Koetan lyhyesti vastata Jampelle: En ole ajatellut mitään noin mutkikasta. Tuon pohjalla ei ole minkäänlaista teoriaa. Se on kokemus. Kun oli nuori ja kaikin tavoin meni minne tahtoi, ei edes huomannut minne tahtoi, kun tuli esteitä alkoi ylipäätään erottaa minne tahtoi
Mutta kaipa jokin oman ajattelun teoria on löydettävissä: Pidän Bonhoefferin ajatuksesta, jossa usko on elämän polyfonian cantus firmus. C.f. on gregoriaanisen ajan musiikkitermi jossa tuo on perussävel, ja siihen tyyliin kuului se että juuri se cantus firmus oli toisen tekemä. Sen ympärille sävelletään. Siihen jo elämä pakottaa luomaan oman polyfoniansa, muitakin ideologioita, oikeassa olemisia, erehdyksiä, tavoitteena kuitenkin jokin aidosti oma, jonka cantus firmuksena oli kaiken aikaa ja kaikissa oloissa pyrkimys olla kristitty usko Jumalaan ----. jonka oli tehnyt toinen. a kyseessä oli kuitenkin toisaalta ihminen joka sanoo: Meidän on omalla vastuullamme... jne. toisaalta on ilman muuta läpikotaisin kristitty... se on jotakin jota
ollaan, ajattelen, status eli tila jota ihminen on kokonaan... omituista mutta niin se kyllä minulle elää... . Ei jotakin mitä minä teen.
Se on kyllä ihmistä nöryyttävää, luulen, että hänen sävellyksensöherrystään pitäisi koossa ja integroisi yhdeksi polyfoniseksi kudokseksi ensinnäkin jokin noin antiikkinen, toiseksi että sekin vielä on toiselta saatua mutta minkäs teet. Minä en selviä ilman. Eli tuo on minulle enemmän kuin kuuluminen johonkin, joidenkin fraasien mukaan pakkoneuroottisesti elämistä, tai mitä se nyt kieltämättä 16-vuotiaana olikin. Lopetin sen tietoisesti. Tiedostamattani ennen ja jälkeen on metelissä soinut myös se cantus firmus. Jos sen saisi esille voisin olla mukavampi iohminen tai jotain...
Tomi Karttusen, Suomenm ainoan Bonhoeffer-tutkijan väitöskirjan nimi on osuvista osuvin: Die Polyphonie der Virklichkeit