Kirjoittaja Aihe: Herännäisyys ja pietismi  (Luettu 62512 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

SAASTA

  • Vieras
Oikeudenmukaisuudesta
« Vastaus #15 : 08.03.05 - klo:09:46 »
Mielenkiintoista körttihistorian snobistelua täällä.
Ajattelin itse kuitenkin kiinnittää huomiota tuohon Jaakon esiin nostamaan kysymykseen: "Mutta tuomion edessä, toivon mukaan oikeudenmukaisen sellaisen, on jokainen kuitenkin yksin."
Ovelaa on tuollainen tekstin keskelle piilotettu antikylliäisläinen agenda. Tässähän suomeksi sanotaan, että kaikki pääsevät helvettiin. Nimittäin näinhän käy, jos tuomio on oikeudenmukainen. Armo on kaiketi jotakin muuta kuin oikeudenmukaisuutta.

Armon ulottumattomissakin toivoen.

Poissa Linko J

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 67
Re: Oikeudenmukaisuudesta
« Vastaus #16 : 08.03.05 - klo:13:42 »
Lainaus käyttäjältä: "SAASTA"
Mielenkiintoista körttihistorian snobistelua täällä.
Ajattelin itse kuitenkin kiinnittää huomiota tuohon Jaakon esiin nostamaan kysymykseen: "Mutta tuomion edessä, toivon mukaan oikeudenmukaisen sellaisen, on jokainen kuitenkin yksin."
Ovelaa on tuollainen tekstin keskelle piilotettu antikylliäisläinen agenda. Tässähän suomeksi sanotaan, että kaikki pääsevät helvettiin. Nimittäin näinhän käy, jos tuomio on oikeudenmukainen. Armo on kaiketi jotakin muuta kuin oikeudenmukaisuutta.

Armon ulottumattomissakin toivoen.



Juu, totta. Siitä lähtökohdastahan sitä on hyvä lähteä... Tulin tosiaan muotoilleeksi (hätä)päissäni tuon aika huonosti. Enhän minä tokikaan toivo kaikkien pääsevän helvettiin. Siltäpä se vaan kuitenkin kovasti näyttää ja siksi pitää toivoa Jumalan armollisuutta. Itseäni en uskalla ajatella juuri muualle kuin helvettihin kuuluvaksi.

Poissa Soopeli

  • Puheen mittainen pastilli on huvennut
  • Viestejä: 174
Re: Oikeudenmukaisuudesta
« Vastaus #17 : 08.03.05 - klo:16:50 »
Lainaus käyttäjältä: "SAASTA"
Tässähän suomeksi sanotaan, että kaikki pääsevät helvettiin. Nimittäin näinhän käy, jos tuomio on oikeudenmukainen. Armo on kaiketi jotakin muuta kuin oikeudenmukaisuutta.

Armon ulottumattomissakin toivoen.


Oikeastaan se, että ihminen voi pelastua, ei ole epäoikeudenmukaisuutta, koska Jeesuksen kuolema täytti lain niiden osalta, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Jumala olisi armossaan epäoikeudenmukainen vain silloin, jos kaikki pelastuisivat, tai jos pelastus tapahtuisi ilman Jeesuksen sovitustyötä. Enemmän kummastuttaa, miksi Jumala rakasti syntistä ihmistä niin paljon, että antoi ainoan poikansa.

Kauhanen T

  • Vieras
Re: pietistejähän me olemme kaikki
« Vastaus #18 : 08.03.05 - klo:19:18 »
Lainaus käyttäjältä: "juhani"
Tuukka on vanhapietisti, kaikkihan me olemme... mutta Tuukallahan on Se armolahja, että luonnollisesta pietismistä erotetaan pakanallinen pietismi (mm. viidesläisyys) 8) ... minä olen näkökulmissa ihan samalla kannalla.


Kiitos, Juhani, näistä sanoista! Mutta nyt on pakko puuttua tähän mielipiteeseesi, että kaikki ovat pietistejä.

Lainaus käyttäjältä: "juhani"
olen luonnollinen ihminen ja luonnolliset ihmiset ovat aina pietistejä... syntiinlankeemuskertomuksesta lähtien


Minä kun ajattelen, että ihminen on luonnostaan suruton! En voi uskoa että huoli omasta syntisyydestä voisi herätä luonnostaan, kyllä vanha aatami siihen jotain Jumalan antamaa myrkkyä tarvitsee. Vanhalle aatamillehan lain saarna, perisyntioppi ja synnintunto ovat tavattoman ärsyttäviä asioita. Heti nousee niitä vastaan tutut puheet: "eivät sovi nykyihmisen maailmankuvaan", "perisyntioppi loukkaa ihmisen tahdonvapautta", "synnintunto johtuu vain kristillisen orjamoraalin lietsomasta häpeästä ja syyllisyydestä".

En myöskään voi yhtyä siihen näkemykseesi, että viidesläisyys kokonaisuudessaan olisi tätä "pakanallista pietismiä". Jos pietistinen asenne johtaa ihmisen omien tuntemusten tai uskonnollisten muotomenojen palvontaan, siitä tulee toki pakanuutta. Vanha aatami mielellään koettaa peittää synnintunnon sellaisen alle (tästä olen kirjoittanut aiemminkin). Mutta niin kauan kuin päällimmäisin huolenaihe on suru oman syntisyyden - se on: epäuskon eli epäluottamuksen - tähden, niin ollaan kristillisen pietismin piirissä.

Tai koko kysymys nousee siitä, että tarkoitat sanalla "pietisti" jotain aivan muuta kuin minä! Mutta jos Malmivaarat ja minä olemme pietistejä, haluatko todella laskea itsesi samaan porukkaan?

SAASTA

  • Vieras
Re: pietistejähän me olemme kaikki
« Vastaus #19 : 10.03.05 - klo:09:35 »
Aivan aluksi tuon kiitokseni KauhanenT:lle. On ollut ilo lukea pohdintaasi, kuin myös muiden pohdintaa, mutta aktiivisuutesi ansaitsee erityisen kiitoksen.

KauhanenT kirjoitti:
Minä kun ajattelen, että ihminen on luonnostaan suruton! En voi uskoa että huoli omasta syntisyydestä voisi herätä luonnostaan, kyllä vanha aatami siihen jotain Jumalan antamaa myrkkyä tarvitsee. Vanhalle aatamillehan lain saarna, perisyntioppi ja synnintunto ovat tavattoman ärsyttäviä asioita. Heti nousee niitä vastaan tutut puheet: "eivät sovi nykyihmisen maailmankuvaan", "perisyntioppi loukkaa ihmisen tahdonvapautta", "synnintunto johtuu vain kristillisen orjamoraalin lietsomasta häpeästä ja syyllisyydestä".

Huomaan, että meillä on erilainen näkemys ihmisluonnosta. Tai paremminkin kai pitäisi puhua siitä, että on olemassa erilaisia ihmisiä. Olen kanssasi samaa meiltä siitä, ettei lain saarnaa voi unohtaa nykypäivänäkään. Itse kuitenkin luulen, että ennemminkin evankeliumin sanasta on nykyään puutetta. Oma kokemukseni ihmisten parissa on johtanut minut ajattelemaan niin kuin kritisoimasi "nykykörttiläinen suuntaus": On paljon ihmisiä, jotka ovat tukehtumassa lain alle ja jotka eivät mistään kuule evankeliumin vapauttavaa sanaa.

Kauhanen T

  • Vieras
Re: pietistejähän me olemme kaikki
« Vastaus #20 : 10.03.05 - klo:10:29 »
Kiitos kommenteistasi!

Lainaus käyttäjältä: "SAASTA"
On paljon ihmisiä, jotka ovat tukehtumassa lain alle ja jotka eivät mistään kuule evankeliumin vapauttavaa sanaa.


Tästä olen toki samaa mieltä. Yksipuolinen lain saarna on aina epäkristillistä. Ei sellaista tarvita eikä kaivata mihinkään. Lain ja evankeliumin pitää toimia yhdessä, mutta erillään toisistaan. Jos joku on joutunut tällaisen yksipuolisen lakihenkisyyden alle, hänelle täytyy osoittaa että Kristus ei vaadi, vaan antaa. Siinä ei ole lailla enää mitään tekemistä.

Ilman muuta myös ihan maallisten elämän vaikeuksien keskellä tarvitaan lohdutusta.  Lohdutukseen on oikeus myös niillä, jotka ovat itse mokanneet. Mutta eikö tämä ole sellaista käytännön lähimmäisenrakkautta, diakoniaa, johon meitä kutsutaan? Eihän tällaisia asioita tarvitse hengellistää - lohduttavathan toisiaan miljoonat ihmiset, jotka eivät tiedä kristin- tai muustakaan uskonnosta mitään. Se, mistä kritisoin "nykykörttiläisyyttä" tässä asiassa, on evankeliumin tekeminen helpoksi ja nopeaksi lohdutukseksi elämän hankaluuksiin, sen sijaan että se nähtäisiin ihmistä muuttavana voimana, hoitavana lääkkeenä syntisyyteen ja epäuskoon.

Tietenkään tätä ei voi yleistää kaikkiin seurapuhujiin. Tällaisen tendenssin olen kuitenkin ollut huomaavinani. Olisin mielelläni väärässä tässä asiassa!

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #21 : 10.03.05 - klo:22:07 »
Kauhanen sanoi myös tästä merkillisestä snobistelusta, minoon huolissani tästä vaikka mua haukuttaisiin snobistelijaksi siitä, että minä olen huolissani elämästä, syntisistä ihmisistä, lähimmäisistäni. Kaikki mitä niihin sattuu, sattuu minuukin. Pietismi, jota arvostelen on nöyryyttä (pietas) ja on erilaista pietismiä eri tavalla... eri näkökulmista. Moon pietisti vaikka olisin ja olen antipietisti. Paradoksaalista. Minä olen pietistinä huolestunut ja kärsin antipietismin puutteesta... please
toivoo antipietisti
wilhelmi niskasen jäljillä

Kauhanen T

  • Vieras
Kadotusvarmuus
« Vastaus #22 : 11.03.05 - klo:23:03 »
Lainaus käyttäjältä: "Linko J"
Enhän minä tokikaan toivo kaikkien pääsevän helvettiin. Siltäpä se vaan kuitenkin kovasti näyttää


Näissä Lingon pohdinnoissa kuuluu aito körttiläinen "kadotusvarmuus" (vrt. evankelinen pelastusvarmuus). Mikä on aidompaa nöyryyttä kuin myöntää Jumalalle mahdottomuutensa pelastua?

Lainaus
ja siksi pitää toivoa Jumalan armollisuutta.


Toivo! Mahdottomaksikin itsensä tuntevalle Jumala voi antaa toivon armolahjaa. Epätoivo sen sijaan vie orjalliseen pelkoon ja sitä myöten täyteen epäuskoon.

"Katso, vaikka hän minun tappais, enkö minä vielä sittenkin toivoisi?" Job 13:15 (Kirkkoraamattu 1776)

Lainaus
Itseäni en uskalla ajatella juuri muualle kuin helvettihin kuuluvaksi.


Tämä on hyvä lähtökohta niin kauan kuin jaksaa kantaa murhetta. Joskus tähänkin tunteeseen paatuu: "kuitenkin mennään helvettiin, mitä väliä tässä enää on millään!" Siihen päättyy monesti parannuksentekokin. Mutta kun malttaa pitää ratkaisun Herran käsissä ja toivossa ikävöidä, kertoo asenne "minä helvettiin, muut taivaaseen" paljon enemmän elävästä kristillisyydestä kuin "minä taivaaseen, muut helvettiin".

Poissa Stuntman

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 7
Kirjallisuutta herännäisyydestä
« Vastaus #23 : 12.03.05 - klo:22:00 »
Lainaus käyttäjältä: "Vieras"
Hei.

Olisiko teillä ehdottaa hyviä kirjoja herännäisyydestä? Kiinnostaisi tutkia mitä tämä herätysliike pitää sisällään. Jonkun verran tiedän jo kirkkohistoriasta.


Tuo EinoL:n lista oli mitä melkoisimman kattava.

Ellei kukaan pahastu, lisäisin siihen vielä Olavi Kareksen kirjoittaman teoksen "Palava kynttilä", joka kertoo Niilo Kustaa Malmbergin elämästä ja työstä.
-koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää-

Poissa Stuntman

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 7
Re: Kadotusvarmuus
« Vastaus #24 : 13.03.05 - klo:11:56 »
Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"

Näissä Lingon pohdinnoissa kuuluu aito körttiläinen "kadotusvarmuus" (vrt. evankelinen pelastusvarmuus). Mikä on aidompaa nöyryyttä kuin myöntää Jumalalle mahdottomuutensa pelastua?


Takerrun tässä aluksi sanaan "kadotusvarmuus"... loistava sana. siinä mielessä ajateltuna, että ellei Kristus armahda, niin sinne mennään niin että käry vain nousee.

Pidän herännäisyydessä siitä, että ollaan ainakin olevinaan rehellisiä siinä, että uskon tiellä kulkiessa on pakko hyväksyä oma keskeneräisyytensä. Sekä se, että sen on Jumala Kristuksessa, joka pelastaa.
On myös hyväksyttävä se, että ei saa osakseen joidenkin hengellisten puolueiden tähdentämää pelastusvarmuutta tai kertakaikkista pelastusta. Ei sitä niin vaan oteta ihmistekoisen uskonratkaisun kautta.

Lainaus
Minä kun ajattelen, että ihminen on luonnostaan suruton! En voi uskoa että huoli omasta syntisyydestä voisi herätä luonnostaan, kyllä vanha aatami siihen jotain Jumalan antamaa myrkkyä tarvitsee.


Niinhän se onkin. Oma dilemmani (ja uskoakseni monen muunkin) on siinä, että tiedän olevani syntinen, mutta ei minun sisimpäni, jos rehellisesti sanon, siitä huolissaan ole. Eräänlaista aivouskoa, siis.

Lainaus
": On paljon ihmisiä, jotka ovat tukehtumassa lain alle ja jotka eivät mistään kuule evankeliumin vapauttavaa sanaa.


Evankeliumin vapauttava sana on tosiaan vähenemään päin, ollut jo jonkin aikaa.
Samoin on vähenemään päin sellainen hengellinen julistus, joka kertoisi ihmisille, missä mennään ja mikä pelastaa.
Juuri menneen leipäsunnuntain teksti puhui tilanteesta, jossa Jumala lähettää Sanansa nälän, ihmiset etsivät ravitsevaa Sanaa, mutta eivät sitä löydä.
Meillä tilanne alkaa lähentyä sitä. Tarjolla on merkillistä pumpulinpehmeää evankeliumia, jossa sanotaan että katso, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, mutta ei mietitä sitä, että kuulija saattaa hyvinkin ajatella että mitkä ihmeen synnit. Väitän, että on paljon ihmisiä, jotka eivät tarkkaan ottaen tiedä synniksi muuta kuin varastamisen, tappamisen  ja aviorikoksen, ja nämäkin vain "lihaksi asti" tehtynä, ja nuohan ovat verrattain helppoja syntejä välttää - lihaksi asti tehtynä.

Aito, vapauttava evankeliumin Sana on harvinainen siitä syystä, että se on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä sen helppouden, yksinkertaisuuden ja järjenvastaisuuden takia. On vaikea ymmärtää ihan oikeasti, jos joku sanoo näin: "Saat uskoa kaikki syntisi ja syyllisyytesi anteeksi Jeesuksen tähden". Ja piste.

Joku saattaa noinkin sanoa, mutta alkaa laittaa siihen jotain lisäehtoja, jolloin sana menettää merkityksensä ja tulee omaksi irvikuvakseen. Toisaalta, olisi varmaan hyvä ihan varmuuden vuoksi selostaa, että mikä se on sitä syntiä (ei huutaen ja lyöden...), ja sitten tuo vapauttava evankeliumin sana.
-koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää-

Poissa Satunnainen Etsijä

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #25 : 14.03.05 - klo:01:12 »
Lainaus käyttäjältä: "06.03.2005 Kauhanen T"
Viidesläisyydellä ja körttiläisyydellä ei ole mitään yhteistä, ei historiansa eikä korostuksensa puolesta. Herännäisyyden "kapina" kohdistui ensin puhdasoppista papistoa, sitten valistushenkistä liberalismia ja lopulta kirkon maallistumista vastaan, kunnes se lähti itse siihen mukaan. Mitään kapinaa ei nykykörttiläisyydessä enää ole, paitsi ehkä omia juuria vastaan. Viidesläisyys sen sijaan jatkaa herätysliikkeiden kapinaperinnettä oikein menestyksekkäästi, ja näen sellaisen terveeseen  luterilaisuuteen erottamattomasti kuuluvana ilmiönä.


Uskaltaisin olla eri mieltä, vaikka olenkin viimeiset parikymmentä vuotta kirkon ja liikkeidensä elämää lähinnä seuraillut sivusta, enkä koskaan ole mihinkään varsinaisesti tuntenut kuuluvani.

Minusta vaikuttaa, että körttiläisyydessä ainoana vielä on ripaus aitoa kapinaa jäljellä.

Viidesläisyys on kovin menestysteologian läpitunkema, vaikka ei välttämättä sen jenkkiläisessä muodossa - päämäärä ja tavoiteltu "merkki" on ehkä enemminkin hengellinen kuin maallinen menestys, mutta yhtäkaikki pohjavire on sama, eikä sen kanssa yhteen mikään kapina sovi.  Maailman ajan mukaan mennään niin, että heikoimpia hirvittää.

Evankelisuus ja erilaiset tunnustukselliset luterilaiset poppoot taas tavoittelevat menestystä opillisuudessa, mikä ei todellakaan ole kapinaa, vaikka voidaan sitä sanallisin korvankääntötempuin sellaisenakin myydä, vaan tiukkaa pitäytymistä olleeseen ja olevaan, kaiken muutoksen ja uuden (mikä onnistuneesta kapinasta aina seuraisi) vastustamista.

Körttiläisyydessä kapinaa on vielä sen verran, että se uskaltaa vastoin kaikkialle tunkeutunutta pärjäämisen ja menestymisen ideologiaa antaa mahdollisuuden ja olemassa olon oikeuden pysyvästi itsessään kaikin tavoin keskeneräiselle ja riittämättömälle ihmiselle, maan matoselle, ilman vaatimusta ainakin jossakin mielessä parantaa itsensä.  (Kehotus uuteen on eri asia kuin vaatimus.)

Körttiläisyyteenkin tuo menestyksen teologia kyllä tuntui ainakin jossakin vaiheessa tarttuneen sikäli, että menestystä saatettiin mittailla siinä, kuka onkaan se suurin syntinen.  ;-) Lieneekö tuo vielä voimissaan?

Kauhanen T

  • Vieras
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #26 : 14.03.05 - klo:10:00 »
Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"
Minusta vaikuttaa, että körttiläisyydessä ainoana vielä on ripaus aitoa kapinaa jäljellä.


Luulen että tarkoitamme "kapinalla" hieman eri asioita. Minä näkisin että on ainakin kolmenlaista kapinaa: 1. Kristillisiä auktoriteetteja (Raamattu, tunnustuskirjat, hengellinen perinne), 2. Kirkollisia auktoriteetteja (Piispat, kirkkohallitus, kirkolliskokous) ja 3. Ajan henkeä vastaan.

Pitkälle vietynä lajin 1 kapina vie tietenkin liberalismiin ja radikalismiin. Herätysliikettä ei tällaisen kapinan varaan ehkä saa rakennettua. Mutta terve herätysliike sallii näitäkin asioita koskevan kyselemisen ja kyseenalaistamisenkin.

Kapinaa kirkollisia auktoriteetteja vastaan (laji 2) en herännäisyydessä enää näe - korkeintaan joskus rutinaa piispojen "konservatiivisuudesta". Kapinaksi en laske joidenkin satunnaisesti jumalanpalveluksia toimittavien pappien halua pitäytyä vanhassa kirkkokäsikirjassa tms. Sellaisessa on kyse muutosvastarinnasta. Aika ajoin kuulee teologisesti perusteltuja puheita nykyistä kirkkovirsikirjaa kohtaan, mutta mihinkään käytännölliseen ne eivät körttiläisyydessä johda. Kaikessa ollaan mukana mitä kirkko tekee ja päättää.

Lainaus
Körttiläisyydessä kapinaa on vielä sen verran, että se uskaltaa vastoin kaikkialle tunkeutunutta pärjäämisen ja menestymisen ideologiaa antaa mahdollisuuden ja olemassa olon oikeuden pysyvästi itsessään kaikin tavoin keskeneräiselle ja riittämättömälle ihmiselle


3. Hyvä kun toit tämän esiin. Olin ajatellut "kapinaa" vähän yksipuolisesti. Mutta muutoin herännäisyys myötäilee ajan henkeen kuuluvaa opillista ja eettistä suvaitsevaisuutta. Siinä on hyviäkin piirteitä, mutta luulen sen johtuvan enemmän maailmaan mukautumisesta kuin mistään muusta. On helppo kerätä pisteet maailmalta ja yleiskirkollisuudelta kannattamalla kaikkea sitä, mitä konservatiiviset herätysliikkeet vastustavat.

Lainaus
Viidesläisyys on kovin menestysteologian läpitunkema, vaikka ei välttämättä sen jenkkiläisessä muodossa - päämäärä ja tavoiteltu "merkki" on ehkä enemminkin hengellinen kuin maallinen menestys, mutta yhtäkaikki pohjavire on sama, eikä sen kanssa yhteen mikään kapina sovi.  Maailman ajan mukaan mennään niin, että heikoimpia hirvittää.


Minäkin kirjoitan välillä pahasti yleistäen, mutta on pakko kysyä, että onko tämä todella sitä mitä haluat sanoa? Jos on, niin voin vain todeta olevani eri mieltä. Miten "maailman ajan mukaisuuteen" sopii esim. konservatiivinen seksuaalietiikka, naispappeuden vastustaminen tai parannuksen vaatiminen?

Lainaus
Evankelisuus ja erilaiset tunnustukselliset luterilaiset poppoot taas tavoittelevat menestystä opillisuudessa, mikä ei todellakaan ole kapinaa, vaikka voidaan sitä sanallisin korvankääntötempuin sellaisenakin myydä,


Ei olekaan kapinaa lajin 1 mielessä, mutta eivätkö nämä piirit edusta kapinaa kirkollisia auktoriteetteja kohtaan?

Lainaus
vaan tiukkaa pitäytymistä olleeseen ja olevaan, kaiken muutoksen ja uuden (mikä onnistuneesta kapinasta aina seuraisi) vastustamista.


Onnistunut kapina on nimeltään vallankumous. Sitä tuskin kukaan tässä kirkossa vakavissaan havittelee - kapina on liike, ja vähintään yhtä tärkeä kuin päämäärä. Se "uusi" mitä vallankumouksesta seuraa, on aina uutta suhteessa johonkin. Todella uutta meidän kirkossamme olisi paluu vaikkapa luthersäätiöläiseen oppiin ja käytäntöön (ei sillä että minä sitä kaipaisin).

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Re: Kirjallisuutta herännäisyydestä
« Vastaus #27 : 14.03.05 - klo:14:19 »
Lainaus käyttäjältä: "Vieras"
Hei.

Olisiko teillä ehdottaa hyviä kirjoja herännäisyydestä? Kiinnostaisi tutkia mitä tämä herätysliike pitää sisällään. Jonkun verran tiedän jo kirkkohistoriasta.


Heränneen kansan vaellus 1 ja 2, muistaakseni Olavi Kareksen kirjoittamat.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa Satunnainen Etsijä

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 30
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #28 : 14.03.05 - klo:14:38 »
Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Luulen että tarkoitamme "kapinalla" hieman eri asioita.


Yritänpä selvittää, mitä "kapinalla" ja "ajan hengellä" tarkoitan.

Jeesuksen (ja Raamatun) sanoma, sellaisena kuin se on minulle näyttäytynyt, oli ja on yhä vallankumouksellinen, 'kapinallinen' siinä, että Kristus "teki" kaiken puolestamme. Me emme voi eikä meidän tarvitse siihen enää mitään lisätä. Oma rakas ponnistelumme, kohdistuu se sitten mihin suuntaan tahansa (moraaliin, oppiin, askeesiin, onnellisen ja/tai nautinnollisen elämän tavoitteluun, jne.) on turhaa, merkityksetöntä ja vahingollista olennaisimman, Jumalan ja ihmisen suhteen kannalta.

Maailman ajan henki on kautta aikojan sama, ihmisen oma yritys parantaa itseään (moraalisesti, opillisesti, jne.) tai löytää onnellisuus kieltäymyksestä tai nautinnoista. Ajan henki saa eri aikoina erilaisia ilmenemismuotoja, myös vastakkaisia, ristikkäisiä ja poikittaisia yhtä aikaa niin, että rajoitetun näkökulmamme vuoksi meidän on vaikea huomata, että näennäisesti vastakkaiset suuntaukset itse asiassa ovatkin saman maailman ajan hengen ilmentymää, johon ei pitäisi mukautua. Eli ns. konservatiivinen seksuaalietiikka ja “kaikki on sallittua onnen etsinnässä’ -asenne kumpuavat samasta lähteestä, ihmisen omasta yrityksestä täyttää Jumalan mentävä aukko itsessään.

Kristillinen kapina suuntautuu tätä vanhan aatamin omahyväisyyttä, omaa sankarillista ponnistelua vastaan. Se (kapina) on aina radikaalia, aina ajankohtaista ja itseriittoisen (opissa, elämässä, onnessa, kieltäymyksessä, nautinnossa, tms. kunnostautumaan pyrkivän) ihmisen aina yhtä vaikea hyväksyä. Mikä kulloinkin näkyvästi on tuon kapinan kohteena, vaihtelee aikakaudesta ja tilanteesta toiseen.

Lainaus
Lainaus
Viidesläisyys on kovin menestysteologian läpitunkema, vaikka ei välttämättä sen jenkkiläisessä muodossa - päämäärä ja tavoiteltu "merkki" on ehkä enemminkin hengellinen kuin maallinen menestys, mutta yhtäkaikki pohjavire on sama, eikä sen kanssa yhteen mikään kapina sovi.  Maailman ajan mukaan mennään niin, että heikoimpia hirvittää.


Minäkin kirjoitan välillä pahasti yleistäen, mutta on pakko kysyä, että onko tämä todella sitä mitä haluat sanoa? Jos on, niin voin vain todeta olevani eri mieltä. Miten "maailman ajan mukaisuuteen" sopii esim. konservatiivinen seksuaalietiikka, naispappeuden vastustaminen tai parannuksen vaatiminen?


Kyllä todella halusin sanoa tuon. Luettelemasi sopivat minun näkökulmastani oikein hyvin yhteen ajan hengen kanssa, joka kaikessa korostaa ihmisen velvollisuutta ponnistella ja parantaa itse itsensä, meidän aikanamme ehkä enemmän ja painokkaammin kuin kenties koskaan. Ajan henki on ovela, se avaa useita toisilleen näennäisesti vastakkaisia väyliä, jotta nekin, jotka näkevät, kulkisivat harhaan. (Anteeksi tämän kaanaan kieli tässä, aika ei nyt riitä yritykseen sen suomentamiseksi.)

Lainaus

Lainaus
Evankelisuus ja erilaiset tunnustukselliset luterilaiset poppoot taas tavoittelevat menestystä opillisuudessa, mikä ei todellakaan ole kapinaa, vaikka voidaan sitä sanallisin korvankääntötempuin sellaisenakin myydä,


Ei olekaan kapinaa lajin 1 mielessä, mutta eivätkö nämä piirit edusta kapinaa kirkollisia auktoriteetteja kohtaan?


Itse asiassa eivät. Ne näkevät omaavansa ainoan oikean auktoriteetin, jota vastaan heidän näkökulmastaan “maallistunut” kirkko kapinoi, eli kyse ei suinkaan ole kapinasta vaan kurinpalautuksesta.

Kauhanen T

  • Vieras
Herännäisyys ja pietismi
« Vastaus #29 : 14.03.05 - klo:16:41 »
Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"
Yritänpä selvittää, mitä "kapinalla" ja "ajan hengellä" tarkoitan.


Kiitos valaisevista selvennyksistä! Viet todella näiden käsitteiden pohdiskelun paljon pidemmälle kuin minä.

Lainaus
Maailman ajan henki on kautta aikojan sama, ihmisen oma yritys parantaa itseään (moraalisesti, opillisesti, jne.) tai löytää onnellisuus kieltäymyksestä tai nautinnoista. Ajan henki saa eri aikoina erilaisia ilmenemismuotoja, myös vastakkaisia, ristikkäisiä ja poikittaisia yhtä aikaa niin, että rajoitetun näkökulmamme vuoksi meidän on vaikea huomata, että näennäisesti vastakkaiset suuntaukset itse asiassa ovatkin saman maailman ajan hengen ilmentymää, johon ei pitäisi mukautua.


Olisiko tätä nimitettävä yksinkertaisesti "maailman hengeksi" - "ajan" henki kun tuo mieleen ajan mukaan vaihtuvan tendenssin. Nämä ovat todella hyviä huomiota, mutta pelkään että kaikenlaisten ponnistelujen niputtaminen ihmisen turhaksi yritykseksi pelastaa itse itsensä jättää huomiotta sen, että Jumala on kuitenkin kutsunut kristityt monenlaisten vaivojen ja ponnisteluiden keskelle tähän maailmaan. Mielestäni on hiukan väärin väittää, että jonkun huoli kirkon tulevaisuudesta, opista ja etiikasta johtuu vain hänen omavanhurskaudestaan. Ihan käytännön eettinen ponnistelu voi uskoakseni aiheutua vaikkapa synnintunnostakin.

Korostan vielä, että olen samaa mieltä kaikesta tuosta mikä koskee ihmisen yritystä parantaa itseään. Mutta kaikki mitä sinä tai minä näemme, ei ehkä ole "maailman henkeä" (joku muu sanoisi: saatanan eksytystä), se voi olla myös Jumalan Hengen työtä. Hyvä lähtökohta on, että näkee sitä vastustajan työtä omissa pyrinnöissään ja jatkuvasti asettaa omat motiivinsa kyseenalaiseksi. Lähimmäisen motiiveista taas pitäisi ajatella parasta, ellei hän toiminnassaan mukaudu maailman henkeen todella pahasti.

Lainaus
Kristillinen kapina suuntautuu tätä vanhan aatamin omahyväisyyttä, omaa sankarillista ponnistelua vastaan. Se (kapina) on aina radikaalia, aina ajankohtaista ja itseriittoisen (opissa, elämässä, onnessa, kieltäymyksessä, nautinnossa, tms. kunnostautumaan pyrkivän) ihmisen aina yhtä vaikea hyväksyä.


Näin minäkin ajattelen ja kutsun tätä "kristillisen kapinan" sijaan Kristuksen kapinaksi vanhaa aatamia vastaan - ei kirkollisilla foorumeilla vaan syntisen sydämessä.

Lainaus
Mikä kulloinkin näkyvästi on tuon kapinan kohteena, vaihtelee aikakaudesta ja tilanteesta toiseen.


Tähän joudun vielä pyytämään tarkennusta. Siis kuka tätä kapinaa käy ja miten ja missä se kohde sitten näkyy - siis jos tämä kapina ei ole vain tuota Kristuksen em. työtä.

Lainaus käyttäjältä: "Satunnainen Etsijä"
Evankelisuus ja erilaiset tunnustukselliset luterilaiset poppoot taas tavoittelevat menestystä opillisuudessa, mikä ei todellakaan ole kapinaa, vaikka voidaan sitä sanallisin korvankääntötempuin sellaisenakin myydä,

Lainaus käyttäjältä: "Kauhanen T"
Ei olekaan kapinaa lajin 1 mielessä, mutta eivätkö nämä piirit edusta kapinaa kirkollisia auktoriteetteja kohtaan?


Itse asiassa eivät. Ne näkevät omaavansa ainoan oikean auktoriteetin, jota vastaan heidän näkökulmastaan “maallistunut” kirkko kapinoi, eli kyse ei suinkaan ole kapinasta vaan kurinpalautuksesta.


Voihan asian noinkin päin kääntää. Kirkon näkökulmasta kyse on niiden kapinasta kirkollista vallankäyttöä, oppiin tai järjestykseen liittyvää, kohtaan.

---

Tämä on ollut mielenkiintoinen ja ainakin minulle näkökulmia laajentava keskustelu. En tietenkään tarkoittanut tällaista kapinaa kun kirjoitin nykykörttiläisyyden kapinoimattomuudesta, vaan oikeastaan herännäisyyden ja kirkon suhteista. Mutta se olisi aivan oman keskusteluaiheensa arvoinen kysymys - samoin tämä Satunnaisen Etsijän maailman ja/tai ajan henkeä koskeva pohdiskelu!

Mutta vieläkö tähän pietismikysymykseen löytyisi kommentteja?