Homoseksuaalisuus

[Hölkänen]

Llwyd, alat kuulostaa ratkaisukristityltä... Sieltä suunnalta yleensä saa kuulla, että usko on valinta... Toki usko Kristukseen ja usko johonkin tiettyyn raamatuntulkintaan ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta ei sitä rajaa helppoa ole vetää. Monella menee lapsi pesuveden mukana, kun harhaoppi haavoittaa.

[Hheikki]

Kun kaadan kahvia tai hakkaan halkoja, sekin on niitä ei-hetskun tekosia.

Otanpa tähän sietämis-hyväksymis-kunnioittamisteemaan yhteiskunnallisen näkökulman. Tasa-arvon vinkkelistä olen sitä mieltä, että minun perheelläni on oltava samat oikeudet kuin muilla perheillä. Kunnioitusta tai torjuntaa sosiaalisille tekosille, kuten perheelleni ja parisuhteelleni, minun on homona lupa edellyttää jo siksikin, että siten toimin solidaarisesti muita vähemmistöön kuuluvia kohtaan.

Jos ajattelemme minkään vähemmistön aseman paranemista yhteiskunnassa, ei se koskaan ole tapahtunut ilmän tätä täysvaltaistumista.  Kun vähemmistö vaatii tasa-arvoa, niin se vaatii kunnioitusta ja rajoituksi samoin perustein normiväestölle.

Ei homoseksuaalisuutta Suomessa syrjitä, vaan yksittäisiä ei-heteroja  ihmisiä syrjitään työpaikoilla ja muissa yhteisöissä: siksi näytön saaminen onkin aina lähes mahdotonta.

Jos joku ei-homo sanoo hyväksyvänsä minut ihmisenä tai "yleensä", mutta ei tekojani, niin silloin haluan tietää, mitä tekojani, missä ja milloin hän ei hyväksy.

Kun aletaan hyväksymään ihmisiä siitä tai siitä huolimatta, niin silloin ei kyllä kohdata toista vaan lähinnä oman ullakon kuvajaisia.

Tämän saman voi kuulla joltain rampa-, ceepee- tai näkkärityypiltäkin, jotka on aika herkkiä aistimaan, milloin kohdataan kokonaisena ihmisenä, milloin tuosta tai tästä ominaisuudesta tai teosta huolimatta.

Totta kai yli ja ohi tämän sosiaalisen, on jotain ihan muuta yhteyttä, joka on niin suurta ja syvää että sille ei sanoja löydy. Otan esimerkin yksi kirkossa kriittisesti hlbt-ihmisiä kohtaan -tai siis "homoseksuaalismia" vastaan- esiintynyt toimittaja-pastori oli samaan aikaan iltamessussa, mutta niin sinne vain köpöteltiin yhteiselle rakkauden aterialle...

[dnasukil]

Lankeemuksensa ylle on meillä hirvittävän hieno taito vetää mitä kaunein ja viehättävin verho. Mitä tulee Simo Juntusen Saarijärvellä pitämän puheen sisältöön, olin ymmärtänyt sen kutsuksi seurapenkkiin sitä varten, että siellä julistetaan väkevää kutsua parannukseen. Syntisinä me kaikki istumme seurapenkissä, mutta menemme sinne sitä varten, että kuulisimme sanan armahtamisesta. Käyttäisin Heikki Keräsen Jyväskylän Herättäjäjuhlilla pitämämässä puheessaan viljelemää sanaa;"Tullaan elpymään" On niin paljon pois pantavaa.

[Maikki]

Lankeemuksensa ylle on meillä hirvittävän hieno taito vetää mitä kaunein ja viehättävin verho. Mitä tulee Simo Juntusen Saarijärvellä pitämän puheen sisältöön, olin ymmärtänyt sen kutsuksi seurapenkkiin sitä varten, että siellä julistetaan väkevää kutsua parannukseen.

Koska kommenttisi on tässä ketjussa, haluan vielä tarkentaa: siis kutsuksi, joka tosiaan koskee tasavertaisesti kaikkia?

[Hheikki]

dnasukil muistutti tärkeimmästä. Herra tekee sitä murtavaa ja riisuvaa työtänsä meissä ja meille. Enemmistö- ja vähemmistökiehnauksissa ja identiteetin rakenteluissa ja pönkityksissä tätä kummaa vaihtoaskellusta  saa kompuroida. Helena Anhavako se joskus kirjoitti, että "se vasta taitoa vaatii, että hauras lujittuu, vaan ei kovetu". Kristittynä sain ensin riemuita että Jumalan lapsi ja pelastettu pahan kynsistä, mutta sittenhän se riisuminen ja murtaminen vasta alkoikin...

Kristittynä hlbt-ihmisenä saa käydä läpi nämä pudotukset, maton vetämiset jalkojen alta, armon kantoaallolle paiskatuksi joutumiset aika monella tavalla ja tasolla: Jos supistan elämänpiirin vain omaan vähemmistöön, niin siellähän sitä körttimummonpoika vasta muukalainen onkin, vaikka enemmistöläisen oloa ei tarvitsekaan helpottaa. Jos kuhnin kaapissa ja esitän valtavirran kulkijaa, niin ontto, epäaito olo vaivaa enkä ota vastuuta piilo- tai avosyrjinnästä enkä anna Jumalalle kunniaa oman elämäni lahjasta ja Hänen luomakuntansa moninaisuudesta-

Kristityn hlbt-ihmisen harhailussa ovat koko ajan nämä paradoksit kipuna mukana: Toisaalta riisuttuna Jumalan edessä ei ole noita tai näitä identiteettejä, rooleja eikä muita joukossa tai yksin kyhäiltyjä pönkityksiä, mutta toisaalta maailman menon keskellä on kannettava jotakin vastuuta toistenkin ihmisen oikeuksista yhteiskunnassa ja toivottava että Kristus Jeesus olisi läsnä tämänkin kansanosan identiteettityössä.

Toisaalta hlbt-ihmisen on vastattava kokonaisena, rehellisenä elämisen ja itsetunnon vaalimisen haasteeseen, mutta toisaalta kristittynä on rähmällään, mielenmuutokseen, katumukseen, parannukseen vedettynä ja armon ruokinnassa.

Toisaalta ja toisaalta...

[llwyd]

Llwyd, alat kuulostaa ratkaisukristityltä... Sieltä suunnalta yleensä saa kuulla, että usko on valinta... Toki usko Kristukseen ja usko johonkin tiettyyn raamatuntulkintaan ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta ei sitä rajaa helppoa ole vetää. Monella menee lapsi pesuveden mukana, kun harhaoppi haavoittaa.

Voit olla rauhassa, enpä taida ratkaisukristitty olla... Mutta sitä tarkoitin, että usko on kuitenkin enemmän tietoinen ja rationaalinen päätös kuin sinisilmäisyys. Toki seksuaalinen suuntaus on monimutkaisempi asia kuin silmien väri ja kulttuurilla on sen muotoutumisessa suurempi merkitys, mutta silti en pysty näkemään homoutta ideologisena "ratkaisuna" siinä missä pystyn näkemään minkä tahansa uskonnollisen näkemyksen (ateismista Aslanin yhteyttäjiin asti) sellaisena.

[Hölkänen]

Hyvä niin, toivoisin ettei kukaan muukaan pystyisi. :? Jos homorakkautta pidetään ideologisena valintana, niin varmaan myös heterorakkautta täytyy pitää sellaisena. Kuitenkin kaikki tietävät, että rakkaus on jotain paljon suurempaa kuin mitkään ideologiat. Niin homojen kuin heteroidenkin välillä!

Kyllähän tuota parannusta tuli kovasti yritettyä, mutta vaikutus oli pikemminkin sairastuttava (lähiomaiset ovat ääneen ihmetelleet, miten minä olen näin vapautunut nykyisin). Että ehkä sana "parannus" on tässä tilanteessa vähän väärä. En ota kantaa siihen, tahtooko Jumala jonkun tekevän itse itsensä sairaaksi, mutta minusta se on joka tapauksessa hullun hommaa.

[de profundis]

Hheikki otti ohimennen esiin aika tärkeän asian, nimittäin gay-yhteisössä yleisen uskontovastaisuuden. Itseki pääkaupunkiseudun seksuaalivähemmistöpiireissä aikanani havaitsin melkoista varautuneisuuden ilmapiiriä juurikin kirkkoa ja kristillisyyttä käsiteltäessä. Sitä sai sitten tuntea olevansa aina väärässä paikassa - uskonnollisissa piireissä homoseksuaalina ja gay-piireissä kristittynä.

Varmaankin sateenkaariseurueissa esiintyvä varauksellisuus juonsi juurensa uskonnollisten piirien äänekkäästä tuomitsijavähemmistöstä, mutta ymmärrystä ei aina tuntunut riittävän minullekaan, joka selvästikin olin (olen) sekä homoseksuaalisessa parisuhteessa että kristillisessä uskossa. Ja aika rauhallisesti ja rakastavasti kummassakin.

Voi tätä maailmaa. Miksi se erilainen näyttäytyy aina niin pelottavana?

[mt]

Hheikki otti ohimennen esiin aika tärkeän asian, nimittäin gay-yhteisössä yleisen uskontovastaisuuden. Itseki pääkaupunkiseudun seksuaalivähemmistöpiireissä aikanani havaitsin melkoista varautuneisuuden ilmapiiriä juurikin kirkkoa ja kristillisyyttä käsiteltäessä.

Onhan sitä vieroksuntaa muissakin piireissä. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden havaitseminen lähipiirissä herättää helposti ahdistusta, joka kuitenkin useimmiten menee ohi.

Muuan läheinen, nyttemmin jo edesmennyt, homoseksuaaliystäväni oli roomalaiskatolinen, ja hänen tuttavapiirissään pariskunta, joista toinen kuulemma identifioitui ortodokseihin ja toinen helluntailaisiin.

[Teme]

En yhtään ihmettele gay-piirien uskontovastaisuutta. Sen puuttuminen olisi enemmän yllätys kuin mitään muuta. Ei tarvitse yleensä kuin hetken katsoa hengellisellä foorumilla keskustelua seksuaalivähemmistöistä, kun viestien taso rikkoo jo Suomen lakia tai on erittäin lähellä sitä. Siinä ympäristössä kyllä uskonto yhdistetään varmasti homo-vihamielisyyteen, vaikka äänessä ei olekkaan kuin uskonnon kova äänisin marginaaliryhmä.

Mitä me homot tervetulleeksi toivottavat heterot voidaan tehdä? Ei hajuakaan. Yksi mahdollisuus taitaa srk-vaaleissa olla osallistuminen esim. Tulkaa kaikki-ryhmän listoille ehdokkaana tai sitten sen listan jäsenten äänestämistä. Mutta muuttaisiko tuo jotain? Ehkä pitkän ajan kuluessa.

Teme

[de profundis]

Vastaus Temen kysymykseen:

esimerkiksi keskustella nettipalstoilla hyväksyvään sävyyn
  .  

Useampi kaveri on sanonut harkinneensa kirkosta eroamista vastalauseena homokielteisille kannanotoille. Minusta se on kuitenkin enemmän kuin huono ratkaisu. Seurakuntahan kuitenkin muodostuu jäsenistään, ja jos sen yhteydestä eroaa siksi, että siinä esiintyy omasta mielestä ei-toivottavia näkemyksiä, silloinhan vain eroamalla itse lisää kyseisen ajatussuunnan suhteellista osuutta. Olenkin näille tovereille sanonut, että älä nyt toki kirkosta eroa, silloinhan kirkkoon kuuluvista yhä pienempi osa ajattelisi kuten sinä. Jotenkin näin.

Siis: Teme ja kaltaisensa: kuulukaa kirkkoon ja olkaa mukana muodostamassa hyväksyvää siipeä seurakunnissamme!

[satman1]

Hyvä!
Tuo olis pitäny kirjoittaa Hölkäselle, kun hän oli eroamassa.

Toisaalta ja varmuuden vuoksi, ellei peräti totuuden, on todettava, että tapaukset ovat yksilöllisiä, ja että kullakin on oma ainutkertainen tilanteensa, näkökulmansa, ristinsä.

[Hölkänen]

Niin... Vaikka erosin, olen kyllä iloinen siitä, että kirkossa on laaja joukko (enemmistö?), joka ei eroa, vaikka uskookin eri tavalla kuin kirkko opettaa. Ja toki minäkin yhä toimin aktiivisesti kirkossa (eroamiseni jälkeen olen jopa saarnannut messussa :roll:). Eroaminen/eroamatta jättäminen on henkilökohtainen omantunnon asia, siinä eivät järkisyyt paljoa paina.

Sateenkaarikansa on kyllä keskimäärin uskontokriittisempää kuin valtaväestö, mutta en itse ainakaan ole kokenut, että minun tarvitsisi heidän parissaan piilotella ja hävetä uskoani ja kristillistä etiikkaani samalla tavalla kuin homouttani kirkossa. On oikeus olla oma, pihtaava itsensä.

[eeva-kaisa]

Seurakuntahan kuitenkin muodostuu jäsenistään,

[klipp]

--- kuulukaa kirkkoon ja olkaa mukana muodostamassa hyväksyvää siipeä seurakunnissamme!

Juttelin männä viikolla aamupalapöydässä ystäväni kanssa, joka etätyön takia yöpyy meillä silloin tällöin. Hänen kanssaan olemme keskustelleet uskonasioista kauan ja se on ollut tosi kiehtovaa. Hän erosi kirkosta kymmenisen vuotta sitten oltuaan sitä ennen aktiivinen seurakuntanuori ja isonen. Syyt olivat kirkon ja puolustusvoimien epäpyhä allianssi (toverini on sivari ja pasifisti) ja kirkon nuiva suhtautuminen homoihin (mitä ystäväni myöskin on). Nyt hän heitti äkkiä "Mä voisin liittyä takaisin kirkkoon". Ihmettelin asiaa, ja hän selitti:"Mä en ole enää vihainen". Hän selitti kyllä tietävänsä, ettei muutosta kauheasti ole tapahtunut, mutta nähneensä, että muutosvoimia kirkossa kyllä on. Sitten pitikin jo lähteä töihin, ja asia jäi siihen. Tulin kuitenkin tuosta nopeasta heitosta, kirkkoon paluun mahdollisuudesta, hirmu iloiseksi.

Voi kyynel, sanois pikkuveli nuorison kielellä.

[Hale]

No tulinpas hyvälle mielelle, kun kävin taas lukemassa teidän ajatuksianne. Tätähän voi sanoa oikein laadukkaaksi keskusteluksi. Samantyylistä on Setan Usko ja Uskonto -foorumilla (http://www.keskustelu.seta.fi), mutta siellä pitää olla aika paljon vastakkain hyvinkin kovaäänisten kirkkokriitikkojen kanssa. Paljon ollaan pyöritelty sitä, mitä pitäisi tehdä - erotako, vai jaksaa vastavirtaan. Ymmärrän hyvin taisteluväsymyksen, ja katkeruuden. Yhteys-liikkeen (http://www.yhteys.org) ajatus heterosolidaarisuudesta on äärettömän tärkeä. Yksin yrittämälläkin on saatu paljon aikaiseksi, mutta (hetero)joukolla on voimaa, ja valtaa. Eli tukensa voi osoittaa esimerkiksi tulemalla 1.7. Helsingin Pride-kulkueeseen marssimaan Yhteys-liikkeen rintamaan. Mutta tapoja on tietenkin muitakin, kuten se Tulkaa kaikki (http://www.tulkaakaikki.net) seurakuntavaaleissa. Tärkeintä on ehkä kuitenkin olla siellä missä on, ja aukaista aina sopivan paikan tullen suunsa, ja sydämensä. Eeva-Kaisan mainitsemat muutosvoimat ovat totta, ja olen niistä äärettömän kiitollinen.

Olin lauantaina Jyväskylässä Lähetysjuhlilla ja ohjelmaan kuuluivat myös virsiseurat. Jäin valoisalle mielelle Taina Mannisen puheen jälkeen - hän puhui kirkosta mummona, joka ottaa syliin turhia moralisoimatta. Tai siis toivoi kirkon olevan sellainen. Niin toivon minäkin.