Espoon murhenäytelmä

[erakko-erkki]

Oliskohan niin, että suurin murhe on siinä perheessä, jonka lasten isä kuoli ja vei muita mennessään, ja samalla perhe menetti "oikeuden surra". Uhrien omaisilla on turvanaan yhteisön hyväksymä oikeus surra ja vihata. Miten vaikeaa mahtaa olla tekijän läheisillä, jotka toisaalta varmasti suree rakasta ihmistä, ja toisaalta varmasti myös vihaavat tämän tekoa?

Tuo on tärkeä näkökulma. On helpompi samaistua uhrien kuin tekijän läheisiin. Toivon voimia myös tekijän omaisille.

[Leena]

Tuo on tärkeä näkökulma. On helpompi samaistua uhrien kuin tekijän läheisiin. Toivon voimia myös tekijän omaisille.

Tätä usein itsekin olen miettinyt, etenkin kun ampujana oli oikeastaan vielä itsekin lapsi, niissä koulusurmissa.

[Salis]

Oliskohan niin, että suurin murhe on siinä perheessä, jonka lasten isä kuoli ja vei muita mennessään, ja samalla perhe menetti "oikeuden surra". Uhrien omaisilla on turvanaan yhteisön hyväksymä oikeus surra ja vihata. Miten vaikeaa mahtaa olla tekijän läheisillä, jotka toisaalta varmasti suree rakasta ihmistä, ja toisaalta varmasti myös vihaavat tämän tekoa?

Kukaan isä, äiti, lapsi eikä mikään perhe menetä oikeuttaan suruun. Suru on tappajan perheessä kaksinkertainen. Surraan tappajaa ja tapettuja.

[Sarai]

En toki tarkoittanut, että perhe minun mielestäni olisi menettänyt oikeuden suruun. Epäilen vain, että ympäristön näkökulma tappajan perheeseen on "hyvä kun siitä pääsitte". Ympäristön viha tappajaa kohtaan luultavasti ylittää myötätunnon moninkertaisesti.

[Pirska]

Olen kuullut termin "salonkikelpoinen suru". Kyllä minusta ainakin suruja on hyvin monenlaisia. Salonkikelpoinen suru on sellaista, että siihen ei liity häpeää ja ympäristö pääosin säälii surevia.

On myös surua, johon liittyy häpeää ja silloin surevat ovat enemmän yksin surunsa kanssa.