.
Körttiläinen usko ei ole pelastusvarmuutta vaan kaikesta maailman ja omasta pahuudesta huolimatta luottamusta armolliseen Jumalaan, joka kenties joskus antaa armonsa auringonsäteen (tai kevätsateen) osua minuunkin.
Muuten pidän noita "körtti" painotuksia ihan hyvinä painotuksina mutta tuota kursiivi-osaa en vaan käsitä että mitä se sitten ON jos se armonsäde osuu joskus? Sen minä haluaisin tietää koska luulen kuitenkin tietäväni että tällä tarkoitetaan jotain tunnetta/kokemusta/kokemuksia siitä että "nyt on armo". Mitäs jos ei tulekaan mitään "osumia"? sittenkö ei armo ole asunut? mennyt kokonaan ohi?
Okei okei, tämä oli retoriikkaa tiedänhän minä että körttiläisyys ON pietismin aikaansaama liikehdintä alunperin jossa armo ymmärrettiin kokemisiksi ja sitä mitattiinkin kokemisten määrällä; -oli armon vilauksia yms. Minusta tämä on -anteeksi vaan; -puhdasta soopaa! MIKSI pitää saada kokea/tuntea/havaita jotain? Miksi kertokaa se minulle?
Te körttiläiset ette ehkä huomaakaan, kun se on niin sisäsyntyistä noine puheenparsineen herätysliikkeessänne, että odotellaan jotain kokemusta armosta. SE että ette ehkä tarkoita kokemusten olevan perustana armolle tai sen ilmenemiselle on lienee tosiasia, näin uskon; -mutta miksi viljelette puheenparressa tuollaisia asioita jonka mukaan "armo osuu toivottavasti vielä joskus" tms? Onko se tiedostamatonta ja tahatonta? Mietittekö koskaan mitä tämmöinen tarkoittaa jos se totta olisi, että "voi jospa armo joskus osuisi kohdalleni..."
Eikö se tarkoita sitä että jos et sitä koe niin sitten olet ilman armoa? Tai ainakin uskottelet olevasi, mutta kuka OIKEASTI uskoo olevansa ilman armoa silloin kun sitä ei ole havaittavissa erityisesti?
Esitin teologisen pähkinän teille körttiläisille ja loppuun kiteytän oman näkemykseni jonka mukaan armo on kerran tuotu kaikille, pysyvästi, kertaluonteisesti ja lujasti ja se ei ollenkaan riipu tuntemisistamme tai siitä uskommeko sen saaneemme vai emme. Se vain on ja se on kaikille, kertakaikkiaan. Teidän puheenpasri tässä asiassa on kuin heittäisi kissalle herkkupalan joka sitä pyörittelee ja leikittelee, ottaa suuhun ja sylkee pois ja on sitä saalistavinaan vaikka se on siinä edessänsä kokoajan syötävänä ihan ilmaiseksi!
paasaan siksi että minusta tällainen puheenparsi kaikessa hengellisyydessään ja näennäisessä nöyryydessään on kauhean armotonta kuultavaa ihmiselle joka oikeasti kamppailee tunnontuskiensa kanssa, että hänelle selostetaan kristillisyyden mallia jossa armo on kauhean epävarma asia että todennäköisest ise ei edes kuulu hänelle kun ei voi tunteakaan mitään merkkejä siitä. Loppujen lopuksi uskon että kaikki (100%) tuntemiset ja kokemiset ovat vain ihmisen oman psyyken tuotosta ja reagointia kuultuun sanomaan mutta armon ja kokemisiemme väliin ei silti saisi edes leikilläänkään panna yhtäläisyysmerkkiä. katsokaa nyt kuinka suuri kompastuskivi se on ihan lukemattomille ihmisille ruveta ylipäätään uskomaan evankeliumia, kun
"ei tunnu uskovaiselta eikä miltään" _Mistäs muualta tällainen ajatus on peräisin kuin pietismin aarrearkuista? Siitä on tullut käsite.
Arvostan tosiaan körttiläisiä painotuksia, minusta ne ovat herätysliikkeistä parhaasta päästä, mutta tämä... -en voi käsittää muuten kuin että se on ajattelematonta jäännettä vanhasta pietismistä jota viljellään tahattomasti.