Eikö olisi solidaarisempaa mennä helvettiin, sinne kärsivien luo?
On minulla jotain toiveita, miten elämäni voisi muuttua (tavoitteiksi en tohdi kutsua kun en tee mitään ne saavuttaakseni), ja ne voivat olla sisällöltään hyvinkin samaa kuin joillakin suurilla mystikoilla, mutta se on muiden asia sanoa, onko kysymyksessä Jumalaa kohti eteneminen tai uskonpuhdistus tai se, etät sanotaan Jumpulle bye-bye. Ja ne muut lienevät keskenään eri mieltä.
Taannoin juttelin yhden luterilaisen papin kanssa, hän oli (joltakin titteliltään) myös hengellinen ohjaaja ja katolilaisiin mystikkoihin perehtynyt. Antoi kyllä hyviä lukuvinkkejä. Kai ohjaajasta hyötyä voi olla, onhan joku voinut löytää sellaista, mitä itse ei. Mutta on voinut myös eksyä tavalla, jolla itse ei.
Voi olla, että puhumme samoista asioista eri nimillä. Jotenkin vain uskovien kielenkäyttö kuulostaa minun korviini usein kovin itsekeskeiseltä, siltä että se oma ihan iki-ihkaoma pelastus on SE juttu. Mutta enköhän itse tuijottele omaan nöyhtänapaani ihan yhtä tiiviisti.
Mutta sitä en ymmärrä, mitä väliä sillä on, onko ohjaajan käyttö körttiläistä vai ei. Jos tuntuu hyödylliseltä mutta körtit sanovat että sulje korvasi siltä ja heitä menemään, niin so what? Ja jos sen sijaan niitä körttejä rupeaa kuuntelemaan niin eikö silloin niille anna ohjaajan viran?
