Ainakin tiehallinnossa on pyyntö otettu tosissaan. Valtateillä alkaa olla enemmän kirkkain lampuin valaistuja alueita kuin valaisemattomia. Moni on syystäkin ihmetellyt, minkä tähden hiljaisia korpitaipaleita pitää ihmistekoisesti valaista, valosaasteella pilata.
Ihmisenä haluaisi mielellään valaista itse oman tiensä, niin että näkee tarkkaan, mihin seuraavaksi siirtyy. Mutta silloin näkee vain pienen läikän universumista, ja kaikki muu on uhkaavan pimeää. Itse asiassa ilman kirkasta valoa näkee kauemmas ja kokonaisemman maiseman.
Pari vuotta sitten kuljin aamuisin 4 km metsätietä töihin pyörällä, jossa ei ollut lamppua. Pidin vain paria vilkkuvaloa kiinni vaatteissa, jotta näkyisin. Silmä tottui pimeässä ajamiseen. Ilman lamppua näki nenäänsä pitemmälle. Olihan se vähän hullun hommaa, mutta jokin siinä tenhosi. En taistellut ympäristön kanssa vaan olin osa ympäristöä.
Herra Jeesus ei suoranaisesti käske meitä pimeässä kulkemaan, mutta tähdentää, mikä ero on ihmisen valolla ja Jumalan valolla.
Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:14-16)
Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. (Joh. 8:12)
Ihmisen valo loistaa tai ainakin näkyy, mutta ei poista hämäryyttä. Ainoastaan Kristuksen valo valaisee.
Vaan entä jos tie on kaikista rukouksista huolimatta aina vain pimeämpi? Hölmöyksissämme odotamme, että jumalainen valo valaisee maallisen taipaleemme - otamme Jumalan sanan yhtä kirjaimellisesti kuin syntinen nainen, joka luuli pääsevänsä eroon vedenhakumatkoistaan Jeesuksen lupaaman elävän veden avulla. Jumalan valo on jotain muuta kuin sähkömagneettista aaltoliikettä. Se ei poista elämän vaikeuksia ja vaelluksen synkkyyttä, mutta salatulla ja ihmeellisellä tavalla se turvaa matkan ja antaa rauhan, niin ettei meidän tarvitse oman himmeän valomme varassa yrittää suunnistaa.
Olisiko tästä lohduksi?