Onhan tämä virsi nyt ihan laittamaton: "Jok´ ainut askel sun matkaltas, on askel kohti sun kuoloas..."
Mutta, ihan oikeasti: annetaan puheenvuoro Väinö Malmivaaralle:
"Te murheelliset, Kun kuljette kyynelten teitä, Pois vaikerrukset, Maan multa ei armoa peitä." ( Sv 218 ).
Ylläolevassa on tiiviisti ja napakasti murhetta, iloa, vaellusta miehekkyyttä, armoa, ehkä väläys taivastakin... Mitäpä sitä muuta...?