalla on monta hyvää tilaisuutta tulossa: jos syön suklaapatukan, lankean kulutukseen ja makeanhimoon. Jos taas kieltäydyn siitä, ylpistyn kestävyydestäni. Herra, armahda!
Ekopaasto ei siis olekaan uusi ajatus.
http://www.ekopaasto.fi/fi/etusivu
-
Ekopaasto ei siis olekaan uusi ajatus.
http://www.ekopaasto.fi/fi/etusivu
Olen pyhimys! Päiväni täyttyvät muusta kuin kuluttamisesta. Elämäni on yksinkertaista, kulutan vain silloin kun se on aivan välttämätöntä. Olen valmis näkemään paljon vaivaa ekologisen elämäntavan vuoksi.
http://www.ekopaasto.fi/fi/testi/
-
Kiusaajalla on monta hyvää tilaisuutta tulossa: jos syön suklaapatukan, lankean kulutukseen ja makeanhimoon. Jos taas kieltäydyn siitä, ylpistyn kestävyydestäni.
Onko siitä ylpistymisestäsi mitään haittaa lähimmäisillesi? Tai ainakaan sen enempää haittaa kuin kuluttamisestasi. Entä jos oman ylpistymisen määrän tarkkailu ole vain (synnillistä) omaan napaan tuijottelua?
-
Niinkin voi olla.
-
Tässä taloyhtiössä on pakko ekopaastoilla aina, eli viimeistään roskasäiliössä iskee hirmuinen ahdistus ja ryhdyn lajittelemaan kartonkeja erilleen papereista. Minun on mietittävä paastolle sisältö, mutta enpäs kerro mikä se on... en... :003:
-
Niinkin voi olla.
hän on niin ihana savolainen... tosi körtti
-
Tässä taloyhtiössä on pakko ekopaastoilla aina, eli viimeistään roskasäiliössä iskee hirmuinen ahdistus ja ryhdyn lajittelemaan kartonkeja erilleen papereista. Minun on mietittävä paastolle sisältö, mutta enpäs kerro mikä se on... en... :003:
Ei voi olla kertomatta... Tämän alussa totesin järkyttyneenä mitä sanoo SV 272 säk 4.
Suo anteeksi nyt syntini
myös suurin synneistäni
se, etten usko kenenkään
kuulevan pyyntöäni
tästä on ollut tulossa sairaalloinen päähänpinttymä, muut on Jumalan lapsia, minä en joten minua ei koska sitten lupauksetkaan... Minä menen aamulla tämän kanssa Jumalan luo ja yritän olla selittelemättä... kuuntelulla
-
en mitenkään
-
Vähennän vehnästä ja leipää.
-
Koetan vähentää turhaa puhetta.
-
Jos nykyajan ihminen haluaisi viettää paastonaikaa, hän löytäisi kiellettyjen ruokien tilalle lähimmästä marketista yllin kyllin korvaavia ateria-aineksia ja voisi nappailla vitamiinipillerin silloin tällöin.
Onkohan tutkimustietoa siitä, miten esivanhempamme selviytyivät pakollisesta paastosta? Muinoin muona lienee ollut täällä Pohjolassa kevättalvisin muutenkin niukkaa ja yksipuolista. Moni on varmaan kärsinyt heikotuksesta ja huojumisesta.
-
Tuhkakeskiviikkona alkaa paastonaika. Miten foorumilaiset aikovat viettää sitä?
Eipä ole hurraamista.
-
Onkohan tutkimustietoa siitä, miten esivanhempamme selviytyivät pakollisesta paastosta?
Minkähän perinteen mukainen paasto pitäisi arvioida?
Koetin selvittää, mitkä ruoat ovat ortodoksien paaston aikana kiellettyjä, mutta näyttää että sekin vaihtelee paikasta toiseen. Joidenkin paastosääntöjen mukaan selviäisi syömällä normaalia vegaaniruokaa ja se ei ole konsti eikä mikään. Toisten käsitysten mukaan öljyn käyttö olisi kiellettyä maanantaista perjantaihin, ja silloin menee jo vaikeammaksi. Varmaan jos rehellinen haluaisi olla, ei saisi syödä myöskään niitä rasvaisia kasveja (oliivit, pähkinät, siemenet) joista öljyä puristetaan. Kala kai olisi kiellettyä, mutta toisaalta muistelen nähneeni jonkun Valamon munkin esittelevän ahvensoppareseptiään juuri paastoaikaan sopivana. Roomalaiskatolisten säännöt taitavat olla väljemmät?
Leipä, puuro ja nauriit ovat sallittua paastoruokaa, ja ne kai ovat esivanhemmillamme muutenkin olleet ravitsemuksen perusta. Kalankäyttöön eri säännöt suhtautuvat eri tavoin. Jos se on jonain päivänä viikosta sallittua, niin kai sitä sitten on paastosta selvitty jokseenkin normaalilla ruokavaliolla. Lehmäthän nyt ovat joka tapauksessa olleet talven ummessa, eikä munia vielä ole löytynyt kerättäväksi. (Tämä ei ole tutkimustietoa vaan silkkaa mutua.)
-
Varmaan se menee sydämen tutkaamisen puolelle.
Muuten olen yrittänyt kiinnittää huomiota terveellisempään ravitsemukseen, mutta se taas ei liity tietoiseen paastoamiseen. Joskus aiemmin olen luopunut makeista niin että tarjottaessa olen saattanut ostaa mutta itse en ole ostanut. Nyt kun en ollut tehnyt mitään lupausta itselleni, ostin suklaamunia pitkästä aikaa ja kielen makunystyrät oli halvaantua, niin imeliä ne oli. Kaikkeen voi tottua, myös tottumattomuuteen.
-
Minkähän perinteen mukainen paasto pitäisi arvioida?
Koetin selvittää, mitkä ruoat ovat ortodoksien paaston aikana kiellettyjä, mutta näyttää että sekin vaihtelee paikasta toiseen. Joidenkin paastosääntöjen mukaan selviäisi syömällä normaalia vegaaniruokaa ja se ei ole konsti eikä mikään. Toisten käsitysten mukaan öljyn käyttö olisi kiellettyä maanantaista perjantaihin, ja silloin menee jo vaikeammaksi. Varmaan jos rehellinen haluaisi olla, ei saisi syödä myöskään niitä rasvaisia kasveja (oliivit, pähkinät, siemenet) joista öljyä puristetaan. Kala kai olisi kiellettyä, mutta toisaalta muistelen nähneeni jonkun Valamon munkin esittelevän ahvensoppareseptiään juuri paastoaikaan sopivana. Roomalaiskatolisten säännöt taitavat olla väljemmät?
Leipä, puuro ja nauriit ovat sallittua paastoruokaa, ja ne kai ovat esivanhemmillamme muutenkin olleet ravitsemuksen perusta. Kalankäyttöön eri säännöt suhtautuvat eri tavoin. Jos se on jonain päivänä viikosta sallittua, niin kai sitä sitten on paastosta selvitty jokseenkin normaalilla ruokavaliolla. Lehmäthän nyt ovat joka tapauksessa olleet talven ummessa, eikä munia vielä ole löytynyt kerättäväksi. (Tämä ei ole tutkimustietoa vaan silkkaa mutua.)
Kiitos yksityiskohtaisesta selvityksestä. Ainakin hämäläiset esi-isäni olivat katolisen kirkon alaisuudessa. Tosin me olemme aika jukuripäistä heimoa emmekä aina tottele kirkollista esivaltaa. Kantahämäläiset kävivät jopa pesemässä pakkokasteen pois Katumajärvessä. Pannaanjulistusta pelkäämättä jätettiin kymmenyksetkin maksamatta. Ehkä paastoakaan ei noudatettu kovin kirjaimellisesti.
-
Aattelin sittenkin viettää jotenkin eli siten, että kun tällä viikolla on iltakirkkoja ja kaikkia hiljentymisiä niin vois jossain niissä käydä. Tänään olisi kaksi iltakirkkoa ja yksi iltamusiikki *miettii*
-
Tässä oli yllättävän kova paasto, kun foorumi oli hajalla. Kovin paastoni tähän mennessä
-
Tässä oli yllättävän kova paasto, kun foorumi oli hajalla. Kovin paastoni tähän mennessä
Seppos "pakkopaastotti" meidät muutkin.
Eli jotain hyvääkin.
-
Syömällä karkkeja ja sipsejä, kun oon pieni ihminen jolla
on suuri maha. Tai sydän. Maksa ei oo vielä rasvottunut, kun en dokaile.
-
Syömällä karkkeja ja sipsejä, kun oon pieni ihminen jolla
on suuri maha. Tai sydän. Maksa ei oo vielä rasvottunut, kun en dokaile.
Aku Ankka 313 kirjoittanut 666 viestiä. Tästä voisi joku vainoharhainen saada innostuta.
Syömällä karkkeja ja shipsejä, onko toi joku koodi?
Karkit ja shipsit on okey meikäläisestäkin, vaan en karkeista perusta shipseistä kyllä.
Ehkä eivät kuitenkaan terveellisimmistä päästä ruokia, mutta antaa mennä jos kohtuudella.
-
Meillä on jälkikasvu pe-la-su syömässä kotiruokaa a´la mummi. Ostoslistat ja ruokalistat on laadittu. Osa tarvikkeista on jo hankittu. Lammasta ja pashaa ja mämmiä on jo Palmusunnuntaina maisteltu. Minä syön enimmäkseen kaali-selleri-tomaattisoppa. Välilä napostelen lanttua ja porkkanaa raakana.
Tänään vien liki 99-vuotiaalle ystävälle mämmituokkosen ja pääsiäiskukan. Huomena siivotaan, esivalmistellaan ruokia ja käydään Kiirastorstain ehtoolliskirkossa.
Suklaamunat, sipsit, pähkinät ja cola-juomat ovat nuorisoa ja pikkuväkeä varten.
Täyttelen kuvaristikkoja ja aina jotakin tulee telkkaristakin katsottua. Enimmäkseen olen kirja kourassa. Illalla kuuntelen raamatun opetusta ja sitten käännän radion klassisen musiikin puolelle.
Ulkoilukelejä oli jo viime viikolla. Nyt neljättä päivää tupruttaa lunta ja liukastumisvaaran takia harjoitan liikuntaa sisätiloissa.
-
Kristus paastoaa puolestani.
-
Kristus paastoaa puolestani.
Enpä ole ajatellutkaan, että paastonkin voi ulkoistaa.
-
Kohtapas on vuosi mennyt, muistan viime pääsiäisen ajan vilkkaan tekstinvaihdon foorumilla. Kyllä nämä luen, vaikken itse paljo pysty kantaa ottamaan.
-
Kristus paastoaa puolestani.
:eusa_angel:
-
Enpä ole ajatellutkaan, että paastonkin voi ulkoistaa.
Kaikenlaista voi ulkoistaa.
Tiibetin munkit fiksuina on kehitellyt sellaisia rukousmyllyjä. Niitä ei tarvi ku pikkasen pyörittää, niin ne rukoilee eikä tarvi itte rukoilla. Joskus jopa tuuli pyörittää niitä eikä tarvi ees koskea niihin ja rukous kulkee.
Mut meitsi kyllä jossain vaihetta ennen pääsiäistä aikoo paastota ihan vedellä jokusen päivää, vaikkakin itsekkäistä syistä, kuten pallovatsan poistamiseksi ja tervewydellisistä syistä, mutta pikkaisen myös uskonnollisistakin.
Paasto on terveellistä ja poistaa elintaso sairauksia.
-
Tuhkakeskiviikkona 2.3 herännyt tumma ystäväkansa aloitti pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastonajan. Se tunnetaan otsaan piirretyistä risteistä katumuksen ja parannuksen vertauskuvana. Pastori Jan Ahonen kertoo miksi tätä kiehtovaa päivää oikein vietetään. https://www.youtube.com/watch?v=TuY21pcHwr8 :eusa_pray:
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden herätti keskiviikkona hämmennystä sosiaalisessa mediassa puhuttuaan toimittajille Valkoisen talon pihalla.Kameroiden tallentamassa tilaisuudessa Bidenin otsalla erottui tumma läiskä, jota monet erehtyivät pitämään mustelmana.
Tosiasiassa läiskän taustalla oli tuiki tavallinen, joskin hengellinen selitys. Keskiviikko merkitsi roomalaiskatolilaiselle Bidenille pääsiäispaaston alkua, jolloin pappi piirtää seremoniassa halukkaille osallistujille tuhkalla ristinmerkin otsaan.
Bidenille ristin oli piirtänyt Washington D.C:n arkkipiispa, kardinaali Wilton Gregory. USA Todayn mukaan Biden kertoi kaksikon rukoilleen Ukrainan kansan puolesta ja Jumalaa lopettamaan Venäjän invaasion maassa.
Keskiviikkona Biden valotti toimittajille myös omia paastoaikeitaan.
– Tunnette minut. Aloitan jälkiruoasta. Ei jäätelöä, ei mitään.
Lähde
Musta jälki Bidenin otsassa herätti hämmennystä – tästä oli kyse
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008658365.html
-
Me vietämme paastonaikaa armon varassa roikkuen kaihtaen iloisesti suruttomuutta. :eusa_angel:
-
Väärin.
-
Me vietämme paastonaikaa armon varassa roikkuen kaihtaen iloisesti suruttomuutta.
Ketkä te? MInusta tuntuu, että et oikeastaan koe kuuluvasi heränneisiin, vaikka käytätkin tuota pronominia 'me'.
-
Kärsivä ihminen muistaa Kärsivää Kristusta, eikä mieti suruttomia, eikä osoittele muiden suruttomuutta edes ivaillakseen.
-
Kärsimällä ja järsimällä
-
Kärsivä ihminen muistaa Kärsivää Kristusta, eikä mieti suruttomia, eikä osoittele muiden suruttomuutta edes ivaillakseen.
Murhevoittoisen kärsivän körtin suruttomuuden kaihtaminen ei merkitse ilottomuutta. Armon varassa roikkuva herännyt tumma ystäväkansa ei muutenkaan pidä meteliä paastoajan viettämisestään. :eusa_pray:
-
Armon varassa roikkuva herännyt tumma ystäväkansa ei muutenkaan pidä meteliä paastoajan viettämisestään.
Siitä 'metelistä' pitää tällä foorumilla huolen nimimerkki luterilainen. Hän ei ymmärrä, että paastonaika on itsetutkistelua varten, ei toisten uskon piikittelyyn tarkoitetua aikaa.
-
Siitä 'metelistä' pitää tällä foorumilla huolen nimimerkki luterilainen. Hän ei ymmärrä, että paastonaika on itsetutkistelua varten, ei toisten uskon piikittelyyn tarkoitetua aikaa.
Tutkistelen itseäni miettien, miksei herännäisyyden foorumilta löydy käännöstä heerännäisyyden keskeisimmistä historillisista teksteistä, Malmivaaran vanhoista Siionin virsistä, vaikka se on joskus ollut tarjolla. Siinä on miettimistä.
-
Johann Sebastiann Bach Matteus passio
https://www.youtube.com/watch?v=g3ujMSrysI4
-
En vietä paastoaikaa sen ajankohdan takia, mutta terveyttä ja rukousta ajatellen kyllä tässä jokunen päivä jossain välissä tulee paastottua, tehnyt sitä terveys vaikutteiden takia jo kauan, siis päivä pari vain vettä tai aamukahvi.
-
Paastokalenteri:
https://evl.fi/paastokalenteri
-
Siitä 'metelistä' pitää tällä foorumilla huolen nimimerkki luterilainen. Hän ei ymmärrä, että paastonaika on itsetutkistelua varten, ei toisten uskon piikittelyyn tarkoitetua aikaa.
En nyt lähtisi ketään syyllistämään, sillä se ei kuulu herännäisyyteen. Aralla tunnolla vaeltava tietää, miten tärkeintä paastossa on keskittyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen itsekieltäymyksen kautta omaa itsekkyyttä vastaan armosta ja levosta käsin ilman omavoimaista ihmistekoa. :eusa_pray:
-
En nyt lähtisi ketään syyllistämään, sillä se ei kuulu herännäisyyteen.
Eipä kuulu irvailukaan. Siihen olet lähtenyt.
-
Eipä kuulu irvailukaan. Siihen olet lähtenyt.
Tuollainen syytös on kamala. Hyvää ja siunattua paastonaikaa sinullekin. :eusa_pray:
-
Nyt alkoi miun paasto, siis tarkoitus ois vierottaa itsestäni aineet jotka eivät terveyttä edistä, kuten kuningas ja toivottavasti sen voisin ihan jättää.
Paastossa elimistöstä poistuu myrkkyjä ja oliko kolmas päivä, niin elimistö lepää?
No tsemppiä kaikille miten sitten paastoattekin.
Jeesus rakastaa sinua.
Siis rakastaa ilman suorituskristillisyyttäkin, sivuhuomautus.
-
Tuollainen syytös on kamala. Hyvää ja siunattua paastonaikaa sinullekin. :eusa_pray:
Maailma on täynnä syytöksiä, teeskentelyä, ylpeilyä, jne. Hyvää ja siunattua voi aina toivottaa.
-
Tuollainen syytös on kamala.
Onko se perusteeton?