Uusia virsiä voi tehdä, niin sanoja kuin sävelmiäkin.
Se ei tarkoita sitä, että vanhoista pitäisi luopua. Nykyiset Siionin virret, eritoten niiden kansanomaiset koraalisävelmät, ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä, samoin näiden virsien säestyksetön veisuu. Tämän perinnön voi säilyttää elävänä vain veisaamalla yhdessä.
Olen havainnut, että monelle "ulkopuoliselle" juuri nämä vanhat virret ovat lempeä johdatus unohtuneeseen hengelliseen ulottuvuuteen, myös silloin, kun aikaisempaa kosketusta herännäisyyteen ei ole lainkaan. Mistä tämä johtuu? En tiedä. Virsimelodia on kehittynyt ja hioutunut kansanperinteenä sukupolvesta toiseen, samalla tavalla kuin jokin työväline tai tarvekalu, puukonpää, jauhovakka, pärepihti. Kaikkea on tarpeeksi, mitään ei ole liikaa, kokonaisuus on kaunis ja sopusuhtainen.
Virren tekeminen on vaikeaa. Laulu voi olla erinomainen lied ja siitä voi tehdä heinoja kuorosovituksia, mutta se ei oikein maistu virreltä. Mistä tämä johtuu? Siitäpä joku voisi laatia mielenkiintoisen esseen...
Muuttuuko jokin virsi liikaa? Pitäisikö jokin poistettava säilyttää? Tähän voi todeta, että jos näin on, asiaan voi vaikuttaa helposti: veisaamalla. Veisaamalla näitä "uhanalaisia". Projektin voi aloittaa seuraavissa seuroissa...
Mt