Äärivasemmiston piirissä on ajateltu, että työväestön ja köyhälistön pitää kurjistua äärimmilleen, jotta ne olisivat otollisia vallankumoukselle. On kuitenkin tosiasia, että vasemmistolaiset ajatukset saavat tuulta purjeisiin vain silloin, kun maassa on hyvät ajat. Kansalaiset eivät luota vasemmiston kykyyn hoitaa valtion talouttaa lamassa tai taantumassa. Sitä varten on kaivettavat kovanahkaiset porvarivaltiovarainministerit, joita voi sitten syyttää valtion ajamisesta konkurssiin. (Hieman karrikointia)
Enpä juurikaan tiedä sukuja, jossa oltaisiin joko puhdaslinjaisesti vasemmistolaisia tai oikeistolaisia.
- Karl Marx oli filosofi, ja suurin hupsuus kyllä tehtiin kun alettiin argumentaation asemesta suhtautua väittämiin kuin profetioihin jotka tulevat ilman muuta toteutumaan.
- Ehkä nykyään ei enää löydy puhdaslinjaisesti yksivärisiä sukuja - kun lasketaan kaikki äänestysikäiset elossaolevat mukaan eikä muita. Sukupolvi taaksepäin oli jo aivan toisin. Isä saattoi saapua tulipunakommunistisesta perheestä jossa oli sukupolvittain oltu parhaimmillaan torppareita --- siis souvareita, mäkitupalaisia ja teollistumisen päästyä vauhtiin tehdastyöläisiä., ja todellakin jotakin harvaa revarireppanaa lukuunottamatta kommunisteja --- Äiti puolestaan on saattanut varttua uskonnollisessa iikolliperheessä, siitä vanhempien poliittiset kiistat ovat useinkin koskeneet kielipolitiikkaa, mutta oikeistolaisia on oltu aina.
Se kerran pohdiskeltu keskiluokan kehittymisen alku --- kansakoulu ensin kaikille, sitten erilaiset vapaaoppilaspaikat ja pankin myöntämä laina ---ilman valtion takausta tietenkin ja korkealla korolla --parivuotisia opintoja varten, mahdollistivat sen että nämä kaksi maailmaa ylipäänsä kohtasivat. Siinä rikkaassa perheessä suosittiin kyllä tyttöjen kouluttamista mutta vain lyhyen tien vaativiin ammatteihin, ja se poika ei olisi muhun yltänyt. Sillai. Mutta yksiväristä molemmin puolin.
Yllättävää kuinka tavallista. Ja juuri näistä syistä vielä: Tyttöjä ei koulutettu vaikka nyt muusikoiksi tai lääkäreiksi tai lakinaisiksi, koska rahat olisivat menneet hukkaan kun ne kuitenkin menisivät naimisiin, ja pojat pääsivät opin alkeisiin edes kiinni tarttumaan, kun työläisperheen unelma täyttyi eli yhdestä lapsesta tulisi "parempiin oloihin päässyt" ja "herra".
Kansakoulunopettajaparin tavallinen tarina.