Kuulisin mielelläni teologisen perustelun sille, että kirkkoon kuulumaton vainaja siunataan hautaan haudalla, mutta pappi ei voi osallistua muistotilaisuuteen vainajan puuttuvan jäsenyyden takia.
Eli teologinen haaste kokonaisuudessaan: Miksi kirkkoon kuulumaton vainaja voidaan siunata hautaan (haudalla tai muualla), mutta pappi ei voi osallistua muistotilaisuuteen vainajan puuttuvan kirkon jäsenyyden takia?
Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita.
Itse ainakin näkisin, että teologista perustelua on kovin hankala löytää Maaningan käytännölle. Luulenpa sen sijaan, että siellä on ajateltu taloudellista perustetta: kun kerran vainaja ei ole kuulunut kirkkoon, häneen siunaamiseensa ei kuluteta työntekijöiden resursseja. Siunaus hoituu parhaimmillaan vartissa, muistotilaisuus tarjoiluineen lisää aikaa lyhimmilläänkin ainakin tunnilla. (Korostan kuitenkin, että tämä on olettamusta. En tunne Maaningan käytäntöä, enkä perusteluja.)
Minusta asian pitäisi mennä juuri toisin päin. Jos vainaja on selvästi kieltänyt siunaamisen, sitä ei saa toimittaa. Jos kuitenkin omaiset tai osa heistä kaipaavat pappia mukaan, voi pappi osallistua muistotilaisuuteen (tai osaan siitä - jos osa omaisista ei halua pappia, ei heitä pidä velvoittaa kuuntelemaan papin puheita).
Tämä on sellainen asia, että vakaumusta on kunnioitettava. Ja ateistinenkin vakaumus on vakaumus.
Jos taas kirkkoon kuulumaton vainaja ei ole selvästi kieltänyt hautaansiunaamista ja omaiset sitä haluavat, pitäisi seurakunnalla olla oikeus periä vuokra kirkon tai kappelin käytöstä ja saada maksu papin työstä.
Sillä kuka haluaa maksaa veroja, jos ne maksamattakin saa aivan samat palvelut?
