Kirjoittaja Aihe: Eduskuntavaalit 2011 osa 2  (Luettu 104467 kertaa)

0 jäsentä ja 4 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa Niila

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 50
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #105 : 07.04.11 - klo:08:50 »
Kyllä kiinitin. Olen katsonut asioita laajempanankin näkökulmana, mutten ole viellä lyötä sitä oikeaa puoliettakaan. Mitä nyt olen seuraillut politiikkaa siellä kyllä on puhuttu asiaa, mutta monella puolieella ne onkin jäänyt puhe asteelle ja jos ne on edennyt niin se on ollut monesti yhtä tyhjän kanssa sama kun sitä ei edes toteutettu.  Ne kun eivät ole paranteet asiota millään tavalla esim. eläkkeen uudistaminen joillakin nuosi vaan 5e. Siinäpä muutosta kerrakseen kun samaan aikaan edeskuntalaiset nosti omaa palkaansa monin kertaisella summalla. Väärin päin meni.
Sitten viellä syydetään rahaa ulkomaille vaikka tärkeämpi asia olisi ollut reumasairaala,jolle vastattiin ettei oo mistä antaa monelta meni sen myöntä pohja elämältä.
Samoin isommat puoleet polkevat jalkoihinsa pienempiä puoluita, niitä harvoja joilla olisi juuri niitä asioita jotka parantaisivat asioita suomessa.
Joten ei ole kovin positiivista kuvaa edeskunnasta.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #106 : 07.04.11 - klo:09:09 »
Samoin isommat puoleet polkevat jalkoihinsa pienempiä puoluita, niitä harvoja joilla olisi juuri niitä asioita jotka parantaisivat asioita suomessa.

En usko tuohon. Yleensä pienpuolueissa on sekalaista porukkaa, siis sellaisia, jotka ovat loikanneet puolueista puolueisiin. 
Acta, non verba.

Poissa Niila

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 50
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #107 : 07.04.11 - klo:11:20 »
Tarkoitin sellaisia puolueita jotka ovat olleet vuodesta toiseen samoilla edustajilla tai vain pienillä muutoksilla ja jäävät määrällisesti suurempien puoluiden alapuolelle vähemmän tai enemmän. En loikkaripuolueita niitä ei koko eduskunnassa tarvita olenkaan ne ei tee muutakun vahinkoa ja sotkevat asioita viellä sekaisemmaksi.

Poissa jouni

  • Rykäisee alkaakseen seurapuheen
  • Viestejä: 88
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #108 : 07.04.11 - klo:18:33 »
Jotkut nauttivat kuivahkosta valkoviinistäkin.

Kunhan löytyisi jostain hedelmäinen ehdokas. 
SV 74:4

Poissa Niila

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 50
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #109 : 08.04.11 - klo:01:34 »
Ei ainakaan noilta ehdokkailta yritteliäisyyttä puutu päästä edeuskuntaan postista yli puolet ovat vaalimainoksia.
« Viimeksi muokattu: 08.04.11 - klo:01:38 kirjoittanut Niila »

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #110 : 08.04.11 - klo:04:58 »
Vaalimainosten ensisijainen tarkoitus on tuoda esille asioita, joita ehdokas haluaa edistää.
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Niila

  • Kaivaa Siionin virsiä takataskusta
  • Viestejä: 50
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #111 : 08.04.11 - klo:08:48 »
Niittehän tulee juuri helpottaa ehdokkaan lyötämistä. Siksi kirjoitinkin että yritteliäisyyttä lyötyy ja toivottavasti sellaiset jotka pitää myös puheensa päsevät eduskuntaan.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #112 : 08.04.11 - klo:09:22 »

Kun tiedän, mitä ehdokas ajaa, valinta helpottuu.

"Puheensa pitämistä" ei pitäisi painottaa liikaa. Tilanne vaalitaistelussa kentällä on aivan toinen kuin eduskunnan valiokunnissa työskentely. Pelkästään ajallisesti välissä on kuukausia, jolloin mieli voi oppimisen kautta muuttua. Kompromissit ovat välttämättömiä päätösten syntymiseksi.
Äänestäjäkansalaisen tulisi varoa yksittäisiin puheisiin ja sanoihin lukkiutumista. Turhautuminen vaanii. Sinisilmäisyydestä johtuva pettyminen edustajaan ajaa äärimmillään haukkumaan politiikkaa yleensä. Se ei ole rakentavaa. Se ei johda mihinkään. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #113 : 08.04.11 - klo:09:42 »
Suurin osa kansasta on läpeensä tyhmää, ja nekin jotka eivät ole tyhmiä; -tuskin tietävät mistään mitään.  Tämä on kylmä fakta. Siksi pitäisi olla jonkinlainen äänestäjän tutkinto jonka joutuisi suorittamaan kokeella ennenkuin pääsisi äänestämään.

Jos saisi hylätyn, niin pistettäisiin julkiselle paikalle jalkapuuhun ja aasinlakki päähän, kyltti kaulaan jossa teksti: "Tyhmeliini".

Jäljelle jäävä kansanosakaan ei tiedä mitään, vaan ainoastaan luulee tietävänsä. Fakta on se, että tavallinen valveutunutkin äänestäjä äänestää tunteiden ja mielikuvien mukaan, ei tiedon. Kun työpaikkojen kahvipöydissä keskustellaan politiikasta, on se useimmiten pelkkää ääliöiden sielustaan ulostamaa merkityksetöntä molotusta joka ei perustu mihinkään järjelliseen ajatukseen vaan mielikuviin joita heihin/meihin on syötetty.

Minä sanoisin, että valtakunnanpolitiikasta voisi oikeasti tietää ja ymmärtää jotain jokin korkeassa virassa oleva/ollut valtion virkamies tahi muuten yhteiskunnallisen vaikuttamisen avainpaikoilla työskennellyt henkilö.

Meidän muiden narrien ei tarvitse luulla tietävämme tai ymmärtävämme mitään. Vaalimainonta tähtää siihen että tavallinen hädin tuskin lukea ja kirjoittaa osaava juntti saadaan kuvittelemaan tajuavansa jotain asioista ja olevansa "merkittävä vaikuttaja".

Perussuomalaisten menestyksestä näkee tämän hyvin selvästi: Siellä heidän äänestäjäjoukossa on ilmeisesti kaikkein tyhmin ja tietämättömin kansanosa mutta taitavalla mielikuvasuggestiolla ja kansankielisellä retoriikalla on luotu illuusio "Kyllä kansa tietää" vaikkei kansa todellisuudessa tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään! Tyhmiä ja yksinkertaisia kuin uudet perunat.

Mitä muka peräkylän lippalakki-juntti voi ymmärtää siitä onko Suomen järkevää osallistua Portugal - talkoisiin vai ei? Hän ymmärtää kyllä ettei sama lippalakki sovi melonin ja päärynän päähän mutta sitä edemmäksi ei ymmärrys riitä.

Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #114 : 08.04.11 - klo:10:07 »

                                                                 :icon_biggrin:

Jospa sittenkin kansa tietää?! Edustuksellisuus toteutuu kansanviisautena sillä tavoin, että äänestäjä antaa viisaammalle äänensä. Kansalainen tunnustaa itseään kykenevämmän edustajakseen.

Jospa tasavaltalainen näkee falskiuden läpi? Jospa Soinin äänestäjät äänestävät, koska he haluavat nostaa esimerkillään politiikan mädän osan esiin kuivamaan. Tai he näkevät oleellisen? Totuudet ovat yksinkertaisia.

Soini on hauska. Diktaattorin mielestä kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja, panem et circences, sanoi roomalainen. Huumorin osuus politiikassa on tärkeä. Sen puuttuminen on kuoleman merkki. Huumorintajuja vaan on erilaisia.


Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #115 : 08.04.11 - klo:12:15 »
Suurin osa kansasta on läpeensä tyhmää, ja nekin jotka eivät ole tyhmiä; -tuskin tietävät mistään mitään.  Tämä on kylmä fakta. Siksi pitäisi olla jonkinlainen äänestäjän tutkinto jonka joutuisi suorittamaan kokeella ennenkuin pääsisi äänestämään.

Ehdotus oppimateriaaliksi: Valtiontalouden kuukausitiedote (pdf-asiakirja).

Perussuomalaisten menestyksestä näkee tämän hyvin selvästi: Siellä heidän äänestäjäjoukossa on ilmeisesti kaikkein tyhmin ja tietämättömin kansanosa mutta taitavalla mielikuvasuggestiolla ja kansankielisellä retoriikalla on luotu illuusio "Kyllä kansa tietää" vaikkei kansa todellisuudessa tiedä eikä ymmärrä yhtään mitään! Tyhmiä ja yksinkertaisia kuin uudet perunat.

Sain ylläolevan linkin yhdeltä karvapers... karvaiselta persujen äänestäjältä.

Mt

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #116 : 08.04.11 - klo:12:42 »
Ehdotus oppimateriaaliksi: Valtiontalouden kuukausitiedote (pdf-asiakirja).

Sain ylläolevan linkin yhdeltä karvapers... karvaiselta persujen äänestäjältä.Mt

Persujen talouspoliittinen osaaminen on seuraava luokkaa: 1) Persut vaativat 200 miljoonan säästöjä rauhanturvatoiminnassa. 2) Erittäin vaikeaa toteuttaa tätä tavoitetta, koska rauhanturvaamiseen on budjetoitu vain 56 miljoonalla.

Luimme eilen porukalla läpi käsiimme saanutta persujen ohjelmaa.
Acta, non verba.

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #117 : 08.04.11 - klo:12:46 »
Eikös ne vaatineet myös FST5: n ohjelmalähetyksistä säästöjä, supistamalla kanavan tarjontaa...


[voi jos olis sellainen hymiö jossa tuo naama nauraahekottaa ja paukuttaa nyrkkiä lattiaan, niin laittaisin sen tähän]  :003:
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #118 : 08.04.11 - klo:14:45 »
 
Eikös ne vaatineet myös FST5: n ohjelmalähetyksistä säästöjä, supistamalla kanavan tarjontaa...


[voi jos olis sellainen hymiö jossa tuo naama nauraahekottaa ja paukuttaa nyrkkiä lattiaan, niin laittaisin sen tähän]  :003:

Tuossapa Jampelle hymiö, joka löytyy, kun  klikkaa kohtaa "lisää" sieltä hymiörivin oikealta puolelta.
                   :repee:
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Eduskuntavaalit 2011 osa 2
« Vastaus #119 : 08.04.11 - klo:14:49 »
Suurin osa kansasta on läpeensä tyhmää, ja nekin jotka eivät ole tyhmiä; -tuskin tietävät mistään mitään.  Tämä on kylmä fakta. Siksi pitäisi olla jonkinlainen äänestäjän tutkinto jonka joutuisi suorittamaan kokeella ennenkuin pääsisi äänestämään.

Jos saisi hylätyn, niin pistettäisiin julkiselle paikalle jalkapuuhun ja aasinlakki päähän, kyltti kaulaan jossa teksti: "Tyhmeliini". ---


Koska meistä suurin osa saisi tuon Tyhmeliini-kyltin kaulaansa, niin eikö olisi yksinkertaisempaa tehdä Viisas-kylttejä ja laittaa näiden harvojen viisaiden kaulaan se kyltti. Nämä viisaat voisivat sitten toimia vaaliavustajina meille tyhmeliineille ja sanoa, ketä meidän pitää äänestää.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.