Saarnaaminen muistuttaa varmaan päänsisäisten prosessien kannalta kirjoittavan toimittajan työtä. Pienissä seurakunnissa se on kovaa hommaa, ei käy kateeksi. Vuosien kuluessa kehittyy toivottavasti ammattitaito, joka takaa sen, että huononakin päivänä perussaarna saavuttaa tietyn vähimmäistason.
Varmaan säännöllinen saarnatuotanto on myös lähteidensä suhteen samanlaista kuin toimittajan työ. Eihän juuri kukaan kirjoita koskaan aivan ennentekemätöntä juttua. Siitä lähdetään, että kaikki jutut on jo tehty. Nyt tehdään vain uudestaan, vähän eri näkökulmasta, vähän erilaisin esimerkein, vähän erilaiseen tyyliin. Ja jotta uudistuttaisiin, kaikki ideat varastetaan, mitä kiinni saadaan. Niille harvoille omille käy tietysti samoin, ei siitä kukaan jaksa murhetta kantaa. Hei, Tekniikan Maailmassa tehtiin 50-luvulla gramofoneista tämmönen juttu, tehdääs me samaan tyyliin noista minikannettavista. Samalla tavalla käytetään tietysti postilloita ja erilaisia saarnanjuuria, joita varmaan kiertelee pappispiireissä niin kuin lukiolaisilla aineenrunkoja.
Ja sitten on tietysti sitä tutkivaa journalismia, ei kun homiletiikkaa, joka perustuu omiin havaintoihin esimerkiksi eksegetiikasta tai yhteiskunnan ilmiöistä. Tosiasia kuitenkin on se, että ei kukaan toimittaja kirjoita tutkivaa juttua kerran viikossa eikä edes kerran kuussa, ja sama pätee varmasti saarnaajaan.
Vaikka ainekset ovat vanhoja ja moneen kertaan käytettyjä - ehkä vielä hyviksi havaittuja - on se kokonaisuus, mikä siitä sitten syntyy, uusi. Siitä pitää huolen saarnaajan persoona. Jos persoona ei vaikuta, saarnaaja lukee muiden kirjoittamaa. Se ei ole saarnaamista, vaikka jonkin postillan teksti olisi sinänsä pätevää ja ylösrakentavaista.
Kun nyt rupesin vertaamaan saarnaamista ja jutun kirjoittamista, niin yhden asian seurakunnat saisivat vielä pihistää aikakauslehtipuolelta. Se on ns. Tulossa-sivu, se viimeinen aukeama, jossa kerrotaan, miksi ensi numeroa kannattaa odottaa.
"Päivän teksti avautuu uudella tavalla, kun sitä tarkastellaan uusimman Raamatun-tutkimuksen/viime aikaisten tapahtumien/yhteiskunnallisen keskustelun valossa, väittää seurakuntapastori N. N. tulevan pyhän saarnassaan. Tule kuuntelemaan ja pane pastori lujille messun jälkeen kirkkokahveilla!"
Jos tämä tuntuu jostakin pyhäinhäväistykseltä, niin muistutan, että evankeliumi on ilosanoma. Siis uutinen. Se on journalismia jos mikä.
Mt
