Kirjoittaja Aihe: Politiikkaa, osa 13  (Luettu 26753 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #30 : 25.03.20 - klo:13:10 »
Tässä katosi viikossa, mikä se semmoinen oikeastaan oli.  Ei tarvittu kuin yksi pikku kriisi ja kuolemanvaara.
Maamme suurin oppositiopuole Perussuomalaiset ovat olleet suhteellisen tyytyväisiä vihervassarisuvakkien laitettua rajat kiinni. Tosin Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä ”rajat on nyt pantu kiinni”, mutta ne olisi pitänyt panna kiinni jo muutama viikko sitten, eli silloin, kun Bergamosta vielä lennätettiin lasteittain ihmisiä Suomeen, eikä terveysviranomaisilla ollut heidän varalleen mitään toimenpiteitä.

– Tämä ei ole jälkiviisastelua. Asiasta kyllä puhuttiin jo silloin.

Halla-ahon mukaan kyse on vastuun pelosta.

– Radikaalit toimenpiteet, kuten liikkumisrajoitukset, aiheuttavat VARMUUDELLA vahinkoa. Toisessa vaakakupissa ovat itse epidemian aiheuttamat vahingot, jotka ovat sekä epävarmoja että laajuudeltaan tuntemattomia.

– Ennaltaehkäisevissä toimissa on lisäksi se sisäänrakennettu paradoksi, että jos ne toimivat eli ehkäisevät ongelman, ei saada koskaan varmuudella tietää, olisiko ongelmaa ylipäänsä syntynyt, Halla-aho toteaa.

Halla-aho toteaa päättäjien olevan vaikeassa tilanteessa.

– Jos hän tekee kovia päätöksiä tipoittain ja myöhässä, eivätkä ne ratkaise ongelmaa, yleisö huutaa, että olisi pitänyt tehdä enemmän ja aiemmin.

– Jos hän tekee kovia päätöksiä etupainotteisesti ja ne ehkäisevät ongelman, yleisö huutaa, että toimet olivat liioittelua ja panikointia, ja osoittelee päätösten aiheuttamia vahinkoja kuten konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä.

Italia ja Espanja varoittavia esimerkkejä

Perussuomalaisten puheenjohtaja muistuttaa, että päättäjät ovat kuitenkin asemissaan juuri siksi, että jonkun on pystyttävä kantamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä.

– Päätökset voivat olla vääriä, tai niistä voi koitua itselle poliittista vahinkoa vaikka ne olisivat yhteiskunnan kannalta oikeita. Silti niitä pitää tehdä.

– Suomessa hallituksen vastuuta kasvattaa se, että me emme toimi sokkona. Olemme nähneet Italiassa ja Espanjassa, mitä tapahtuu, jos toimenpiteisiin ei ryhdytä ajoissa.

Lopuksi Halla-aho toteaa kylmäävän tosiasian:

– Tiedän, että rajat vuotavat edelleen kuin seula. Viittaan yllä siihen, että muutama viikko sitten liikenteen rajoittamiselle ei edes nähty tarvetta.

Lähde

Halla-aho: Rajat vuotavat edelleen kuin seula
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-rajat-vuotavat-edelleen-kuin-seula/

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #31 : 25.03.20 - klo:14:53 »
Lopuksi Halla-aho toteaa kylmäävän tosiasian.

Minua kylmää se, että Halla-Aho esittää tosiasioina seikkoja, joista asiantuntijoillakin on eri näkemyksiä. Se, mitä eri maissa nyt pandemian aikana tapahtuu, on totta, mutta siitä keskustellaan, miksi niin tapahtuu missäkin. Se on aina arvailua, kun mietitään, olisiko erilainen tai eriaikainen toiminta johtanut toisenlaiseen tilanteeseen.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #32 : 25.03.20 - klo:15:34 »
"Rajat vuotavat kuin seula", mitähän sekin nyt on tarkoittavinaan?

Ruotsin rajan yli jompaankumpaan suuntaan on mennyt jotain moottorikelkkailijoita.

Ulkomailta palaavia Suomen kansalaisia ei voi estää palaamasta. Sitäkö hän ehkä tarkoitti?

En kyllä näe, että hallitus olisi mitenkään pakoillut vastuuta. Se on tehnyt päätöksiä parhaan ymmärryksensä mukaan. Jos ne päätökset eivät ole samoja, mitä Halla-aho olisi tehnyt, ei se vielä ole pelkoa tai vastuun pakoilua.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #33 : 26.03.20 - klo:10:59 »
"Rajat vuotavat kuin seula", mitähän sekin nyt on tarkoittavinaan?

Ruotsin rajan yli jompaankumpaan suuntaan on mennyt jotain moottorikelkkailijoita.

Ulkomailta palaavia Suomen kansalaisia ei voi estää palaamasta. Sitäkö hän ehkä tarkoitti?

En kyllä näe, että hallitus olisi mitenkään pakoillut vastuuta. Se on tehnyt päätöksiä parhaan ymmärryksensä mukaan. Jos ne päätökset eivät ole samoja, mitä Halla-aho olisi tehnyt, ei se vielä ole pelkoa tai vastuun pakoilua.
Myös Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen arvostelee vihervassarisuvakkien hitautta ja saamattomuutta taistelussa koronavirusta vastaan.

– Leimallista hallituksen toiminnalle koronaepidemian hoidossa on ollut se, että se ei ole pystynyt tekemään nopeita päätöksiä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

– Hallituksella on ollut varautua tähän pandemiaan jo useita viikkoja. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO julisti jo 30.1.2020, että koronavirus aiheuttaa maailmanlaajuisen hätätilan.

– Meillä on myös tiedossa se, että THL:llä oli väärä tilannekuva koronan riskeistä. Olemme lukeneet lehdistä, että erilaisista suojavarusteista on pulaa jopa sairaanhoitohenkilökunnalla. Ja hallitus edelleen vatuloi eikä selvästikään kykene toimimaan.

– Hallitus ei oikeastaan ole kyennyt määräämään minkäänlaista kieltoa, vaikka sillä on ollut siihen hyvin aikaa. Kansalaiset alkavat turhautua tähän toimintaan ja koronaepidemia pahenee koko ajan. Tehohoitopaikat tulevat loppumaan ja osa koronaan sairastuneista tulee kuolemaan hallituksen viivyttelyn takia.

– Koronaepidemian aikana on tullut hyvin selväksi, että Marinin hallitus ei pysty tekemään nopeita päätöksiä kansalaisten hengen ja terveyden ollessa vakavasti uhattuna, vaan se miettii loputtomiin ratkaisuja, kunnes on jo liian myöhäistä ja nyt myös Suomi saattaa kokea Italian kohtalon koronan aiheuttamissa kuolemissa.

– Jos hallituksen paljon mainostettu ”viisikko” olisi sota-ajan hallituksessa, niin vihollinen olisi jo vallannut Suomen ja hallituksessa mietittäisiin vieläkin erilaisissa työryhmissä, että voiko sotilaita asettaa liikekannallepanolle.

Lähde

Mäkynen: Miten Marinin hallitus toimisi, jos vihamielinen valtio hyökkäisi Suomeen?
https://www.suomenuutiset.fi/makynen-miten-marinin-hallitus-toimisi-jos-vihamielinen-valtio-hyokkaisi-suomeen/

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #34 : 26.03.20 - klo:13:33 »

Toivon, että Suomen uutisten fakenewssejä ei enää kopioda tänne. Kaikki lainatut lauseet olivat ilkeämielisiä perättömyyksiä joita levitetään manipulointi tarkoituksessa.
 Ylläpito
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #35 : 26.03.20 - klo:14:29 »
^

Oho! Onko tämä demokratiaa?

Poissa Rajan poika

  • kyselevällä mielellä
  • Viestejä: 504
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #36 : 26.03.20 - klo:14:34 »
Toivon, että Suomen uutisten fakenewssejä ei enää kopioda tänne. Kaikki lainatut lauseet olivat ilkeämielisiä perättömyyksiä joita levitetään manipulointi tarkoituksessa.
 Ylläpito

Kiitos, asiallinen toivomus! Tämä palsta on pysynyt tähän asti maltillisen keskustelun alueena, verrattuna vaikkapa Kotimaa24:ään, mikä sekään sentään  ei äärimmäisyysympäristö ole. Pidetään me tämä jatkossakin asiallisena.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #37 : 26.03.20 - klo:14:40 »
Kannatan tehtyä esitystä, sekä Ylläpidon toivomusta !  :023:

R-m
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #38 : 26.03.20 - klo:15:21 »
Sainko edes kysyä?

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #39 : 26.03.20 - klo:15:30 »
^

Oho! Onko tämä demokratiaa?

Periaate on ettei perättömyyksiä levitetä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #40 : 26.03.20 - klo:15:40 »
Myös Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen arvostelee vihervassarisuvakkien hitautta ja saamattomuutta taistelussa koronavirusta vastaan.

– Leimallista hallituksen toiminnalle koronaepidemian hoidossa on ollut se, että se ei ole pystynyt tekemään nopeita päätöksiä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Perätön. Viranomaiset ovat tehneet työtä jo pitkään. Ei ministerit ehdi kaikkea itse.

– Hallituksella on ollut varautua tähän pandemiaan jo useita viikkoja. Esimerkiksi maailman terveysjärjestö WHO julisti jo 30.1.2020, että koronavirus aiheuttaa maailmanlaajuisen hätätilan. Katso edellinen

– Meillä on myös tiedossa se, että THL:llä oli väärä tilannekuva koronan riskeistä. Olemme lukeneet lehdistä, että erilaisista suojavarusteista on pulaa jopa sairaanhoitohenkilökunnalla. Ja hallitus edelleen vatuloi eikä selvästikään kykene toimimaan. Hallitus toimii jämäkästi

– Hallitus ei oikeastaan ole kyennyt määräämään minkäänlaista kieltoa, vaikka sillä on ollut siihen hyvin aikaa. Kansalaiset alkavat turhautua tähän toimintaan ja koronaepidemia pahenee koko ajan. Tehohoitopaikat tulevat loppumaan ja osa koronaan sairastuneista tulee kuolemaan hallituksen viivyttelyn takia. Keitä ovat kansalaiset? Muut ovat luuloja

– Koronaepidemian aikana on tullut hyvin selväksi, että Marinin hallitus ei pysty tekemään nopeita päätöksiä kansalaisten hengen ja terveyden ollessa vakavasti uhattuna, vaan se miettii loputtomiin ratkaisuja, kunnes on jo liian myöhäistä ja nyt myös Suomi saattaa kokea Italian kohtalon koronan aiheuttamissa kuolemissa. Mihin perustuu tämä perustelematon väittämä.

– Jos hallituksen paljon mainostettu ”viisikko” olisi sota-ajan hallituksessa, niin vihollinen olisi jo vallannut Suomen ja hallituksessa mietittäisiin vieläkin erilaisissa työryhmissä, että voiko sotilaita asettaa liikekannallepanolle. Mistä tämä on kotoisin. Kyseessä ei ole sota onneksi. Pois sodalla pelottelu
Lähde

Mäkynen: Miten Marinin hallitus toimisi, jos vihamielinen valtio hyökkäisi Suomeen?
https://www.suomenuutiset.fi/makynen-miten-marinin-hallitus-toimisi-jos-vihamielinen-valtio-hyokkaisi-suomeen/
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #41 : 26.03.20 - klo:15:44 »
Tämä aihe päättyy tähän
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #42 : 27.03.20 - klo:14:55 »
Periaate on ettei perättömyyksiä levitetä.
Tämä ei liene ole perätöntä tietoa, miten "sekavat johtosuhteet, poliittinen ristiveto ja henkilökohtaiset ambitiot pulpahtelevat pintaan, kun hallitus yrittää luotsata maata keskellä koronakriisiä."

Lähde

Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS paljastaa, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #43 : 27.03.20 - klo:16:02 »
Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS paljastaa, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen.

IS paljastelee kaikenlaista lisätäkseen lehden myyntiä. Sillä ei ole enää mitään väliä, miten kaikki on mennyt. Nyt on jokaisen huolehdittava siitä, että toimimme niin kuin julkisesti on annettu ymmärtää.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Politiikkaa, osa 13
« Vastaus #44 : 27.03.20 - klo:17:11 »
IS paljastelee kaikenlaista lisätäkseen lehden myyntiä. Sillä ei ole enää mitään väliä, miten kaikki on mennyt. Nyt on jokaisen huolehdittava siitä, että toimimme niin kuin julkisesti on annettu ymmärtää.
Tietenkin jokainen meistä alamaisina esivallalle toimimme siten, kuten Sanna Marinin hallituskaarti antaa meille ymmärrettäväksi. Ilmeisesti IS nauttii Körttifoorumin ylläpidon luottamusta tietolähteenä.

Valtioneuvoston jäsen ja sote-vastuuministeri Krista Kiuru (sd) ei saa kriisin hoidosta kiitosta, kuten sepposkin tuolla toisessa ketjussa kirjoitti.

– Tämä projekti on ollut totaalisen STM-vetoinen. Se on ollut virhe. Linjajohtaminen ei ole toiminut, valtioneuvoston jäsen sanoo ja suuntaa moitteet ministerikollegalleen, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd).

– Sähellystä ja säheltämistä on ollut, sanoo toinen lähde, viitaten niin ikään Kiuruun.

Kun tilanne on kriisiytynyt, hallituksen sisällä on kinasteltu myös siitä, kuka ministereistä saa pitää tiedotustilaisuuksia, kuka ei. Se on aiheuttanut noloja tilanteita myös julkisuuteen.

Uuttamaata koskevista rajoituksista keskiviikkona kertoi julkisuuteen ministerijoukko, joka toisti samaa sanomaa toinen toisensa perään. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ei toistanut samaa, mutta hän kertoi vain puolustusvoimia koskevista kysymyksistä.

Merkille pantiin tosin myös se, ettei oikeusvaltioperiaatteita korostaneen vasemmistoliiton edustajista yksikään tullut juuri keskiviikon tilaisuuteen puolustamaan hallituksen päätöstä ja linjaa.

Joku saattaa vetää siitäkin johtopäätöksiä hallituksen yhtenäisyydestä.

Viime viikon torstaina tiedotuslinjasta syntyi ministerien kesken suukopua, kun oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r) todettiin Kesärannassa illalla, ettei häntä tarvita perjantain tiedotustilaisuudessa.

Henriksson ”sai kilarit”, joten koko puoluejohtoa edustava ministeriviisikko oli mukana perjantaina tiedotustilaisuudessa.

Henrikssonin osalta kerta ei ollut ainoa.

– Eihän tämä ole mikään vaali- tai puheenjohtajakampanja, vaan historiallinen kriisi ja katastrofi, yksi erityisavustaja puuskahtaa.

– Henriksson lukee jotakin työmarkkinapaperia varttitunnin monotonisesti, Rkp voisi pitää omat infonsa, kansanedustaja ihmettelee.

– Tiuskimista on ollut. Sen ymmärtääkin, kaikilla on pinna tiukalla.

– Kyllä Kiuru saa asian kuin asian sekaisin, hallituksen sisältä kerrotaan.

– Onneksi sentään pääministeri on järjissään, Marinia kehutaan.

Maanantaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden järjestivät puolestaan kuntaministeri Sirpa Paatero (sd), opetusministeri Andersson ja oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen.

Ministereillä ei ollut mitään uutta kerrottavaa.

Tilaisuus oli myös hallituksen muiden jäsenten mielestä kiusallinen. IS:n tietojen mukaan ministereille yritettiin kertoa etukäteen, että tiedotustilaisuus pitäisi perua. Taivuttelu ei onnistunut.

Tiistaina Sanna Marin ja työministeri Tuula Haatainen (sd) pitivät ad hoc -tiedotustilaisuuden ravintoloiden sulkemisesta Säätytalon ulkorappusilla, mikä toimi.

Myös ulkoministeriö on toiminut kriisiolosuhteissa. Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) näkymättömyyttä moni on ihmetellyt, eilen ministeri Haavisto kuitenkin astui julkisuuteen kertomaan suomalaisten tilanteesta ulkomailla.

Mielenkiintoista onkin, että ulkoministeriössä koronan ympärille rakennettua tilanneorganisaatioita johtaa nyt Pasi Tuominen, jonka Haavisto yritti savustaa konsulipäällikön paikalta.

– Mutta meillä tämä homma toimii. Tätä on harjoiteltu, ulkoministeriöstä kerrotaan.

Ulkoministeriö on kovassa paineessa, sillä samalla kun se seuraa suomalaisia ulkomailla, sen on seurattava myös oman henkilökunnan terveyttä eri asemamaissa.

Kun IS keskusteli useiden lähteiden kanssa, kävi ilmi, että valtion johdossa riittää nyt myös liki painajaismaisia näkyjä, joita nimellä ei uskalleta julkisuuteen edes esittää.

Esiin nousivat seuraavat kaksi uhkakuvaa:

1. Ruotsissa asuvat ulkosuomalaiset.

2. Venäjällä asuvat siirtotyöläiset.

Esimerkiksi Ruotsissa asuu ”pilvin pimein” kaksoiskansalaisia. Mitä jos he tulevat Suomeen? Esimerkiksi autolla Tornion kautta, mihin heillä on täysi oikeus?

Suomessa ei taatusti odota nyt sellainen paratiisi, josta on jäänyt mukavat lapsuus- ja kesälomamuistot. Jos tai kun kriisi pahenee, hoitopaikat loppuvat käsiin ihan paikallistenkin asukkaiden takia.

Myös Venäjän tilanne huolestuttaa.

Venäjä vartioi tiukasti Suomen rajaa. Mutta jos tai kun tilanne myös Venäjällä pahenee, Suomessa pelätään, että viranomaiset joutuvat keskittymään maan sisäiseen tilanteeseen, ja rajavalvonta voi herpaantua.

Kukaan ei tiedä, paljonko esimerkiksi Pietarin alueella on muualta Venäjälle tulleita siirtotyöläisiä. Heitä on joka tapauksessa paljon.

Mitä jos he vyöryvät kohti Suomea? Vastaavaa kauhunäkyä on jouduttu miettimään viimeksi, kun Neuvostoliitto hajosi 1991.

Lähde

Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää – IS paljastaa, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453588.html
« Viimeksi muokattu: 27.03.20 - klo:17:17 kirjoittanut luterilainen »