Kirjoittaja Aihe: Sota  (Luettu 20034 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Sota
« : 21.09.18 - klo:17:00 »
 
  ”Mitä tapahtuisi, jos kaikki sodat yhtäkkiä loppuisivat?

Siiri Kuusisto, 7


MAAILMASSA on tällä hetkellä menossa 61 aseellista sotaa tai konfliktia.
   Neljässä niistä kuolee vuosittain yli 10 000 ihmistä. Tuhoisimpia taisteluja käydään Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Meksikon huumesodassa.
   Kun lasketaan yhteen kaikki kuolonuhrit, noin 100 000 ihmistä menettää vuosittain henkensä sodissa. Moninkertainen määrä loukkaantuu ja vammautuu. Sotaa on paossa eri puolilla maailmaa 68,5 miljoonaa ihmistä.
   Jos sodat nyt loppuisivat, tuo suuri ihmisjoukko säilyttäisi henkensä ja terveytensä sekä voisi palata takaisin kotiin.
   Jos sotia ei olisi, ei tarvittaisi armeijoita. Viime vuonna maailmassa käytettiin sotilasmenoihin yli 1 500 miljardia euroa. Tuo valtava summa voitaisiin käyttää sodattomassa maailmassa järkevämmin. Ilmastonmuutoksen torjunta, naisten aseman parantaminen ja tyttöjen koulutus olisivat hyviä kohteita.
   Jos sodat loppuisivat, niitä muisteltaisiin vain historian oppikirjoissa ja museoissa. Ihmiset hämmästelisivät, miten pölhöä porukkaa maapallolla asui, kun he käyttivät niin paljon luonnonvaroja, energiaa, kekseliäisyyttä ja aikaa toistensa tuhoamiseen.”
            
                                                                                                                                                         Pekka Haavisto
                                                                                                               Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja
                                                                                                                ja kansanedustaja

                                                                                                                HS 21.9.2018/B 11 TIEDE

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Rauha
« Vastaus #1 : 21.09.18 - klo:17:14 »

   Kirkonkellot soivat perjantaina kansainvälisenä rauhanpäivänä ympäri Euroopan

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkonkellot-soivat-perjantaina-kansainvalisena-rauhanpaivana-ympari-euroopan/

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Rauha
« Vastaus #2 : 01.10.18 - klo:04:05 »

   Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Pax volunt, para bellum. Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

"Rauhaa maailma vaatii, rauhaa ihmiset sen..."

Johtajien pitää nöyrtyä. Kaikkien pitää nöyrtyä. Vihalle ei saa antaa kasvualustaa.

 
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Sota
« Vastaus #3 : 01.10.18 - klo:07:22 »
Si vis pacem, para bellum.

Uskottaviin puolustusvoimiin luotetaan rauhan takeena.

Sen rinnalla tarvitaan rauhaa lujittavaa ulkopolitiikkaa. Vastakkainasettelut syntyvät ja kärjistyvät maailmalla monesta syystä. Usein taustalla on epäoikeudenmukaisuus, todellinen tai ainakin sellaiseksi koettu. Aina ei ole kysymys ihmisen aikaansaannoksista. Luonnon elämälle antamat ehdot eivät jakaudu tasan.

Jos vastakkaisuuksia ei pyritä hälventämään, ne jyrkkenevät.

Si vis pacem, para pacem. Jos haluat rauhaa, rakenna rauhaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Sota
« Vastaus #4 : 01.10.18 - klo:08:00 »
Ihmisen on käytävä ensin oma sotansa, sisäällisotansa.
Päämäränä on oltava rauha, ei voitto.

Rauha mihin hintaan hyväänsä ei ole tavoite.
Rauha rakentuu kun vetäydytääm pakotteista.

Maailma ei ota helposti vastaan rauhanrakentajaa,
pilkataan rauhan kyyhkyksi.

Oikeassaolijat eivät luovuta, eivät juuri peräänny
ja neuvottelussa ovat tiukkoja vaatimuksissaan.

Sota on monien miesten mieleen,
kissatappelut naisten kysiäiset.

Kristus on rauhan ruhtinas.
Hän voitti sodan pahaa vastaan.

Hän on sotasankari ja rauhanruhtinas.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Sota
« Vastaus #5 : 23.12.20 - klo:05:37 »

   ... kirjailija itse tekstin Naiset huutakaa.

Kohta 34: https://areena.yle.fi/1-2293630

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Sota
« Vastaus #6 : 23.12.20 - klo:07:26 »

  ”Mitä tapahtuisi, jos kaikki sodat yhtäkkiä loppuisivat?

Siiri Kuusisto, 7


MAAILMASSA on tällä hetkellä menossa 61 aseellista sotaa tai konfliktia.
   Neljässä niistä kuolee vuosittain yli 10 000 ihmistä. Tuhoisimpia taisteluja käydään Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Meksikon huumesodassa.
   Kun lasketaan yhteen kaikki kuolonuhrit, noin 100 000 ihmistä menettää vuosittain henkensä sodissa. Moninkertainen määrä loukkaantuu ja vammautuu. Sotaa on paossa eri puolilla maailmaa 68,5 miljoonaa ihmistä.
   Jos sodat nyt loppuisivat, tuo suuri ihmisjoukko säilyttäisi henkensä ja terveytensä sekä voisi palata takaisin kotiin.
   Jos sotia ei olisi, ei tarvittaisi armeijoita. Viime vuonna maailmassa käytettiin sotilasmenoihin yli 1 500 miljardia euroa. Tuo valtava summa voitaisiin käyttää sodattomassa maailmassa järkevämmin. Ilmastonmuutoksen torjunta, naisten aseman parantaminen ja tyttöjen koulutus olisivat hyviä kohteita.
   Jos sodat loppuisivat, niitä muisteltaisiin vain historian oppikirjoissa ja museoissa. Ihmiset hämmästelisivät, miten pölhöä porukkaa maapallolla asui, kun he käyttivät niin paljon luonnonvaroja, energiaa, kekseliäisyyttä ja aikaa toistensa tuhoamiseen.”
            
                                                                                                                                                         Pekka Haavisto
                                                                                                               Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja
                                                                                                                ja kansanedustaja

                                                                                                                HS 21.9.2018/B 11 TIEDE

Kiitos valtavasti tästä muistuttamasta. Tämä on herrnhutilainen sanoma, joka on monesti jäänyt diasporasta, niin kuin körttiläisyydestä unhoon. Se taitaa olla käytännöllisesti katsoen armon kerjäämisen ytimessä.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Sota
« Vastaus #7 : 23.12.20 - klo:12:42 »
Si vis pacem, para bellum.

Uskottaviin puolustusvoimiin luotetaan rauhan takeena.

Sen rinnalla tarvitaan rauhaa lujittavaa ulkopolitiikkaa. Vastakkainasettelut syntyvät ja kärjistyvät maailmalla monesta syystä. Usein taustalla on epäoikeudenmukaisuus, todellinen tai ainakin sellaiseksi koettu. Aina ei ole kysymys ihmisen aikaansaannoksista. Luonnon elämälle antamat ehdot eivät jakaudu tasan.

Jos vastakkaisuuksia ei pyritä hälventämään, ne jyrkkenevät.

Si vis pacem, para pacem. Jos haluat rauhaa, rakenna rauhaa.
"Si vis pacem, para bellum". Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Parabellum on myös saksalainen sotilaspistooli. Maallamme on oltava uskottavat Puolustusvoimat, joka vastaa sotilaallisesta puolustuksesta aiheuttamalla maahamme tunkeutuvalle suurvaltaviholliselle (Venäjälle) niin suuret tappiot, jottei sen invaasio maahamme ole sille kannattavaa vaikka saisikin maamme miehitettyä.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Sota
« Vastaus #8 : 23.12.20 - klo:13:53 »

  ”Mitä tapahtuisi, jos kaikki sodat yhtäkkiä loppuisivat?

Siiri Kuusisto, 7


MAAILMASSA on tällä hetkellä menossa 61 aseellista sotaa tai konfliktia.
   Neljässä niistä kuolee vuosittain yli 10 000 ihmistä. Tuhoisimpia taisteluja käydään Afganistanissa, Syyriassa, Irakissa ja Meksikon huumesodassa.
   Kun lasketaan yhteen kaikki kuolonuhrit, noin 100 000 ihmistä menettää vuosittain henkensä sodissa. Moninkertainen määrä loukkaantuu ja vammautuu. Sotaa on paossa eri puolilla maailmaa 68,5 miljoonaa ihmistä.
   Jos sodat nyt loppuisivat, tuo suuri ihmisjoukko säilyttäisi henkensä ja terveytensä sekä voisi palata takaisin kotiin.
   Jos sotia ei olisi, ei tarvittaisi armeijoita. Viime vuonna maailmassa käytettiin sotilasmenoihin yli 1 500 miljardia euroa. Tuo valtava summa voitaisiin käyttää sodattomassa maailmassa järkevämmin. Ilmastonmuutoksen torjunta, naisten aseman parantaminen ja tyttöjen koulutus olisivat hyviä kohteita.
   Jos sodat loppuisivat, niitä muisteltaisiin vain historian oppikirjoissa ja museoissa. Ihmiset hämmästelisivät, miten pölhöä porukkaa maapallolla asui, kun he käyttivät niin paljon luonnonvaroja, energiaa, kekseliäisyyttä ja aikaa toistensa tuhoamiseen.”
            
                                                                                                                                                         Pekka Haavisto
                                                                                                               Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja
                                                                                                                ja kansanedustaja

                                                                                                                HS 21.9.2018/B 11 TIEDE
Suomen hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia rikkonut, eduskunnan luottamusta nauttivalla Pekka Haavistolla olisi ollut jo Antti Rinteen hallituksessa  tuhannen taalan paikka EU:n puheenjohtajamaan ulkomisterinä vaatia Amazonin metsäpalojen käsittelyä EU:n tasolla tai edes vedota itse Brasilian hallitukseen eikä vierittää vastuuta YK:n yleiskokoukselle tyytyen puhumaan latteuksia sysäten vastuun muille tekemättä itse mitään ilmastonmuutoksen torjumiseksi ulkomaankauppa- ja kehitysministerin Ville Skinnarin (sd) seuratessa tilannetta. Vihreäthän ennen vouhkasivat muun muassa ydinvoimaa vastaan, mutta nyt hallituksessa onkin mieli toinen.  :icon_xmaslol:

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista sodat ja pakolaisuus vain lisääntyvät. Ulkolinjan saksalaisen dokumentin "Uusi kylmä sota"- mukaan lukuisat asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, miten ydinaseiden rajatun käytön uhka on ehkä suurempi tällä vuosikymmenellä kuin 1900-luvulla.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan vuosin 2008-2015 joka vuosi 26 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ilmastoon ja ympäristöön liittyvien syiden vuoksi. Pakolaisuuden syynä ovat olleet esimerkiksi tulvat, maanjäristykset, kuivuus, taifuunit ja pyörremyrskyt. Syyrian pakolaisuuden taustaltakin löytyy ilmastosyitä. Kansainvälinen Punainen Risti arvioi, että vuonna 2050 ilmastopakolaisia voi olla jo 250 miljoonaa.

Suurin osa pakolaisista on jo nyt alueilla, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat suurimmat, esimerkiksi Pohjois-Afrikassa, lähi-idässä ja kehitysmaissa. Heistä tulee moninkertaisia pakolaisia, kun ilmastonmuutos etenee.

Lähteet

Järkyttävät luvut: 26 miljoonaa ilmastopakolaista vuodessa jo nyt - ja määrä kasvaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarkyttavat-luvut-26-miljoonaa-ilmastopakolaista-vuodessa-jo-nyt-ja-maara-kasvaa/6144690#gs.osrtg5

Yli 70 valtion johtajat virtuaalisessa ilmastokokouksessa – "Voiko kukaan kiistää, että olemme kohtaamassa hätätilan?"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli-70-valtion-johtajat-virtuaalisessa-ilmastokokouksessa-voiko-kukaan-kiistaa-etta-olemme-kohtaamassa-hatatilan/8011380#gs.osr6t9

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Sota
« Vastaus #9 : 23.12.20 - klo:13:56 »
Parabellum on myös saksalainen sotilaspistooli.

45 kaliberista Colt-revolveria taas kutsuttiin rauhantekijäksi (Peacemaker). Se rauhoitti kohteensa yleensä kuuden jalan syvyyteen maahan. Yhdysvaltojen surullinen väkivaltatilanne on uskoakseni osittain tämän aseen kolkkoa perintöä.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Sota
« Vastaus #10 : 23.12.20 - klo:14:00 »
Suomen hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia rikkonut, eduskunnan luottamusta nauttivalla Pekka Haavistolla olisi ollut jo Antti Rinteen hallituksessa  tuhannen taalan paikka EU:n puheenjohtajamaan ulkomisterinä vaatia Amazonin metsäpalojen käsittelyä EU:n tasolla tai edes vedota itse Brasilian hallitukseen.

Uskotko todella, että tuon 'tuhannen taalan paikan' käyttäminen olisi pelastanut maailman ilmastonmuutokselta, pakolaisuudelta ja sodilta. Ei näitä ongelmia ratkaista antamalla julkilausumia.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Sota
« Vastaus #11 : 23.12.20 - klo:14:20 »
Moni adventistisaarnaaja istui sotien aikana vankilassa sodan vastustamisesta. Siksi moni luulee adventistien vastustavan sotaa. Päin vastoin, vaikka heillä onkin yhteinen varhaishistoria Jehovan todistajien kanssa, eivät lainkaan vastusta sotaa, vaan ovat monesti hyvinkin äänekkäästi oikeistolaisuuden puolustajia ja kiitettävästi puolustusvoimien tukijoita. Ovat Suomessa näkyvästi Perussuomalaisten puolueen tukijoita. Niin johdonmukaisesti näemme adventistien Körttifoorumilla ajavan asiansa sotien ihailijoina kuin vegaaneina, helvetin kieltäjinä, lopunajan kiihkoilijoina jne.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Sota
« Vastaus #12 : 23.12.20 - klo:17:14 »
Moni adventistisaarnaaja istui sotien aikana vankilassa sodan vastustamisesta. Siksi moni luulee adventistien vastustavan sotaa. Päin vastoin, vaikka heillä onkin yhteinen varhaishistoria Jehovan todistajien kanssa, eivät lainkaan vastusta sotaa, vaan ovat monesti hyvinkin äänekkäästi oikeistolaisuuden puolustajia ja kiitettävästi puolustusvoimien tukijoita. Ovat Suomessa näkyvästi Perussuomalaisten puolueen tukijoita. Niin johdonmukaisesti näemme adventistien Körttifoorumilla ajavan asiansa sotien ihailijoina kuin vegaaneina, helvetin kieltäjinä, lopunajan kiihkoilijoina jne.
No enpä tiedä noista adventisteistä ja jehovista, mutta vuonna 2009 Greenpeace muistutti ilmastonmuutoksen uhkakuvista tuomalla Kööpenhaminaan Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa.

ILMESTYSKIRJAN RATSUT JA ILMASTONMUUTOS

Kulkutaudit. Valkoinen hevonen kuvaa ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksia. Miljoonat kärsivät ja aliravitsemus pahentaa tilannetta. UNEP:n mukaan muun muassa malaria leviäisi osaan Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Ilmastonmuutos voi myös hidastaa otsonikerroksen palautumista ja aiheuttaa siten ihosyöpää.

Sota. Rautias hevonen kuvaa ilmastonmuutoksen aiheuttamaa väkivaltaisten konfliktien uhkaa. Asutuksen, maanviljelyksen, kaivostoiminnan, kuljetusten, tautien ja luonnonkatastrofien muutokset voivat johtaa paikallisiin sotiin resursseista sekä kansainvälisiin sotiin lähinnä joukkomuuttoliikkeen ja valtasuhteiden muutosten takia.

Nälkä. Musta hevonen kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutusta ravinnontarjontaan. Joillain trooppisilla alueilla 1-2 asteen lämpötilan nousu voi tuhota sadon, ja aikaisempaa tiheämmin toistuvat ja voimakkaammat tulvat ja kuivat kaudet tuhoavat viljelyksiä. Etelä-Aasiassa, Kaakkois-Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kahden asteen lämpötilan nousu pienentää satoja 20 prosentilla.

Kuolema. Vaalea hevonen kuvaa sitä, että jo nyt 300 000 ihmistä kuolee vuosittain ilmastonmuutokseen. Määrän uskotaan kasvavan vähintään 500 000 ihmiseen vuodessa vuonna 2030. Monissa kaupungeissa kahden asteen lämpötilan nousu kaksinkertaistaisi helleaalloissa kuolleiden määrän. Vuonna 2080 tulvat tuhoaisivat rannikkoa. Yli puolet maailman väestöstä asuu alle 60 kilometrin päässä rannikosta.

Lähde

Ilmestyskirjan ratsastajat saapuivat Kööpenhaminaan
https://www.vihrealanka.fi/uutiset/ilmestyskirjan-ratsastajat-saapuivat-k%C3%B6%C3%B6penhaminaan

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Sota
« Vastaus #13 : 23.12.20 - klo:17:18 »
No enpä tiedä noista adventisteistä ja jehovista, mutta vuonna 2009 Greenpeace muistutti ilmastonmuutoksen uhkakuvista tuomalla Kööpenhaminaan Ilmestyskirjan neljä ratsastajaa.

Adventistien ja Greenpeacen ero on siinä, että edelliset odottavat maailmanloppua ja jälkimmäiset pyrkivät estämään sen. Ero on siis iso.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Sota
« Vastaus #14 : 23.12.20 - klo:18:08 »
Adventistien ja Greenpeacen ero on siinä, että edelliset odottavat maailmanloppua ja jälkimmäiset pyrkivät estämään sen. Ero on siis iso.

On kyllä iso. Olen joskus vuosia sitten kuullut jonkun adventistin sanovan, ettei kannata mitään luonnonsuojelua harrastaa, kun kerran Jeesus palaa niin pian. Se on yhden tekevä. Ei sillä hetkellä muistanut Ilmestyskirjaa 11:18 "Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.