Tunnen hyvin suomalaisen helluntalaisuuden.
Edelleen kuulun helluntaiseurakuntaan, enkä ole ainakaan toistaisexi eroamassa.
Körttiläisyyttäkin tunnen jonkin verran, en kuitenkaan ole körttiläisyyden asiantuntija.
Kummassakin järjestössä on omat erityispiirteensä.
Samaakin tapakulttuuria löytyy.
Ainakin vanhemman ajan körttiläisyydessä on painotettu lapsenomaista uskoa Kristukseen. Kristittyhän on Jumalan lapsi.
Lapset juoksevat, telmivät ja ovat eläväisiä.
Siionin virret auttoivat körttiläisiä pitämään mielessä lapsen uskon ihanteen.
Meillä helluntalaisilla taasen ollaan toisella äärilaidalla: usko on jämähtänyt paikoilleen (jos sitä edes on). Ei puhettakaan ikävöivästä uskosta: se on liian kevyttä. Pitää olla jotain painavampaa, väkevämpää, jotain, joka rysähtää läpi vaikka harmaan kiven.
Meitä helluntalaisia voisi kuvata sellaisiksi mustiksi painaviksi paikallaan pysyviksi kiviksi, jotka vain seisoa jököttävät omassa paikassaan, oman painonsa vankina.
Körttiläiset ovat (tai ainakin olivat) löytäneet evankeliumin ytimen: Kristuksen ristiinnaulittuna. Heillä on kunnioitetun uskonpuhdistajan Lutherin perintö, kuten Paavo Ruotsalaisenkin perintö.
Ovat lapset saaneet mahtavan perinnön.
Helluntalaisilta tämä paljolti puuttuu:siksi ovat kivettyneet mustiksi kiviksi.
Mutta miksi lapset ovat hiljaa?
Lapsilla on kaikkea. On sitä ja tätä. On Siionin virret eräänä suurena aarteena. Kotonansa vain laulavat, mutta ei virsiä siellä kuulla, missä niitä myös suuresti tarvittaisiin.
Jeesus matkusti aasillaan Jerusalemiin ja sen ajan lapset kyllä pitivät huolen siitä, että Kristuksesta puhuttiin.
Jotkut tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät, että Jeesus hillitsisi noitä äänekkäitä lapsia. Jeesus vastasi näille seuraavasti:
"
Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat
"
Koskaan en törmää normaalielämässä ihmisten joukossa kehenkään körttiläiseen, joka julkisesti pitäisi esillä Kristusta ja Siionin virsiä.
Lapset näyttävät olevan vaiti.
Jos lapset ovat vaiti, niin siitä seuraa se, että kivet huutavat.
Olen tuossa reilut 6 kuukautta pitänyt esillä Mannerheimintiellä Raamattua ja Siionin virsiäkin joidenkin kaverien kanssa. Lähestulkoon pelkkiä kiviä (helluntalaisia) olen siihen mukaan saanut.
Aika jännä tilanne: kun eivät lapset pidä leipäänsä (=Siionin virsiä) esillä siellä, missä niitä eniten tarvitaan, sen tekevät mustat ja rumaksi palaneet kivet: kivet huutavat kun lapset ovat vaiti.
Tässäpä oli erään yksityisen ihmisen pohdintaa ja kokemista.
Jos väärin koen tunnemaailmassani,
niin kerro ihmeessä, kuinka tunnemaailmaan voi vaikuttaa siten, että kokisi asioita oikeammalla tavalla.
Toisaalta, mustaksi kärventyneeltä kiveltä ei välttämättä pidä oikeita tunneliikkeitä liian intensiivisesti vaatiakaan.
Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.