Synnin syvin olemus?

[seppos]

Mutta ei kai synnintunnossa sentään mistään lupauksista ole kysymys?

Muutetaan pikkuisen sanamuotoa. Kännisen jakrapulaisen kauniit ajatukset uhohtuvat selvänä päivänä.

Pelleiletkö vai oletko tuota mieltä mitä kirjoitat??

[vasenkätinen]

En pelleile mutta ei tässä nyt kuolemanvakavissakaan tarvitse olla, lähinnä hirsi silmäkulmassa. Satman1:sen vastaus oli erinomainen, näin ehkä itsekin ajaudun  huutamaan. Mutta olen kyllä kovin kiinnostunut erilaisista armojärjestystä ja synnintuntoa koskevista käsityksistä körttiläisyydessä. Synnintunnon herättely on keskeistä, eikö niin, miksi siis sitä ei voisi harrastaa myös omalla vasemmalla kädellään?

Niin ja sitä vielä: ei minun krapulassani ole kauniita ajatuksia, vaan aitoa ahdistusta ja itkua, rukousta.

[Pena]

En yleensä kuljeskele Hunajanpisara taskussa, mutta nyt on sellainen päivä. Niinpä siteeraan Wilcoxia: Missä on syyllisyyttä, siellä on sydän kova. Sen tähden suuri syyllisyys todistaa vain vähän, jos ensinkään, Kristuksesta.
Ei kai körttiläisyydessä kuitenkaan ole kysymys synnintuntokisoista - kuka aiheuttaa suurimman tuskan toisessa tai itsessään - vaan armon ruinaamisesta.

[seppos]

Synnintunnon herättely on keskeistä, eikö niin, miksi siis sitä ei voisi harrastaa myös omalla vasemmalla kädellään?

Synnintunnon herättely ihmistyönä ei ole keskeistä eikä minkään arvoista. Jos se ei tule Jumalalta se on turhaa ja teeskentelyä.

[llwyd]

Niin ja sitä vielä: ei minun krapulassani ole kauniita ajatuksia, vaan aitoa ahdistusta ja itkua, rukousta.

Pahalta kuulostaa, toivottavasti ei usein tule näitä tilanteita tai että vapaudut niistä. En itse oikein osaa pitää humalaan juomista varsinaisena syntinä, paitsi jos se on osoitus jostain pohjimmaisesta suruttomuudesta ja kovuudesta tai jos on tullut viinan orjaksi, jolloin se oikeastaan silloinkin on lähinnä oire ja seuraus eikä syy. Ylipäänsä yksittäisten tekojen näkeminen nimenomaan syntinä (vääränä ne voi toki nähdä) on minulle vaikeaa: synti on olotilamme, josta emme omin voimin voi päästä eroon, ja josta monet väärät teot ja heikkoudet nousevat.

[vasenkätinen]

hmm. jäin miettimään tuota wilcoxia. Eikö ole pikemminkin niin, että siellä missä ei ole syyllisyyttä tai synnintuntoa, on myös kova sydän?

Todellakin krapuloita on lievennettävä. Mutta, mutta. En minäkään krapulassani synnintuntoa koe viinanjuonnista sinänsä. Sikäli llwydin kanssa samaa mieltä, ettei synti ole mielestäni yksittäisiä tekoja. Krapulassa on vain herkistynyt synnintuntoon. Herkistymisen voisi tietysti körttiläinen saavuttaa otttamalla käteen joka perjantai  jonkin körttipuhujan väkevää lainsaarnaa. Mutta eikö myös tällöin alkusysäys ole lähtenyt omasta teostani: olen ottanut kirjalhyllystä saarnakirjan, joka herättää synnintuntoni? Mikäli mikään saarna tai Sana ei synnintuntoa herätä mutta krapula herättää, eikö silloin krapula ole hyvästä? On sinänsä siis itsestään selvästi vaikea tehdä rajaa että milloin synnintunto on Jumalan, milloin oman käden aikaansaannosta.

[Pena]

Wilcox kun on vielä taskussa, niin vilkaistaan vielä: -On elettävä alituisesti Kristuksen ääretöntä vanhurskautta ja armoa katsellen, ja niitä katsellessa on nähtävä synnin koko inhottavuus ja kuitenkin sen voimattomuus, on nähtävä, että kaikki on anteeksi annettu.
Nyt laitan Hunajanpisaran hyllyyn. Ei makeaa mahan täydeltä.

[Kauhanen T]

Nimeni ei olisi Kauhanen T jos en Hunajan pisarasta puhuttaessa linkittäisi sitä tänne. Lukekaa.

[Pena]

Synnin ymmärtäminen luottamuksen puuttumiseksi Jumalaan (josta seuraa omiin voimiin tai johonkin muuhun uskominen) näyttää minusta toisesta suunnasta katsoen kiitollisuuden puuttumiselta. On ihmisiä, jotka muistavat kiittää Jumalaa lähes joka asiasta. Aamu, ruokapöytä ja nukkumaanmeno ovat kai luontevimmat kiitosrukouksen ajat. Heistä saa vaikutelman, että heillä on näin aika hyvä rokotus syntiä vastaan. Yritän ottaa heistä oppia.

[juhani]

Laiskana systemaattisen teologian "harrastajana" minulla on tullut mieleen tunnustustuskirjat. Olen lueskellut näitä ja yllättäen olen törmännyt Lutherin pääajatukseen, että Lutherin mukaan ihmisten syntejä ei katsella Jumalan silmissä. Vaan perisynti, jota on meillä kaikilla ihmisillä sanomattoman paljon... paljon liikaakin. Kristus kärsi kuoleman tämän asian vuoksi. Me odottelemme pitkääperjantaita... niskaslaiset ja ruattalaiset. Paljon kiitoksia Penalle.

[juhani]

Ei körttisaarnaaja puhu lainsaarnaa... vaiko kyllä?!

[Pena]

Eipä kestä, Juhani! Jos olisit lukenut tarkemmin, kiittäisit vain Isää.

[minttu]

Tuumailin jonkin aikaa tätä asiaa. Toisaalta olen samaa mieltä kuin Kauhanen ja Aino; synti ydinolemukseltaan on epäuskoa, epäluottamusta, epäilyä.

Minä ajattelen synnin syvimmän olemuksen olevan siinä ettei Jumalan sanaa uskota... Eiköhän synti ole yhä sama tänäänkin; epäusko vihoittaa Jumalan.

Minun ajatukseni, josta moni on perustellusti eri mieltä, on että sana synti pitäisi varata tarkoittamaan juuri tätä epäuskoa nimenomaan merkityksessä epäluottamus Jumalan armollisuuteen.

Mutta sitten; millä nimellä kutsumme niitä tekemisen tapoja ja motiiveja, jotka kumpuavat tuosta jumalanvastaisuudestamme? Tekosynti on vanha sana, mutta sisältää kuitenkin sen synti-sanan, jota Kauhanen ei haluaisi varata sen arvioimiseen, mikä on oikein ja mikä väärin:

Sen takia jos oikein kärjistän tämän ajatteluni, ei mitään kysymystä oikeasta ja väärästä pitäisi sotkea kysymykseen synnistä. Lauseet: "valehtelu on syntiä" ja "ei savolaisuus ole synti jne." ovat tästä näkökulmasta täysin mielettömiä.

Ehkä tuo savolaisuus-kommentti on mieletön, mutta onko todellakin niin, että kymmentä käskyä vastaan rikkominen (esim. tappaminen, valehtelu) on jotakin muuta kuin syntiä? Siis jotenkin väärin ja vältettävää kyllä, mutta olisi mieletöntä sanoa sitä synniksi? Ymmärrän kyllä, että perisynnin ja tekosynnin ero on jotenkin yhteismitaton. Ja että on vaarallista alkaa laskea vain tekosyntejä ja unohtaa kokonaan perimmäinen syntimme, epäusko. Oikeastaan ei pitäisi laskea ollenkaan.

Mitä oikein tarkoitetaan sillä, kun "synti saarnataan synniksi"? Eikö silloin nimen omaan luovuta kaikenlaisista lieventelyistä?

Ihmiselle on terveellistä voida sanoa: "olen tehnyt syntiä". Jotkut meistä tarvitsevat myös sen, että voivat sanoa, mitä ovat tehneet väärin. Kaikille ei riitä eksistentiaalinen epäuskon tuska, kun selvästi näkee, mitkä ovat oman toiminnan seuraukset omassa ympäristössä. Jos se ei ole syntiä, että loukkaan toisia kerta toisensa jälkeen niin kekseliäästi, en ymmärrä, miksi tätä pahuuttani kutsuisin siitä näkökulmasta, että siitä on puhuttava myös Jumalan kanssa.

[Pena]

Onhan olemassa lista seitsemästä kuolemansynnistä! Sen suhteen kannattaa ottaa selvää mitä sanat oikeastaan tarkoittavat. Laiskuus ei esimerkiksi tarkoita tässä yhteydessä niinkään sohvassa löhöämistä kuin velttoa evvk-asennetta omaan ja lähimmäisten elämään. Mässäilykään ei ole ruokapöydässä santsaamista vaan yleisempää kaikkimullenytheti-kahmimista.

[Markus]

Taalla luennoitsija siteerasi opetti meille Augustinuksen ajatuksista uskonnonharjoituksen suhteen. Sitaatti kuului englanniksi nain: "The (visible) sacrifice is a sacred sign, sacrament of the invisible sacrifice."
Uhrilla A. tarkoitti luennoitsijan tarkoitti tassa mita tahansa "uskonnollista tekoa". Tassa ajattelussa se nakymaton uhri oli 'sarkynyt sydan', eli noyra asenne Jumalaa kohtaan ja tietoisuus etta ei ole mitaan omaa tuotavana jne jne. Ulkoinen uskonnollinen teko oli siis sen pohjimmaisen, 'elavan uhrin' nakyva merkki. Nain ollen se teko on kylla myos merkityksellinen, mutta omalla paikallaan; sydamen asenteen ilmentajana.

Miten tama sitten liittyy synnin olemukseen? Tama nyt on aika klassista, erityisesti luterilaista ajatusta, mutta tuosta Augustinuksen sitaatista tuli mieleen etta tama kaantyy koskemaan myos toisenlaista sydamen asennetta ja toisenlaisia tekoja: sydamen asenteesta, joka on epaluottavainen, -uskoinen ja -toivoinen Jumalaa kohtaan seuraa oikean ja vaaran piirissa tapahtuvia virhetoimintoja, ts. pahoja tekoja - siis niita tekosynteja. Syvin olemus ei valttamatta liity oikeaan ja vaaraan, mita nyt ehka siten etta olisi oikein ja kohtuullista luottaa Jumalaan, mutta poikii vaaryytta teoissamme ja valinnoissamme.

Niista teoistakin on kylla tarkeaa puhu, vaikka sitten syntina, kun niista tuppaa seuraamaan karsimysta jos ei tekijalle niin ainakin muille. Oma hengellinen hyvinvointi ei tehdyn synnin karsimisella kohene, mutta muiden tamanpuoleisen kannalta se on oleellista.