Mitä mieltä olette sellaisesta kun yksi ystävä sanoi oikein kaipaavansa ' synnin-saarnaa'. Tarkoittaen kai sitä, että pappi sanoo synnit synniksi.
Minä, kuten kyöstikin, koen kuulevani sen sisäisenä äänenä itse Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Tuota synnistä puhuvasta Herran Jeesuksen Kristuksen sisäisestä äänestä voisi käyttää myös termiä: Pyhän Hengen puhe.
Raamatun mukaan Hänen päätehtävänsä ihmiskunnan keskellä onkin muistuttaa maailmaa sen synnistä ja ohjata ihmistä Jeesuksen luo.
Jollakin tapaa tuo Pyhän Hengen puhe ymmärtääkseni ei ole irrallaan ihmisen ulkoapäin tulevasta tiedosta, jota saamme Raamatusta, toisen ihmisen puheen kautta tai itse sitä lukemalla.
Ymmärtääkseni luterilainen tapa tulkita Raamattua on sellainen, että Jumala löytyy ihmisen ulkopuolelta. Omasta sisimmästä ei Jumalaa löydy, eikä Jumalaa sieltä pidä etsiäkään. Jumala kuitenkin puhuu ihmisen sisimpään.
Toki Raamatussa myös on mainintoja siitä, että Jumala tulee asumaan omiin lapsiinsa.
Tästäkin asiasta on vaikea kovin tyhjentävästi puhua, on tämäkin niin moniulotteinen asia.
Minun sisäiset ääneni ovat pääsin olleet hyvin epäilyttäviä ja kun monien niiden viestien sisältöjä on tarkistettu/selvitetty, niin eivät ole olleet todellisuuden kanssa missään tekemisissä.
Mutta, kaikki eivät ole, kuten minä.
Sama on myös rukouksemme, silloin kun ei muuta osaa sanoa, niin Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä. Ja tämä ainakin kolmeen kertaan.
Näinpä. Vaikea sitä on monesti kovin selkeästi sanoiksi pukea kaikki se, mitä oikeasti tarvitsee.
Sellainen ajatus minulla tuosta rukouksesta on myös, että kun synnin kauheuden tietoisuus tai helvetin pelko tai jokin muu Jumalan mielen mukainen murhe on ihmiselle lahjoitettu, niin voi olla jopa vaikeaa jättää tuon rukouksen rukoileminen kolmeen kertaan. Tuolloin tuo rukous - tai joku muunnelma tuosta rukouksesta - toistuu satoja tai tuhansia kertoja päivässä.
Sitten, kun tuo murhe otetaan pois, rukous harvenee tai jää kokonaan pois ja mielen täyttää monet muut hyvät, mutta
ei-kristilliset asiat. Tätä tilaa mm. Jonas Lagus kutsuu suruttomuuden tilaksi.
Laguksen mukaan suru, vaino, murheet ja vastoinkäymiset ovat ystäviä, jotka auttavat ihmistä kulkemaan kaitaa tietä.
