Olin ensimmäistä kertaa elämässäni herättäjäjuhlilla (olen aiemmin elämässäni ollut pitkään viidesläinen yms vastaava, joten siinä vähän viitekehystä).
Juhlilla oli erittäin helppo olla, en kokenut itseäni millään lailla ulkopuoliseksi, vaikka en olekaan körttiläinen äidinmaidostani saakka. Kiitokset siitä! Juhlat eivät olleet periaatteessa sisäänlämpiävät, vaikka kunnioitettiinja muisteltiinkin vanhoja tiennäyttäjiä ja kokoonnuttiin Malmivaarojen sukutapaamisiin yms.
Siionin virsiä, varsinkin sieltä lisävihosta, oli ihanaa ja turvallista veisata.
Eniten minua koskettivat päätösseurat sunnuntaina. Puheet olivat niissä vähemmän yhteiskunnallisia ja ahdistuksesta, uupumisesta ja kansalaissodasta kertovia. Loppurukous polvillaan - taisi olla ainoa yhteisrukous messua lukuunottamatta - oli hyvin koskettava tilanne, samoin Herran siunauksen vastaanottaminen.
Lauantai-iltapäivä Lahti-hallin ruokajonossa: samaan aikaan oli Jouko Mäki-Lohiluoman perhekonsertti ja jouduin rauhoittamaan kahta eri mummoa, jotka tulivat minulle kauhistelemaan "jumputusta". Kun kerroin olevani Espoosta, yksi mummo sanoi, että katsokin, ettei siellä ole samanlaista.
Selitin, että tämä on nykymeininki ja tästä lapset ja nuoret tykkäävät, jopa minäkin keski-ikäinen.
Perjantai-iltana oltiin Ristin kirkossa kuuntelemassa opiskelijakuoroja. Se oli hieno tilaisuus. Lauantai-ilta taas vietettiin J.Jyrä bändin konsertissa. Lämppärinä esiintyneen Syvän sinisen laulusta ei erottunut sanoja, johtuiko miksauksesta vai mistä, mutta J. Jyrä täytti kyllä kaikki odotukset. Kaverini oli samaan aikaan urkumaratonissa ja kehui sen maasta taivaaseen, tosin vastaanottokyky oli kolmannella tunnilla jo hiipunut.
"Kamarikeskusteluissa" kahviteltalla mietittiin pelastus-epävarmuusasiaa. Kaverini vanha äiti on nuoresta asti kulkenut herättäjäjuhlilla, mutta ei näe maailmaa niin synkkänä kuin se seurapuheissa näyttäytyy. Pyhä Henki todistaa hänen sydämessään, että hän on Jumalan lapsi ja hän löytää radion aamuhartauksista asioita jotka ilahduttavat häntä päivittäisessä vaelluksessa. Missä on se taakka, uupumus ja ahdistus, pelko siitä että ei pelastukaan? No, tulimme siihen tulokseen, että oppi voi olla ihan päinvastainen esim. pelastusvarmuuden suhteen, mutta käytännön elämä kuitenkin suht sama.
Kävin muuten liittymässä h-y:n jäseneksi.
