Tabu

[Pena]

Eihän erikoisuus ole vajavaisuutta, vaan vaihtoehto. Normaalin ohi voi kehittyä ylemmälle tasolle. Se on sitten toinen kysymys, onko kukaan yksilö normaali, vai onko normaalius vain teoreettinen malli tai tilastollinen keskiarvo.

[karjalaisenkyösti]

onko normaalius vain teoreettinen malli tai tilastollinen keskiarvo

Seuraavaxi omia subjektiivisia ja teoreettisia pohdintojani, joista saa ja kukaties kannattaakin olla erimieltä.

Varmaan normaalius on jonkinlainen tilastollinen keskiarvo, jonka lähelle suurin osa ihmisistä yltää.
Juuri kukaan ei yllä juuri sille keskiarvolle, mutta tietynlainen poikkeama sallitaan, jotta voi pitää itseään vielä normaalina.
Vähän niinkuin kuumeenkin kanssa. On tietty lämpötila-alue, jota ei katsota kuumeeksi taikka alilämmöksi. Jos näiden rajojen yli mennään, ollaan joko kuumessa taikka alilämössä.
Jos jollakin on kehon lämpötila 36,5 ja jollakin toisella 36,8, kummallakaan ei ole kuumetta, vaikka lämpöarvot ovatkin erit.

Jos haluaa olla normaali jossain asiassa, riittää, että yltää normaaliushaarukan sisälle.
Käytännön merkitystä ei ole, kuinka rajojen sisällä liikutaan, kunhan pysytään rajojen sisällä.

Tietysti henkilö, joka on asiassa A normaali, voi olla asiassa B epänormaali.
Jos sitten on riittävän useassa asiassa epänormaali, tällöin ihmistä voi pitää epänormaalina.

Jos yhteisössä on riittävän paljon ympäröiviin yhteisöihin nähden epänormaaleja ihmisiä, tällöin kyseistä yhteisöä pidetään epänormaalina.
Toisaalta, jos epänormaalina pidetyn yhteisön sisällä käytetään normaaliuden mittaaamiseen samaa logiikkaa, kuin muuallakin, niin vain tarpeeksi poikkeavat ovat epänormaaleja, eli suurin osa yhteisön jäsenistä katsotaan yhteisössä normaaleiksi.

Yhteisöä (järjestö, valtakunta, puolue...) vaihtamalla saattaa epänormaalista ihmisestä tulla silmänräpäyksessä normaali taikka päinvastoin, vaikka mitään muita muutoksia ihmisessä ei tapahtuisikaan.
100 vuotta sitten elänyt epänormaali suomalainen saattaisi olla nykypäivänä samassa talossa asuessaan normaali.

Johtopäätös: normaalius ja epänormaalius riippuu siitä, mistä kulmasta/yhteisöstä/aikakaudersta asiaa katsoo.

[Pena]

Olin opiskelijana mukana tutkimassa Taideteollisen korkeakoulun karsintoihin osallistuvia. Ainakin oletuksena oli, että pyrkijät edustivat ikäluokan 'taiteellisinta' ääripäätä, mutta sisään pääsivät ne, jotka tässä joukossa olivat lähinnä normaalia. Tutkimus ei ollut vielä valmis, kun minä valmistuin enkä kiinnostunut ottamaan siitä selvää. Mahdettiinko saada mitään vastausta?

Minkähän ääripään normaalia laitaa me täällä foorumilla edustamme? Uskonnollisenko? Uskontokriittisenkö? Onko sillä mitään merkitystä?

[karjalaisenkyösti]

Onko sillä mitään merkitystä?

Vastaus varmaankin on: On ja ei.
Jos esim. haluaa ymmärtää jonkin ihmisen käytöstä tietyissä olosuhteissa (tai yleensä ymmärtää ihmistä), on paljonkin merkitystä sillä, mitkä ovat ihmisen taustat ja millainen ihminen yleensä on kyseessä.
Jos taasen halutaan tehdä jotain muuta yksittäistä asiaa, merkitys voi olla vähäinen taikka merkitystä ei ole lain.

[Viisveisaaja]

En nyt saa selvää taaskaan, että mistä kaikesta täällä kirjoitetaan, mutta josko ihmisten erilaisuuksista, niin siitä muutama sananen.

Mulla on työssä kavereita, jotka kaikki on aika persoonia, kait me kaikki ollaan jos enempi meitä seurattaisiin?
 Olen huomannut että vaikeat ja narsistiset ihmiset on ihan ok, tiettyyn pisteeseen asti, mutta vaikeaa niiden kanssa on.

Toisaalta jos esimerkiksi kauppaa joutuu tekemään niin tollanen narsistinen pystyy sanomaan ilmettäkään väräyttämättä hintoja, mitkä taas mulle empaattiselle on hirveen vaikeita esittää.
Osaan tuotetta esitellä ja teknisiä tietoja, mutta kun tulee hinnasta puhe niin en oikein luontevasti osaa sanoa niitä.

Sitten on ihmisiä joille kaikki pitää olla hyvin selvää ja kun kaikki on perusteltu ja kerrottu ja hinnat sovittu, niin työ sujuu ja paine on ihan valtava työnteossa. No sitten kun taas on jotain epäselvää tulevaisuuden ja muun suhteen, juuri tälläiset tyypit osaa olla hankalia ja painostavat ja aiheuttavat hirveesti stressiä.
Kun yrittää selittää, et mun pitää miettiä ja laskea otetaanko urakka ja muuta, niin toinen painostaa ihan pirusti kun körttipappi käy päälle, et miten tulevaisuudessa tehdään, eikä anna ajatella asiaa ensin.

No sitten sellaisia ookoo tyyppejä, jotka aina vaan ookoo joka asiaan ja kyllä se sopii ja teen kyllä. Kuitenkin juuri ne tyypit on niitä kun huijaa töissä ja vaikka aina ookoo niin ei niihin voi luottaa.

Tunnistaako kukaan itseään mistään ryhmästä?

Sitten on tälläisiä kuin minä jotka rakastavat harmoniaa ja silti joutuvat olemaan taisteluiden keskellä.
Kuitenkin harmoniaa on mahdotonta löytää kun velvoitteet painaa.

Millaisia muita tyyppejä on?

Miten näiden kanssa tulisi olla ja elää?
  :017:Täitäkö?

[juhani]

??!

[Pirska]

En nyt saa selvää taaskaan, että mistä kaikesta täällä kirjoitetaan, mutta josko ihmisten erilaisuuksista, niin siitä muutama sananen.

Mulla on työssä kavereita, jotka kaikki on aika persoonia, kait me kaikki ollaan jos enempi meitä seurattaisiin?
 Olen huomannut että vaikeat ja narsistiset ihmiset on ihan ok, tiettyyn pisteeseen asti, mutta vaikeaa niiden kanssa on.

Toisaalta jos esimerkiksi kauppaa joutuu tekemään niin tollanen narsistinen pystyy sanomaan ilmettäkään väräyttämättä hintoja, mitkä taas mulle empaattiselle on hirveen vaikeita esittää.
Osaan tuotetta esitellä ja teknisiä tietoja, mutta kun tulee hinnasta puhe niin en oikein luontevasti osaa sanoa niitä.

Sitten on ihmisiä joille kaikki pitää olla hyvin selvää ja kun kaikki on perusteltu ja kerrottu ja hinnat sovittu, niin työ sujuu ja paine on ihan valtava työnteossa. No sitten kun taas on jotain epäselvää tulevaisuuden ja muun suhteen, juuri tälläiset tyypit osaa olla hankalia ja painostavat ja aiheuttavat hirveesti stressiä.
Kun yrittää selittää, et mun pitää miettiä ja laskea otetaanko urakka ja muuta, niin toinen painostaa ihan pirusti kun körttipappi käy päälle, et miten tulevaisuudessa tehdään, eikä anna ajatella asiaa ensin.

No sitten sellaisia ookoo tyyppejä, jotka aina vaan ookoo joka asiaan ja kyllä se sopii ja teen kyllä. Kuitenkin juuri ne tyypit on niitä kun huijaa töissä ja vaikka aina ookoo niin ei niihin voi luottaa.

Tunnistaako kukaan itseään mistään ryhmästä?

Sitten on tälläisiä kuin minä jotka rakastavat harmoniaa ja silti joutuvat olemaan taisteluiden keskellä.
Kuitenkin harmoniaa on mahdotonta löytää kun velvoitteet painaa.

Millaisia muita tyyppejä on?

Miten näiden kanssa tulisi olla ja elää?
  :017:Täitäkö?

Tuliko tuohon lihavoituun tekstiin kirjoitusvirhe vai enkö vain muuten ymmärtänyt sitä? ...kun körttipappi käy päälle... meni vähän yli ymmärrykseni.

Tunnistin itseni siitä, kun esitit ajatuksen, että haluaisit miettiä jonkun urakan, kannattaako se tehdä ja toinen tivaa, mitä aiot tehdä.

Aiemmin halusin saada mieheltäni selvän vastauksen, aikooko hän tehdä näin vai noin. En ottanut huomioon sitä, ettei hän itsekään tiedä vielä siinä vaiheessa ja haluaa miettiä asiaa. Samoin kun hän mietti jotain tulevaa isoa projektia ja oli synkän näköinen, kuvittelin, että minä olen tehnyt jotain pahaa ja että hän on minulle vihainen. Yritin miettiä, mitä se voisi olla ja mietin, kuinka voisin tehdä asiat paremmin, että hän leppyisi. Ajan myötä olen huomannut, että hän vain yksinkertaisesti haluaa harkita asiaa eikä häntä ärsytä mikään minun tekemiseni sillä hetkellä. Olen myös oppinut olemaan tivaamatta häneltä vastauksia ja yrittänyt itsekin mielessäni kuvitella, mitä kaikkea asioita pitää ottaa huomioon tiettyjä päätöksiä tehdessä.

 Olen huomannut, että miehet enemmän miettivät mielessään eri vaihtoehtoja eivätkä puhu niistä mitään. Me naiset taas puhumme puhumasta päästyämmekin jahkaillessamme, teemmekö näin vai noin. Naisille riittää, että saa jauhaa asiaa monelta kantilta ja joku kuuntelee sitä. Mies monesti haluaisi esittää siihen nopean ratkaisun ja lopettaa jauhamisen. Nainen ei edes odota toiselta mitään ratkaisuehdotuksia, vaan vain kuulevat korvat. Onneksi on olemassa paljon hyvää kirjallisuutta, josta voi saada tällaisia oivalluksia. Tietysti myös puhuminen oman puolison kanssa auttaa paljon asiaa.

[Viisveisaaja]

??!

Heh hehe. Ai Juhani ei tajunnut mitään.
No sellaista, oli tarkoitus esittää kolme erilaista suhtautumistapaa töihin.
Ja sitten, että josko kukaan muu on huomannut samaa?


Voipi olla että oli taas ihan sekanen kirjoitus multa, ehkä mun pitää paremmin miettiä mitä kirjoittaa?

Niin ja Pirskan tapinen henkilö mullakin on töissä ja vaikeaa todellakin, jos joku haluaa kokoajan tietää kaiken ja miten tehdään, vaikka itsekkään ei ole ihan varma vielä.

[vaivattu sielu]

Tunnistaako kukaan itseään mistään ryhmästä?

Kaikista - olen vajavainen ihminen.

[juhani]

... minulla on erittäin paha synti... melkeinpä kuolemansynti mutta ei perisynti... minä laitan ihmisiä lokeroihin... lokeroidussa elämässä minä ja muut taaplailemme... perkeleen idea tämä on varmasti...

[Pena]

Pääasia, ettemme lukitse piironkia, vaan jätämme lokerot vähän raolleen. Silloin voi siirrellä ihmisiä lokerosta toiseen, kun oppii paremmin heitä tuntemaan. Lukko on pirun keksintö.

[Pyryharakka]

Voihan ihmisiä luokitella ja lokeroida joissakin asioissa, kunhan ei tämän luokittelun perusteella aseta heitä eriarvoisikis ihmisiksi.
Riitta-mummi teki sen luettelon missä oli luokittelu. Senkaltainen luokittelu on jossain tilanteissa tuiki hyödyllistä. Esim. kun etsin vapaaehtoisia auttamaan lähetystilaisuuden järjestelyssä. On hyödyllistä tietää, kuka on hyvä jauhopeukalo, mutta täysin osaamaton somistamaan pyötiä, kuka taas päinvastoin. Kuitenkin kumpikin ihminen on yhtä arvokas.
Niin, Raamatussahan se sanotaan niin, että me olemme eri jäseniä yhdessä ruumiissa. Jokaisella omat paikkamme (lokeromme), omat tehtävämme ja Jumalan antamat lahjat juuri omiin tehtäviimme.
Siis erilaisuus on jees ja yhteistyö pitäisi vain saada sujumaan.

[juhani]

Mm. Pyryharakka ja Pena taiteilevat nuoralla, joka on maallisen vanhurskauden (= sosiaalisen yhteiskunnassa elämisen)osalta tärkein asia. Ja meille muillekin. Käsitteet mm. eriarvoisuus, lokero, erilaisuus ja lukko ovat meille jokapäiväisiä asioita ja ainakin minulle ongelmiakin. Oi opettajat... meill` ukkoina jo syntyy sylilapset... ja nuori mies on hautaan valmis jo... 

[vaivattu sielu]

... minulla on erittäin paha synti... melkeinpä kuolemansynti mutta ei perisynti... minä laitan ihmisiä lokeroihin... lokeroidussa elämässä minä ja muut taaplailemme... perkeleen idea tämä on varmasti...

Niin se on minunkin kohdalla. Lokeroin helposti ihmisiä oman valintani perusteella.

Lokeroin ihmisiä, jotka edustavat päällekäyvää varmuutta, ja väistänkin heitä usein. En osaa samaistua heihin, koska en itse osaa selvittää uskoani puhumalla tai todistamalla.

Lokeroin ihmisiä, jotka kulkevat karismaatikkojen perässä tilaisuudesta toiseen etsien kokemuksia. Tunteet tulevat ja menevät, jos niiden mukaan eläisin olisin jatkuvassa kierteessä.

Lokeroin ihmisiä, jotka samaistuvat jonkun karismaatikon ajatuksiin ja edesottamuksiin ja asettavat hänet sille paikalle, joka kuuluu Jumalalle.

Lokeroin nuoren, tiedostavan ja radikaalin sukupolven sekä heidän ihailijansa, jotka torjuvat perinteisen körttiläisen elämänmenon laittamalla isänmaamme vapauden kyseenalaiseksi, eivätkä anna mitään arvoa niille, jotka ovat tuon vapauden ovat lunastaneet. Samalla he esittävät haasteita rauhanomaisesta rinnakkainolosta, joka on pelkkää haihattelua. Tällaisia maailmanparantajiahan aina on ollut jokaisessa nuoressa sukupolvessa, jolta puuttuu kokemusta ja näkemystä. Tilanne korjaantuu aina iän karttuessa. Tässä mielessä ymmärränkin heitä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, etteikö heitä saisi arvioida tällä foorumilla.

Lokeroin ihmisiä, jotka asettavat herännäisyyden eriarvoiseksi muiden herätysliikkeiden rinnalla ja ovat ennakkoasenteellisia körttiläisyyttä kohtaan. Se, että körttiläisyydessä ei ole rajanvetoa eikä oppikysymykset, tietyt painotukset ja asenteellisuus ole kaatamassa hyväksymistä liikkeen piiriin on mielestäni vain positiivinen ja ihmisiä lähentävä seikka.

Voi minua...perkeleestä.




 

[Pyryharakka]

Karismaattisuudesta tuli mieleeni hauska kirjoitusvirhe paikallislehtemme kirkollisissa ilmoituksissa ennen sähköpostin autuaaksi tekemää aikaa.
Ilmoituksissa luki: Karsimapiiri silloin ja silloin ...
Kanslisti oli saada saagin, kun luuli itse sen kirjoittaneen. Virhe oli kuitenkin lehden.