Katri Vala: Kootut runot
Maarit Hytönen: Raamattu ja kirkon usko tänään
Aristoteles: Nikomakhoksen Etiikka
David Hume: Esseitä
Riikka Pulkkinen: Raja
Kahlil Gibran: Profeetta
Valitettavan pääsykoekirjapainotteista. Mutta minkäs teet. :>
Näistä suosittelen luettavaksi vain David Humea ja Riikka Pulkkista. Muu on turhaa.
Miksi elämässä pitäisi vältellä kaikkea
turhaa? Miten määrittelet
turhan ja
epäturhan? Mistä voimme tietää, ettei se, jota yleisessä keskustelussa pidetään
turhana, olisikin juuri se joka osoittautuu ihmiselle hyvin hyödylliseksi elämän aikana?
Kirjallisuudesta ja yleensä taiteesta puhuttaessa pyyhkisin terminologiasta täysin pois sanan
turha. Sillä uskoisin suuremmassa mittakaavassa kaiken kirjallisuuden pian lukeutuvan tuon turhuuden alle.
Olen nyt lukemassa Profeettaa kolmatta kertaa, enkä nää sitä
turhaksi. Ja toisaalta, vaikka näkisinkin, ei sen lukeminen olisi siltikään turhaa, sillä tuon turhuuden oivaltamisen kautta voimme määrittää itsellemme kaiken hyödyllisen, mikä on osaltaan tärkeää. Vastavoimat kunniaan, ei hyvää ilman pahaa, ei hyödyllistä ilman turhaa.
Yleisestikin ottaen inhoan lausahduksia tyyliin "No se nyt on aivan turhaa." En näe monenkaan asian maailmassa olevan turhaa. Tyhmää, epäsovinnaista, ilkeää, kummallista ja moitittavaa kylläkin.
Mutta ihan mielenkiinnosta, Salis, miksi rankkasit juuri nämä kaksi teosta "ei-turhiksi", ja miksi muut listassa olevat ovat mielestäsi turhia?
(Hume on kyllä aivan loistava; häkellyttävä, Pulkkisen ote mielestäni hiukan liian väkinäisesti omalaatuisuuteen pyrkivä. Mutta noin nuoreksi naiseksi ja esikoiskirjailijaksi kylläkin mainio.)