se armo, se laupeus on olemassa riippumatta minkään Jumalan materiaalisesta olemassaolosta. Tämä ei minusta mystisestä näkökulmasta ajateltuna ole kovin radikaali kanta, mutta perinteiset tulkinnat kristinuskosta ja kirkosta ovat tietysti erilaisia. Tässä suhteessa jumala-suhteeni on melkoisen etäinen, enkä tunne että tarvitsen mitään konkreettista kaikkivaltiasta olentoa tuomaan turvaa ja varmuutta, mutta jos hän on olemassa, en hetkeäkään epäile hänen armollisuuttaan omalta kohdaltani ja kaikkien muiden ihmisten kohdalta. Ellei hän olisi armollinen kaikille, ei kysymys mielestäni olisi mistään Jumalasta vaan jostain eettisesti hyvin epätäydellisestä olennosta. ... Jumaluus, jos sitä on, on meiltä salattu asia
Ei tämä ole konservatiivi-liberation -ongelmaa.
Llwyd kiteyttää mielestäni loistavasti tyylipuhtaan modernin, liberaalin, kristilliseen kulttuuriin perustuvan yleisuskonnollisuuden eetoksen. Perinteiset tulkinnat kristinuskosta ja kirkosta ovat tietysti erilaisia.
Tällä Juhanin "konservatiivi-liberation" -akselilla (jossa siis "konservatiivi" tarkoittaa sitä mitä useimmat teistä kirkollisen median mukana kutsuvat leimaavasti "fundamentalismiksi" - se mitä minä tarkoitan fundamentalismilla on tämän akselin ulkopuolella, kts. esim.
raamattukeskustelu) olemme tietysti kaikki omasta mielestämme jossain ääripäiden välissä. Mutta useimmat olemme lähempänä jompaa kumpaa päätä. Llwyd, sinä ja minä olemme aika kaukana toisistamme, joten haluaisin kysyä sinun mielipidettäsi seuraavista vaihtoehdoista. Sanoisitko lähinnä että:
"Edustamani liberaalius
a) on sovitettavissa siihen, mitä pidän kirkon (klassisessa mielessä) ydinsanomana.
b) edustaa alkuperäisen kristillisyyden ydinsanomaa jonka jo kirkkoisät hukkasivat ja johon kirkon tulisi palata.
c) ei ole yhteyksissä kirkkoon kuin yhteisen kulttuuriperinnön puolesta - ja hyvä niin molempien kannalta."