Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: harhailija - 10.12.08 - klo:16:47
-
Hei.
Ihan aluksi myönnän, etten ole käynyt teidän seuroissanne ikinä, saati muissakaan uskonnollisissa tilaisuuksissa (paitsi tietty kirkossa sen verran kuin ihmiset useimmiten, eli ei paljoa). En siis tiedä meiningistä mitään. Siksi haluaisinkin esittää kysymyksiä, kun kotipaikkakunnallani sellaiset olisivat aika pian, ja tässä mietin jopa menemistäkin.
Eniten minua on mietityttänyt ihmisten hyväksyminen siellä. Eli mitä jos on vaikkapa avoliitossa elävä taikka muuten vain paheellinen? Herättääkö närää, keljuilua tai turhaa huolta, kannattaako asiaa ollenkaan mainita tai antaa ymmärtää?
Entä, olettaen että vastaus ylläolevaan on haluamani kaltainen, onnistuuko noista tilaisuuksista saamaan itselleen tovereita tai tuttavia? Vai onko se vain sellaista, että nähdään seuraavissa seuroissa?
Miten ylipäätään on suhtautuminen uuteen heppuun? Joutuuko pelkäämään, epäröimään ja/tai arastelemaan? Tullaanko juttelemaan vai jätetäänkö yksikseen?
Kiitän kovasti, mikäli vaivaudutte vastaamaan.
-
Hei!
Jos minä menen vieraalla paikkakunnalla seuroihin ja en ehkä tunne siellä ketään, niin minua jännittää mennä! Olen paheellinen enkä halua, että minun salaisimmat asiat tulisivat päivänvaloon tai parempien ihmisten puheenaiheeksi. Samat kysymykset kuin harhailijalla, vaikka olen seuroissa käynyt silloin tällöin koko ikäni. Uusi ja outo arkailuttaa.
Olen kuitenkin kokenut, että körttiseuroissa saa olla rauhassa, ei ole tultu tenttaamaan eikä kyselemään minun juttuja. Jollakin paikkakunnalla joku on saattanut kysäistä, kuka olen, kun ei tunneta tms.
Jos haluan parempaan tuttavuutta, se onnistuu kokemukseni mukaan, jos olen itse aloitteellinen ja käyn juttusille.
Minulla on sellainen ymmärrys, että monilla körttiseuroissa aktiivisesti käyvillä ei ole tarvetta udella toisten yksityisasioita ja niiden rempallaan olemista, koska usein omatkin asiat ovat vinksallaan ja odottelevat kohentumista.
Tämmöiset kokemukset Maunolla
-
Seurat ruukaa mennä tällä tavalla:
virsi
puhe
virsi
puhe
virsi
puhe
kolehtivirsi
puhe
iltavirsi (jos on iltaseurat, jos seurat on päivällä niin joku virsi johon seurat on hyvä päättää)
Tuo nyt on vaan esimerkki mutta ainakin täällä Nivalassa puheita ruukaa olla 3-4 per seurat. Kuka tahansa voi ehdottaa virttä sanomalla numeron tai vain alkamalla veisata jostain virrestä, virren löytääpi sitten etsimällä hakemistosta kirjan lopusta (Huom! Siionin virsissä on lopussa lisävihko jossa on oma hakemistonsa, elä hätäänny jos jotakin virttä ei löydykään tavallisesta hakemistosta :) ) ja yleensä joku huikkaa virren numeron ensimmäisen säkeistön aikana. 1-261 löytyy perussiioninvirsistä ja 262-314 lisävihkosta kirjan lopusta.
Kerran vein kaverini seuroihin ja tunti heti kuuluvansa joukkoon, ei kattonu kukaan pahasti. Mutta jotain "oletko uskossa/uskovainen"-tyyppisiä kysymyksiä kannattaa välttää :wink:
-
Eniten minua on mietityttänyt ihmisten hyväksyminen siellä. Eli mitä jos on vaikkapa avoliitossa elävä taikka muuten vain paheellinen? Herättääkö närää, keljuilua tai turhaa huolta, kannattaako asiaa ollenkaan mainita tai antaa ymmärtää?
Minä ainakin elän avoliitossa ja olen muutenkin paheellinen. Eipä ole vielä moinen seuroissa herättänyt keljuilua. Luulen, että kaikilla on tässä liikkeessä omat taakkansa, se jotenkin ehkä hidastaa kivien heittelyn aloittamista.
Se täytyy sanoa, että ainakin tietyissä paikoissa pidetyissä seuroissa on havaittavissa selkeä ns. "ydinporukka", johon on hankala päästä sisään. Kyseessä ei siis ole uskonnollisista syistä johtuva sisäänpäinlämpiävyys, vaan käytännöstä: tiettyjen piirien tiivis yhdessäolo synnyttää omanlaisensa tavan kommunikoida.
Usein minua pelottaa mennä vieraisiin paikkoihin seuroihin, esimerkiksi tuntemattomien ihmisten kotiin. Mutta se kyllä kannattaa: vastaanotto on useimmiten mitä sydämellisin. Näin on laita myös edellisessä kappaleessa käsittelemässäni porukoitumisessa: lähelle pääsee kyllä, ja tervetullut on olo. Sisäpiiriin on sitten vaikeampi päästä, siinä ei välttämättä auta edes tällä foorumilla viime aikoina vilahdellut "ikikörttiys" (hyi olkoon, mikä sana!) - usein tunnen itseni jossain määrin ulkopuoliseksi, vaikka siihen ei mitään ns. uskonnollista syytä olekaan, tai edes "perinnöllistä": esi-isä- Wichmann oli körttipappi jo 1800-luvulla, ja sen jälkeen niitä on riittänyt.
Porukat sikseen - jos seuroihin tulee, istuu, kuuntelee, ehkä vähän veisaakin - niin tilaa kyllä on.
-
Yllätyin todella ,kun ensimmäisen kerran saavuin körttiseuroihin täällä Lahdessa.Siellä oli muun rahvaan jatkona 6-7 seurakuntiemme pappia.
Olin usein entisissä ympyröissäni ihmetellyt mikseivät papit käy seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa.Täällähän he olivat ,ja ovat edelleen monilukuisesti.Hyvä todistus körttiläisyyden avarasta hengestä
hyvässä mielessä.
Myös monia muita seurakuntien palveluksessa olevia on aina mukana.
Eivät olekaan uskonnottomia,niinkuin on minullekin yritetty uskotella.
Tapasin myös monia ystäviä vuosien takaa, tai esim.tunnettuja lahtelaisia
kulttuuripersoonia.
Vastaanotto ovella jo erittäin lämmin, pöytäkunnat vaihtelevat,vaikka mielelläänhän sitä istuu jonkun tutuksi tulleen viereen.
On ikikörttejä, nuoria,miehiä suht. yhtäpaljon kuin naisia, ja sehän on
kummallista!
Tunnelma on leppeä, mihinkään pakottamaton.On helppo hengittää .
Ensin en ymmärtänyt , että Siionin virret ovatkin se rukous jota körttiseu-
roissa ei ole velvoitettu ketään suorittamaan.
Puhujat vaihtelevat.Puheet ovat melkein aina erittäin koskettavia,ilman
opettamisen häivää.
Olen vasta eläkeläisenä löytänyt heränneitten joukkoon,mutta onneksi
kerkesin.
Nämä nettiseurat ovat myös hyviä.
-
Seuraavanlainenkin seuramuisto on jäänyt mieleen.
Olin yhtenä syksynä kuskina parille mummolle, enkä itse joutanut seuroihin jäämään jonkun muka paremman menon takia. Kun sitten illalla menin seurapaikkaan kyydittäviä hakemaan, niin jo eteisessä oli hyvin vakavailmeisiä ja hiljaisia ihmisiä vastassa ja pian sanottiin, että Elvi-mummo ei lähdekään enää kyytiin. Hän oli päässyt parempiin seuroihin.
Äkillinen sydänkohtaus.
Tulihan siinä mietittyä kaikenlaista, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin se, että olipa Elville hyvä paikka kuolla Siionin virren hyrinään. Hän oli hyvin ahkera seuroissa kävijä.
*
Tänään ei seuroissa sentään kukaan kuollut. Liikaa oli päällä ja vielä kuumaa (hyvää) glögiä niin hikihän siinä tulee. Mieleen jäi eräästä paastoa moneltakin kantilta käsitelleestä puheesta erityisesti se kohta, että sellainen paasto olisi hyvä, jossa luovutaan jostain omasta toisen ihmisen hyväksi. Annetaan se oma mieluinen hyvä sitä tarvitsevalle.
No, tällaista höpötystä tänä iltana.
-
Me mennään kaverein kanssa sunnuntaina seuratuvan seuroihin tiernaamaan :D
Vinnurvassa kun tiernattiin nuorten joululeirillä niin saatiin Aholansaarelle 153,70 €: 3,70 kolehtia ja 150 esiintymispalkkaa seurakunnalta. Ja minä kun aattelin että olisivat palkinneet jollain neljälläkympillä... :wink:
-
Kun olen työni vuoksi yöpynyt vieraalla paikkakunnalla, ja nähnyt seurakunnan uutisista siionin virsiseuroista, olen mennyt niihin mukaan.
Ensimmäisenä kertana olin hieman jännittynyt, mutta se oli aivan turhaa, seuraväki on aina ottanut vieraan vastaan hyvin lämpimästi. Mukana olo on ollut virkistävää. Koetan jopa seurata, olisko paikkakunnalla seuroja ja järjestää käyntejäni sen mukaan, jos mahdollista. Kukaan ei ole kysynyt uskoani. Olen saanut olla ns. "pienellä paikalla" kaikessa rauhassa.
-
Ekat seurat mulla oli Herättäjäjuhlissa, ja niillä olen käyny koko pienen ikäni. ;) Varsinaisesti seuraperinteen opin ja näin vasta Aholansaaressa, rippileirillä. Kun sitte pari vuotta sitten kävin ensimmäistä kertaa seuroissa kotikunnasani, vastaanotto oli todella lämmin ja siitä eteenpäin olen käynyt seuroissa aina ku pääsen :)
Oliha se aluksi outoa mennä seuroihin ku muu porukka oli lähinnä paikallista mummo-kööriä. [En siis halua nyt mitenkään loukata vanhempaa väestöä.] Silti yhteenkuuluvuuden tunne oli valtava ja siioninvirret toi lohdutusta iha niinkuin (Aholan)saaressakin. :D
Jos siis harkitset menemistä, niin suosittelen lämpimästi; mene ihminen!! Harva o sitä katunu. :D
-
Lapsena seuroihin vietynä aloin miettiä, millaista vastaanottoa toivoisin , jos menisin ensimmäistä kertaa seuroihin nyt 43-vuotiaana. Sikäli hyvä pohtia asiaa, että saan usein seistä oven vieressä ja tervehtiä tavan mukaan tulijoita sekä panna Siionin virret jakoon.
Arka olen muuta tekemään. Liekö hurskastelua ajatella, että seuroihin tullaan tapaamaan Kristusta toisiamme enemmän - samoin jumalanpalvelukseen, jonka nykyisiä alkutervehdyksiä työntekijöiden esittelyineen vierastan (,joskin kollegiaalisesti toteutan). Yhdessä jaettu hiljaisuus Pyhän edessä on ihmisen sanoja ja tekoja suurempi.
Mutta, mutta huomaan horjuvani: kuulumisten vaihto seurojen yhteydessä, ennen tai jälkeen virkistää...
-
mielestäni Jeesuskin oli körttiseuroissa... ensin psalmi, sitten puhe ja psalmi etc.
-
Eikös Hän edelleen ole? :lol: