Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

(1/20) > >>

Riitta-mummi:
Pienet tyttösemme lukevat kuvakirjoja silmillään. Äidin, mummon tai isomummin sylissä kuunnellen he oppivat mitä kirjoitettu teksti on. Sylissä kuunnellen se alkaa maistua hyvältä.
Minä opin lukemaan kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Ensimmäisinä opin lorut ja runot. "AA Ankka, takapuoli vankka keinuu käynnin tahdissa kun se kulkee vahdissa ympärillä pesän koko kevätkesän." Siinäpä oli rytmiä, mielikuvaa ja hellyyttä pesuetta kohtaan.Ja hyvä kuvitus ekstrana.

Ajan mittaan jouduin oppimaan kaunokirjoitusta. Voi sitä tuskaa kun käsi ei oppinut . Rivien välissäkin oli pysyttävä.
Ura urkeni runotytöksi ja "tähtirooleihin" joulunäytelmissä. Repliikkien oppiminen oli silloin helppoa. Lukeminen olikin sittemmin ykkösjuttuni.

Teini-iän myötä syvennyin vakavampaan kirjallisuuteen, Herman Hesseen, Albert Camus´n, Baudelaireen ja venäläisiin klassikoihin.
Oppikoulussa opin ainekirjoituksen salat. Piti kirjoittaa värittäen omista kokemuksista. Ope tykkäsi. Itse olen hävennyt niitä sepustuksia myöhemmin. Ja poltin ainevihkoni kymmeniä vuosia sitten.

Historia lehtori oli innoittajani aineeseensa. Samoin äidinkielen ope. Siitä seurasi lukemattomien historiallisten kirjojen käyttö ajanvietteenä.
Kirjoittaminen jäi muutamia kirjeitä ja postikortteja lukuunottamatta viideksikymmeneksi vuodeksi.

Kuin salama olisi iskenyt minuun kun johdatuin tälle foorumille. Täällä oli muutamia murteiden taitajia. Itseänikin kiinnosti kokeilla vieläkö issäin ja äitiin puhuma kieli taipuisi näppäimistöllä edes "sinnpäin "
Erilaisten tyylikokeiluiden ja ketjusatujen jälkeen aukesi palsta runoille. Nyt koin valaistumisen ihmeen. Jotain olin löytänyt. Kokemukset lapsuudesta, luetuista asioista, perheestäni saivat muodon jota en tiennyt olevan itsessäni. Runomuodon.
Runo syntyy jos on syntyäkseen. Siihen antavat sytykkeen inspiraatio ja viisi sanaa. Itekseni en ole pannut paperille mitään. Minulle tämä on
joukkovoimaa !
Lukeminen jatkuu monipuolisesti. Ensimmäisenä historia ja kaunokirjallisuus. Raamattu ja vinkatut hyvät hengelliset lukemistot ovat aina yöpöydälläni. Yleensä päätän illan lukuun-pariin niistä.

vn:
Kiva lukea Riitan kirjoitelmaa tästä aiheesta, kiitos asian esille ottamisesta.
Omatkin muistot heräävät.
Isä luki Lasten Kuvalehteä, istuin polvella ja kuuntelin.
Muistan lapsena ja nuorena olleeni varsin kova lukemaan. Koulukirjojen pänttääminen vei oman aikansa,
mutta ehdin lukea myös paljon kaikenlaisia seikkailuromaaneita.
Nykyisin luen pääasiassa raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta, luonto- ja matkakuvauksia,
isännöintihommiin liittyviä ohjekirjoja.
Kirjoittaminen on aina kiinnostanut, tosin huonosti sitä olen käyttänyt. Kansakoulussa aikoinaan ainekirjoitus
sujui ihan mukavasti, välillä aineitani luettiin luokan edessä. Joka Poika - lehti tuli pitkät ajat, sinne muutamia
kirjoituksia lähettelin. Kauppakouluaikana voitin palkinnon jossain talousaiheisessa kirjoituskilpailussa.
Oppilasyhdistyksen lehteen silloin tällöin kirjoittelin.
Siihen kirjoitusharrastukseni jäi. Työpaikalla tein paljon kirjallisia selvityksiä asioista, kirjallinen "ulosantini"
on aina ollut selkeämpää kuin suullinen.
Tämän foorumin myötä olen innostunut kirjoittamaan.
Työn alla on myös eräänlainen "omaelämäkerta", mikä jäänee vain omaan käyttööni, jos joskus "valmistuu"  :eusa_angel:

Pyryharakka:
Kannattaa koota jonkinlaista omaelämäkertaa ajatellen lapsia ja lapsenlapsia. Minun äitini kertoi aina lapsuudestaan ja nuoruudestaan tapahtumia niin moneen kertaan, että muistan niitä. Olen aikeissa kirjoittaa niitä ylös, kunhan saan aikaiseksi. Nyt harmittaa, etten alkanut kirjoittaa niitä aikaisemmin, kun äiti vielä muisti. Olisi ollut niin mielenkiintoista saada ihmisten nimiä mukaan. Nimet olen pitkälti unohtanut. Muistan vain tapahtumat.

Kun tulee tähän viidenkympin ikään, niin aika monia alkaa kiinnostaa omat juuret ja vanhempien elämä. Siinä vaiheessa olisi mielenkiintoista lukea vanhempien elämästä heidän nuoruudessaan, ajassa jota ei itse ole nähnyt. Usein vanhemmat eivät enää itse ole kertomassa, tai siinä kunnossa, että itse enää kertoisivat kokemuksistaan.

vn:
Sanos muuta, Pyryharakka.
Kunpa olisin edes 5-kymppisenä tämän huomannut, olen jo 6-kymppinen.
Kotimökilläni paljon vanhoja valokuvia, niissä paljon ihmisiä, "ennen vanhaan" otettiin valokuvia
vain ihmisistä.
Tuntuu pahalta kun en enää tunne ja muista keitä kuvissa on.
Pitäisköhän vielä yrittää edes sitä mitä vielä muistan.
Nuorin veljeni teki suuren homman kootessaan ison sukutaulun mulle synttärilahjaksi yli 10 vuotta sitten.
Siinä taulussa on valtavasti nimiä ja yhdistäviä viivoja, mutta hämärän peitossa kuka kukin on ja mitä teki.

seppos:

--- Lainaus käyttäjältä: vn - 02.04.13 - klo:22:39 ---Sanos muuta, Pyryharakka.
Kunpa olisin edes 5-kymppisenä tämän huomannut, olen jo 6-kymppinen.
Kotimökilläni paljon vanhoja valokuvia, niissä paljon ihmisiä, "ennen vanhaan" otettiin valokuvia
vain ihmisistä.
Tuntuu pahalta kun en enää tunne ja muista keitä kuvissa on.
Pitäisköhän vielä yrittää edes sitä mitä vielä muistan.
Nuorin veljeni teki suuren homman kootessaan ison sukutaulun mulle synttärilahjaksi yli 10 vuotta sitten.
Siinä taulussa on valtavasti nimiä ja yhdistäviä viivoja, mutta hämärän peitossa kuka kukin on ja mitä teki.


--- Lainaus päättyy ---

Vanha konsti on haastatella vanhoja naapureita. He usein tunnistavat niitä paremmin kuin itse pystyy tekemään. Jos ihmiset ovat Facvebookissa niin tässä on hyvä kikka tunnistamiseen. Tämä koskee vaimon syntymäkuntaa.
https://www.facebook.com/groups/ullava/?ref=ts&fref=ts

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu