Näin elokuvan

[hippiäinen]

Kävinpä katsomassa Koivusalon 'Täällä pohjantähden alla', kolme tuntia mennä hujahti ja veti aika hiljaiseksi.

[PekkaV]

Dostojevskin Teemalta tuleva kuusiosainen Karamazovin veljekset ehti lauantaina neljänteen osaan ja tuli uusintana sunnuntaina.

Pääosassa nuoremman veljen Aljosan rinnalla toikkaroiva Mitja ryntäili henkilökohtaista tuhoaan pakenevana elostelijana, nuorena sellaisena. Mikä hänet ajoi taloudellisessa ahdingossa suunnittelemaan ryöstömurhaa tai itsemurhaa, ei minulle ole täysin selvinnyt, paitsi ehkä vain isänsä omaisuuden tuhlaaminen ja sitä myöten isän vihoihin joutuminen.
Aljosan, munkin, ulkoinen tyyneys on täysi vastakohta veljensä kaoottiselle touhulle. Pikkuveli näytetään kärsivänä ja ajattelevana, harkitsevana, viattomana, hyvään uskovana, Kristukseen uskovana ja ymmärtämään pyrkivänä noviisina.
En oikein ole y m m ä r tä n y t kirjailijan ja ohjaajan "sanomasta" muuta kuin, että he vain yksinkertaisesti ovat pyrkineet kuvaamaan elämää. Se että tulos tähän mennessä valuu kuin vesi hanhen selästä ei vielä tarvitse merkitä TV-näytelmän pinnallisuutta.
Ehkä problematiikka on omalta osaltani jo tullut ohitettua.

[Riitta-mummi]

Minultakin meni tässä jaksossa jo pasmat sekaisin, mutta tutkin Wikipediasta Ryhmiksen Karamazovin arvosteluja ym. ja ymmärsin enemmän. Yksinkertaisesti Dostojevski kuvaa koko elämän uskoineen, epäuskoineen, järjettömyyksineen, intohimot, venäläisen temperamentin lieskunnan ja pyhyyden olemuksen.
Siinä inkvisiittorirunoelmassa oli kuulema kaikki.

Isä Zoziman kuolema oli mielenkiintoinen ortodoksien myyttiuskon kuvaus. Zozima ei tuoksunutkaan Kristuksen tuoksulta, vaan haisi.

Mitja ei ole niin paha miltä näyttää. Suuri lapsi haluineen vain. Ivan on monimutkaisin.

[mami]

Viidennessä osassa oli huikeaa tuo Mitjan ja Grushenkan lähentyminen, ah rakkautta. Minäkin jopa rupesin tykkäämään tästä hurjasta ja tasapainottomasta Mitjasta, vaikka nyt jäi vielä auki, murhasiko hän isänsä vai ei.

[Riitta-mummi]

Entäpä se venäläinen tapa iloita, juhlia! Ostetaan rahalla mustalaisia, tässä tapauksessa juutalaisia esiintymään. Ja sitten kaikki hulluina pyörimään. Amerikkalaisessa elokuvassa tanssijat olivat mustalaisia ja esitys kuin operettilavalla.
Karhu on venäläisille ilmeisesti myös jokin symbooli.

[PekkaV]

Karamazovissa onkin kahdeksan osaa. En ole kiinnostunut Mitjan isosta osuudesta. Aljosan tarina olisi. Tuottajan kannalta myyvin ikäkausi on kuitenkin pariutuminen.
M. on keskimmäinen veljeksistä. Työkaverini kertoi kolmesta koulunkäyntiä aloittelevasta pojastaan, että keskimmäinen on tervein. Keskellä on suojassa. Vanhin avaa miinanpolkijana uraa, nuorin on pahnanpohjimmaisena vaarassa tallautua. Jos ja kun hän selviää, hän menee ennenpitkää vanhempien ohi.
M.:n osa on edustaa kulminaatiopistettä, jossa tapahtuu ihmiselon merkittävin asia, avio, sillä elämän tarkoitus on jatkaa elämää. Rakkaus liittyy myös tähän. Stanislav Jerzy Lec'illä on kommentti: "Lapsi on rakkauden sivutuote.", kuitenkin. Aforismi korostaan avioitumisessa rakkauden olennaista roolia.
Useimmat elokuvien juonet päättyvät onnellisesti eli "He ovat löytäneet toisensa". Useimmat romaanien juonet päättyvät perheen perustamiseen. Lapsen syntymän odotus ja lapsen kasvu ja kasvatus eivät ole yleisön mielestä kiintoisia.
Näytelmä, draama, syntyy jännitteestä. Nyt on lapsuus takana ja nuoruutta jo eletty. Lisääntymisvietin paine on suurimmillaan. Mutta mistä löytyy kumppani? Tuleva puoliso edustaa toiseutta, johon olisi hitsauduttava. Edellytyksenä on sulaminen. Vasta sitten voi liittyminen onnistua. Katsoja saa eteensä sulaa hulluutta. Mennään pohjamutien kautta, kuitenkin keinahdetaan myös korkealla taivaan sinessä ja vaaleanpunaisissa unelmissa.

[amanda]

Minä katsoin viimeksi Harry Potter ja puoliverinen prinssi -leffan.
Siinä on joitakin erityisen hyviä roolisuorituksia, kuten Alan Rickman (Kalkaros) ja
Bellatrixia villisti näyttelevä nainen, jonka nimeä en jaksa nyt kaivaa lopputeksteistä.

[Riitta-mummi]

         
Eilisessä jaksossa Karamazoveissa oli Mitjan unena Kristuksen kärsimystie kontra Mitjan kärsimykset.
Kuulustelijoissa oli fariseusta, Pilatusta. Mitjan veriset syntiset vaatteet riisuttiin ja hän sai rangaistuksensa.

Aljosha ei puhu paljon, mutta rakastaa. Katsoo kauniisti ja ajattelee paljon.
Ivan paljatui murhajuonen isäksi ja Smerdjakof toteuttajaksi. Kostivat.

Selviääkö Mitjan teoista vielä suurempia syntejä, vaiko menee rangaistukseen puhdistuneena.

Mitähän symboleja esittivät siellä sateisella pihalla hoippuvat juopot?

Onko lapsellisuus, ymmärtämättömyys suurikin synti?

Kyllä Dostojevski osaa mielikuvia nostattaa. Toinen asia on lukea kirja kun katsoa elokuva, vaikka se ei ole valmiiksipureskeltua jenkkityyliä.

Venäläsyys ainakin tulee eksoottisena esille kaikkine pateettisuuksineen.

[PekkaV]

Selviääkö Mitjan teoista vielä suurempia syntejä, vaiko menee rangaistukseen puhdistuneena.

Menee. Ei selviä, veikkaan.


Mitähän symboleja esittivät siellä sateisella pihalla hoippuvat juopot?

Niin. Olivathan he irrallisia varsinaisesta juonesta, kun nyt muistelen.


Onko lapsellisuus, ymmärtämättömyys suurikin synti?

Ymmärtääkseni täysikäisen rikkoessa lakia oikeus pitää tietämättömyyttä korkeintaa lieventävänä asianhaarana.
Mutta oliko tässä siitä kuitenkaan kyse, vaan virkavallan halusta saada juttu päätökseen?


Venäläisyys ainakin tulee eksoottisena esille kaikkine pateettisuuksineen.

Sitä ihmettelee, että naapuri on niin eksoottinen!

[Riitta-mummi]

Kyllä sielä itä-rajan takana leiskuttiin. Minullekin on sieltä tullut sisälleni vähän tulta.
Välillä se oikein leimuaa, välillä hiiltyy. Joskus vain poskia punottaa.

Kiitos satman kommenteista. 

[PekkaV]

Pitkä kuulustelunäytös oli siitä hyvä, että Dostojevski oli siinä ilmeisesti parhaimmillaan kuvatessaan mielenliikkeitä. Perun hieman aiempaa, että pollareilla olisi ollut kiiru löytää syyllinen; tietty sitäkin, mutta jos asettuu heidän asemaansa ja sitten Mitjan, näkökulmat ovat tosiaan niin erit selittämään kuulustelun pitkäpiimäisyyttä. Miksi Kissalan poijat eivät nähneet Mitjan syyttömyyttä, jää minulta ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi ymmärtämättä täysin. Selittäviä tekijöitä löytyisi lisää, mutta koska pelkään, että pirska ym. eivät ole jaksaneet lukea tätäkään, en viitsi kirjoittaa ilmaan.

[Riitta-mummi]

Minäkin melkein pitkästyin venäläiseen inhimilliseen , verkkaiseen kuulusteluun. Kun on amerikkalais-sarjojen syyttäjiä ja poliiseja tiiraillut, en meinannut jaksaa. Mutta taas se aukesi vähän myöhemmin. Ja ne eleet ja ilmeet olivat mielenkiintoisia.
Smerdjakov taitaa olla rakastunut Ivaniin. Taisi tehdä likaisen työn sen takia.
Mitenhän on laita Ivanin omantunnon? Onko sitä?

[Riitta-mummi]

Eilen tuli Teemalta Ben Hur liekö monennenko kerran. 3 h 25 min.
Katsoin alun Joulukuvaelman, kaleerilaivan ja kilvan-ajokohtaukset ja lopun Jeesuksen Ristintien. Taidenautinnosta ei voi puhua samana päivänä Pasolinin Matteuksen evankeliumin rinnalla, mutta Raamatushistorian spektaakkelit tykkään katsoa silloin kun niitä näytetään.
Charlton Heston on ollut nuorena kuin Adonis.

[hippiäinen]

Katsoin nyt maanantaina telkusta tulleen 'Joulukuusivarkaat'

"Aina elämä ei potki päähän. Joskus se myös lyö, repii ja kuristaa. - Siinä ollaan pienen ihmisen puolella yhteisöön pesiytynyttä vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja kohtuuttomuutta vastaan."

 

[myyrä]

Tulipa katsottua taas kerran Casablanca ja kyllähän se vanhaa romantikkoa aina säväyttää.  Hiljattain myös Teemalta tullut Gilda oli hämmästyttävästi tapahtumamiljööltään samanlainen - molemmissa kapakkaympäristö. Rita Hayworth oli Gildassa ehkä lievä pettymys, mutta odotin varmaankin liikoja. Molemmissa elokuvissa soi tunnettu sävelmä ja G:ssa se oli Amade Mio.

Kyllä vanhojen leffojen ehdoton miestennielijä on Veronica Lake, jolla on tosi hyytävän jäinen katsekin.