Bonhoefferin "Vankilakirjeiden" punaisena lankana kulkee ajatus "uskonnottomasta kristinuskosta". Hänelle se merkitsi mielenkiintoista seikkaa. Kristinusko palasi alkulähteelleen, ja lakkasi olemasta "uskonto", olipahan todellinen historiallinen tapahtumien sarja jonka ylösnousemus sinetöi - ja jos tahtoo ajatella eteenpäin, niin sopii kyllä... . Tämä merkitsi eräänlaista "perimmäistä tosiasiaa" jonka mukaisesti kaikki muukin elämässä Kristuksen seuraajalla järjestyisi, siihen rakkauden lakiin päätyen. Silloinhan Jeesuksen opetuksien merkitys tulisi aivan eri painoarvoon, kuin jonkin muun historian saatossa ihmisiä neuvoneen viisausihmisen.
Hän ei kuitenkaan tarkoita joskus ihannoitua ´"voi-kun-oltais-alkukirkko"-juttua, vaan sitä, että tuo rakkauden laki eläisi ihmisissä, vaikka aika on muuttunut.
Hyvin samasta puhui Herättäjäjuhlilla se unkarilainen, kertoessaan, kuinka Pascalin kanssa tuli ritari miettimään Jumalan olemassaolon todellisuuden mahdollisuutta. Kun varmaan kaikki kuuli, niin en toista tarinaa. Kun Jumalan olemassaolon ottaakin huomioon, ja pitää tosiasiana, tulee pidettyä seuraa Hänen suuntaansa, ja kenties meistä joihinkin vähän sitten sitä rakkauden lakia samastumisen tietä tarttuu vähin erin. Ihminen samastuu nimittäin aina siihen sakkiin, jonka kanssa pitää seuraa.