Pyhityksestä
Sydämessäni ajattelen näin:muuhun pyhitykseen en enää pyri,kuin että
Jumala vanhurskauttaisi jumalattoman.En tiedä onko se pyhittymistä.
Sellaiseen pyhittymiseen en enää pyri, mitä yritin 20 vuotta.Niissä piireissä
joissa ns. tulin uskoon edellytettiin(tosin hienovaraisesti,viittaillen )kerrottiin
melko tarkasti mikä uskovaiselle sopii,mikä ei.Sopimattomia olivat:hajuvesi,
meikit,kauniit vaatteet,elokuvat,viihdekirjallisuus,äänekkyys,alkoholit ja
herkut.
Sopivaista taas oli:hurskaus,avuliaisuus,anteliaisuus,hillitty käytös,todistaminen ja ääneen rukoileminen.Armolahjojen anominen omalle
osalle,raamattupiireissä käyminen,ja paljon paljon muitakin tekoja.
Minulla on vahva oma tahto,ja pää varmaan umpiluuta kun en näinäkään
vuosina kohdannut Vapahtajaani näissä,vaan oman saunani lauteilla
Hänelle asioistani jutellessa,tai suljetun oven takana huoneessani hädässäni huutaessani.
Niinpä vuosikymmenien opiskelun jälkeen kasvoin kovasti alaspäin,mutta
mitä jäi jäljelle on auttanut minua mielestäni kovasti eteenpäin.Pakottomaan yhteyteen ja vapauteen Luojani kanssa.
Tässä tämä näin lyhyen kaavan mukaan.Arvannet,että tähän kilvoitteluun
on liittynyt monenlaista mutkaa matkassa.En kuitenkaan katso olevani
uskonnon uhri.