Uskon luonteesta

[Pyryharakka]

Pienestä pitäen on minulla ollut jonkinlainen usko. Nuoruudessa sitten jysähti. Ja pikkuhiljaa monen mutkan kautta olen kypsynyt körtiksi. 

Tunnistan rippikouluikäisenä eläneeni etsikkoaikaa. Odotin, että rippikoulussa löytäisin uskon. Kaipasin jotain, mitä en varsinaisesti osaa tarkentaa. Sitten petyin, kun iltarippikoulu oli vain koulu koulujen joukossa. Siellä opeteltiin vain koetta varten, eikä varsinaisesti elämää varten. Rippikoulu jätti kaipauksen jumalanpalveluksiin. Minusta oli mukava käydä kirkossa, mutta rippikoulun jälkeen en oikein kehdannut sinne mennä. Pelkäsin leimautuvani.
Sitten jysähdyksen jälkeen kävin ahkerasti kirkossa, enkä pelännyt, että ihmiset näkee nuoren tytön menevän kirkkoon. 

[tim1965]

Minulla sen jysähdyksen tulemiseen meni vähän enemmän aikaa, vasta 18-vuotiaana jysähti ja heräsin synnin unesta. Rippikoulu oli minullekin vain pakollinen koulu peruskoulun ohessa, kävin lauantaisin seurakuntatalolla rippikoulussa ja ne pakolliset jumalanpalveluskäynnit sun muut tilaisuudet.

[Leena]

Mietin, olisiko sen jysähdyksen sisältö jokin, että Jumala todella on, Jeesus oli todella kerran ihminen ja hänet teloitettiin ja hän nousi kuolleista...   Minulle oli järkytys tajuta, että kyseessä on oikea toinen  olento tai mikä Hän on, joka puhuu... ajattelee... jota ei voi poimia kuin puseroa ale-korista, vaan johon solmitaan todellinen suhde sitten myös. Hyvät ihmiset, kuinka ne minuutit olivat vaikeita, joina ymmärsin, etten minä tässä mitään päätä.

Ja sekin oli sangen outo se minussa rukoileva, tai minun rukoukseni, ja ristiin vetoaminen, ja se rauhan kokemus. Eikö tämänkään takia olikin yhtäkkiä vastaus, tämän takia. 

Voin yhä sanoa etten ymmärtänyt kokonaan mitä tapahtui.  Pääasiassa kai sen että Jumalaan solmitaan elävä, dynaaminen suhde, tai - se huomataan. Ei tämä ole ainoaksi jäänyt. 

Minulla on oikeastaan vain yksi todella vakavasti otettava toivomus, että Jeesus Kristus olisi minulle tutumpi.  Toistaiseksi on tyytyminen siihen että minä olen hänen tuntemansa, mutta silti...