Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: steal - 03.03.16 - klo:15:27
-
Mihin luottaa ?
-
Maassamme media ei ole vallanpitäjien omistuksessa. Sen luotettavuutta koettelee korkeintaan markkinatalous: uutisten pitää mennä kaupaksi. Toistaiseksi luotan julkiseen sanaan. Jos vastamedialla tarkoitetaan pahansuopia valheita levittäviä verkkojulkaisuja, ne pitäisi mielestäni saada rikosvastuuseen. Sitä kai nyt yritetään.
-
Maassamme media nauttii valtion tukea. Rikosvastuuta ei saada , koska Suomesta puuttuu valtion oikeus .
-
Sattuneesta syystä tiedän, että lehdistö voi kirjoittaa asian vierestä ja epätarkasti sekä kummallisen vihjailevasti. Väliin ei pääse millään tavalla.
-
Maassamme media nauttii valtion tukea.
Valtio puolestaan on demokraattinen oikeusvaltio.
-
Luotan Yleisradioon ja Kirkon tiedotuskeskukseen. Luotan Kirkon UlkomaanApuun enemmän kuin esim. SPR tai Uniceffiä avustusten jakamisessa.
-
Meillä taas ei luoteta Kirkon ulkomaanapuun.
-
Ulkomaanavun hallituksessa on kaksi tuttua, joihin luotan.
-
Mitä taas tulee mediaan niin meillä ei ole valtaapitävien mediaa. Miellä on useita vakavasti otettavia medioita ja sitten niitä vastamedioita, joita ulkomailta ohjataan ja joissa ei ole totuutta otettu huomioon, muuten kuin väistelemällä sitä.
-
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/8kasky.html (http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/8kasky.html)
Minä luulen, että kahdeksatta käskyä rikotaan enemmän kuin muita yhteensä. Lutherin mielestä myöskään totuuksia ei saa kuka tahansa millä tahansa foorumilla kailottaa julki.
Kai se olisi parasta lukea monipuolisesti monenlaista mediaa. Olen kyllä miettinyt, tekisikö uutispaasto hyvää. Kerran viikossa lukisi uutisia puoli tuntia, vaikka lauantaiaamuna. Tai vartin ajan. En nyt heti muista, milloin on tapahtunut jotain oikeasti merkittävää uutta viimeksi. Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteiden lientyminen?
-
Mihin luottaa ?
Ei sokeasti mihinkään, vaan aina suhtautua pienellä varauksella. Ihminen on sen verran erehtyväistä sorttia.
-
Asioilla on puolensa ja puolensa. Kaikki on suhteellista. Suhteet ovat tärkeitä. Suhde ja etäisyys.
-
Mitä taas tulee mediaan niin meillä ei ole valtaapitävien mediaa. Miellä on useita vakavasti otettavia medioita ja sitten niitä vastamedioita, joita ulkomailta ohjataan ja joissa ei ole totuutta otettu huomioon, muuten kuin väistelemällä sitä.
Moniin haasteisiin ja vaikeuksiin nähden median tilanne on vielä hyvä. Maamme medioissa on onneksi yhä aika lailla näkeviä, osaavia, uskaltavia ja mahdollisimman puolueettomia toimittajia ja kirjoittajia. Tosin ideaalia puolueettomuutta ei ole missään, ei tälläkään foorumilla. Kuhunkin toimittajaan ja kirjoittajaan vaikuttaa siihenastinen elämä ( kuhunkiin kirjoitushetkeen nähden siis), eikä ihan kaikkea voi toimittajakaan/ kirjoittaja tietää - ja tietyt tunneseikat saattavat myös alitajuisesti tulla tekstiin. mutta, kuten sanottu: moniin haasteisiin - taloudellisiin, "ihmisellisiin" ylivaikuttamispyrkimyksiin jne - nähden median tilanne on maassamme vielä hyvä. :kahvi:
-
Liekö sukulaisenne, tuomiorovasti Pertti Ranta, täällä meillä Hämeessä vaikuttanut myös pitkäikäinen pappi.
Tässä 90-vuotis syntymäpäivä haastattelussa 2006 jän puhuu myös mediasta.
Sivu 6;
http://www.tampereensuomalainenklubi.fi/Portals/klubi/arkisto/tiedostot/Suomalainen_Klubi_1_06.pdf
-
Lopullinen totuus löytyy körttifoorumista.
-
Amen! :icon_wink:
-
Lopullinen totuus löytyy körttifoorumista.
Eikä vain yksi, vaan riittävästi joka makuun!
Mt
-
Eikä vain yksi, vaan riittävästi joka makuun!
Mt
:icon_wink: