Ei oikeastaan, en ole huomannut. Itse käytän niitä samanveroisena. Joskus olen kuullut sanottavan että Jumala nöyryyttäisi ihmisiä heidän kohtaloidensa kautta, olisiko nöyrryttäminen sitten oikeammin. Tuota ylpeyttämistä en aivan hiffannut.
Tiedän mitä uskonnollisissa piireissä nöyryydestä puhutaan, ja olen tosissani alkanut ajatella että nöyryyttä kai sitten on kahta sorttia. Tai en taida tuntea koko nöyryyden käsitettä. Tavallisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä riittää vähäisempikin. Selvitäkseen hengissä elämän läpi tulee kestää kaikenlaista ikävää. Sen sitten ottaa vastaan joko hirveällä metelillä tai vähitelken väsyttyään metelöintiin toteaa etteihän minulle kai luvattu muuta. Tämä nöyryyden määrä oikeastaan jo on tarpeeksi, sillä voittaa tyyneytensä. Mutta se, tuo tyyneys, on voitettava itselleen joka aamu uudestaan eikä se taistelu jätä tilaa ylpeydelle, sillä silloin se on menetetty, ja jos ovi jää raolleen tulee mukana paljon muuta, kuten katkeruutta ja kostonhalua.
Mutta kun siihen ilmapiiriin kyllästyy, kyllästyy niin tautisesti. Mikä oikeus minulla on vaatia täällä yhtään mitään, jo nyt sain enemmän kuin osani, ja ihmiset ovat ihmisiä. Heillä nyt vain on kaikenlaisia vaikeuksia heilläkin. Jos tahtoo penkoa tunkioita, penkokoon vaihteeksi edes omaansa.
