Koska annoit linkin itse ja mainitsit että kirjoitit hyvin, laitan linkin niistä. Edellä on se minhin ensiksi vastasit.
Olen edelleen sitä mieltä että tämä on aivan liian ihanteellista ( hengellistä ) ja idealistista Riikka Purran ajatusmaailmalle.
Nimetön
14.7.2023 11:46
Riikka, vaadi että ongelmista saa puhua, mutta jätä vähän sitä uhmakkuutta vähemmälle, jotta asia olisi hallituskumppaneillekin helpompi.
VASTAUS
Kyösti Karjalainen
17.7.2023 13:46
Täysin samaa mieltä olen.
Ajan henki on varsin herkkähipiäinen nykyään, loukkaannutaan loukkaantumasta päästyään.
Tämä olisi hyvä ottaa huomioon tekstejä julkaistaessa. Jokaisella meistä on varaa petrata toisen kunnioittamisessa ja ystävällisyydessä. Ystävällisellä ja toista kunnioittavalla sävyllä saa asiansa paremmin läpi ja samalla vie vastustajilta mahdollisuuksia tarttua epäolennaisuuksiin.
Kyösti Karjalainen
18.7.2023 21:41
Minusta olisi mukavaa, jos Suomessa olisi edes yksi puolue, joka ei syyttäisi muita puolueita, vaan sen periaatteisiin kuuluisi ystävällinen ja kunnioittava suhde kaikkiin, myös vastustajiin.
Kun vastustajat arvostelevat ja ehkä hyökkäävät verbaalisesti tätä puoluetta vastaan, heille vastataan ystävällisesti perustellen oma kanta: meidän mielestämme…… näemme tämän asia näin, koska…….
Jokaisella puolueella on joku viesti ja perustelut tälle viestille. Viesti pitäisi saada mahdollisimman monelle. Ystävällisyys, kyseenalaisten faktojen välttely ja kunnioittava sävy uppoaa kuin veitsi voihin.
Puolueen tavoite pitää olla se, että saadaan mahdollisimman paljon ääniä vaaleissa, ei se, että saadaan vastustaja nolattua.
Kun esim. vaalikeskustelussa kahden puolueen edustajat keskustelevat keskenään, jossa toinen nälvii kanssakeskustelijaansa ja toinen taasen ei sorru primitiivireaktioihin, niin lienee selvää, kummalla on paremmat mahdollisuudet voittaa keskustelu.
Ainakin minuun tekee suuremman vaikutuksen tuo aikuismainen ote, kuin tuo hivenen primitiivisemmin käyttäytyvä ystävä.
Voisiko PS olla ensimmäinen suomalainen puolue, joka hyödyntäisi tätä yllä kuvaamani psykologista asetta?