Maan päällä muukalainen

[Kalistaja]

    Onko täällä joitain Kamerunia kauempaa eli että onko keskuudessamme väkeä toisesta ulottuvuudesta ja/ tai toisista siviilisaatioista. Tuo tuli mieleen kun näin joillekin meistä tutun paidan Maan päällä muukalainen.

    Vai pitäisikö puhua vaan vain taivasikävästä?!

[Leena]

Pitäytyisin taivasikävässä.

[Riitta-mummi]

Muistan lapsuudesta kokemuksen jossa valtaisa ilo kohtasi jossakin pikku-asiassa ja sai minut lähes lentoon.  Ja vaikka tietoni oli täysin vajavaista
koin se hetken taivaalliseksi.

Sitten on tätä ollut runsaasti, tätä kelpaamattomuuden tunnetta erilaisissa tilanteissa. Etenkin olemukseni eloisuutta ja vilkkautta en ole saanut ymmärretyksi perheenikään keskuudessa.

[PekkaV]

Sosiaalisuus on tarpeellista ja turvaa tuottavaa. Kuitenkin se myös tasaa, tasapäistää, hillitsee ja kritisoi. Sosiaalisuus on itsestäänselvästi ankkuri todellisuuteen. Ihminen on sosiaalinen eläin. Sosiaalinen eläin ei aina ole ihminen. Ero on merkittävä. Ehkä. Voisi ajatella, että on omahyväistä pitää itseään eläintä kummoisempana varsinkin elonkehän tasapainon näkökulmasta, siis viiimekädessä siitä ainoasta oikeasta?
Toisaalta, mitä näemme, ei ole koko todellisuus. Pyrkimyksemme korkeammalle, nopeammmin ja paremmin saattaa olla nykytodellisuuttamme tärkeämpi arvo.

[Pena]

Otsikosta tuli mieleen toinen sanonta, kahden maan kansalainen. Martti Rautasesta tuli tässä kuussa radion aamuhartaus. Siinä ihailtiin sitä, että ukko jaksoi olla melkein 60 vuotta lähetystyössä kaukana Ambomaalla. Miksi ei olisi jaksanut, kun oli kerran sieltä kotoisin? Rautasen perhe oli Suomessa käydessään muukalaisia, Martin synnyinmaa oli Inkeri ja Friedan ja lasten Lounais-Afrikka (siitä tuli Namibia vasta myöhemmin). Kuvittelen, että heillä oli Helsingissä paljon ufompi olo kuin Olukondassa. Rautasen vanhan Johanna-tyttären tunsin pikkupoikana eikä olisi tullut mieleeni luulla häntä suomalaiseksi.

[Leena]

Joskus tämä on ollut itelleni aika vaikea asia, ja hermostuttanut  suuresti. On kuin elämä olisi kahdessa korissa palasillaan, enkä olisi oikein mistään kotoisin. Kun ollaan kristittyä, yritetään näin. Kun väsytään siihen, ollaan näin ja maallisia. Luulen selviytyneeni siitä jollakin kumman tavalla kuiville nyt, ja elämä tuntuu olevan yhtä ja samaa kansalaisuutta... minä olen vasta matkalainen, en vielä kansalainen siinä, mihin kerran toivon pääseväni ja ikävöin. Mutta sitä minä olen täällä jo ja se on ainoa varma asia, katselen sitten kuolemaa millä mielellä tahansa tai en ollenkaan niin sitä kohti kuljen satavarmasti.

[Riitta-mummi]

Minä kai tarkoitin juuri tuota mitä Leena itsestään kuvaili. Mutta se alkoi jo lapsena, enkä silloin tiennyt mitään uskonasioista, ainakaan tietoisesti.

Itsekseni olen jo tottunut ja hyväksynyt itseni tällaisena, mutta ne muut...! Saan kuulla jatkuvasti miten ei kristitty sitä ja miten ei tätä.
Mikä helpotus olikaan kun tää paine itse itseäni kohtaan lakkasi.