Olen sattuneesta syystä viime viikkoina tullut paljonkin miettineeksi kuolemaa. Outoa sinänsä mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun olen todella tuntenut sen konkreettisuuden: rakkaan ihmisen poistumisen, pysyvän tyhjän tilan. Ja nyt kysymyksessä on sentään ollut pitkän, hedelmällisen, palvelun täyteisen elämän eläneestä lämpimästä ihmisestä, jota voi lämmöllä ja puhtaalla kaipauksella muistaa. Juuri paremmin ei voi maailmasta lähteä. Siltikin suru on ollut äärimmäisen voimakas, välillä lähes mahdoton kestää. Voi vain ihmetellä miten ihmiset selviytyvät tilanteista jossa lapsi tai nuori kuolee ennen aikaansa, jopa oman käden kautta tai jossain satunnaisessa onnettomuudessa – tai tilanteita joissa on ihmisten välillä ollut riitasointuja, jotka jäävät kuoleman myötä pysyviksi. Maailma on satunnaisen julma paikka, ajoittain hyytävän kylmä. Silti ei voi nähdä nietzscheläistä materialistista uhmaa oikeana ratkaisuna tähän kokemukseen vaan surua ja ikävää siihen isänmaahan, jossa näin ei olisi.
Körttihautajaiset taas kerran herättivät valtavaa lämpöä ja suurta kunnioitusta: SV251:n kaksi viimeistä säkeistöä kirkon ovella, sitten kirkossa ”Te murheelliset”, ”Käy isänmaataan kohti ain” tai ”Oi Herra ilo suuri” kanttorin veisaamana körttisävelellä äidin laskiessa kukkia arkulle… Ja seurat päättyen ”Herraa hyvää kiittäkää” -virteen, vahvaa nurmolaista veisuuta, jonka yksi voimakas ääni isä oli niin monen vuosikymmenten ajan. En osannut ajatella mitään jälleennäkemisen varmuutta vaan sitä miten nämä virret, nämä tavat, tämä vanha yhteisyys, jota ei urbaanissa etelässä enää ole, antavat sopusuhtaisen, merkityksellisen, soveliaan kehyksen sille elämälle jonka isä eli. Kaikki siitä eteenpäin on salattua, josta ei ihmisen kielin voi puhua (kaikkein vähiten minkään Jumalaa ihmisen ajatteluun sitovan dogman ja formaalisen teologian kautta) – mitään jälleennäkemisen varmuutta ei ole mutta jälleennäkemisen toivo on valtavan vahva. Ei sitä ehkä koskaan tapahdu, mutta asia ei ole meidän käsissämme: meidän omistuksessamme on vain ikävä muukalaisten kotimaahan.