Voihan sitä olla sekä urheilun että kulttuurin ystävä! Atanasia, miksi vihaat urheilua?
(Itse en muuten henk.koht. voi sietää sitä joidenkin muusikkojen asennetta, että "musiikki pelasti minun urheilulta" :-?)
Kysymys ei ole suunnattu minulle, mutta vastaan omasta puolestani. Minäkin nimittän milteipä vihaan urheilua. (Nuorempana pidin rock musiikista, mutta kauheasti en piittaa enää siitäkään.)
Muistan, kuinka antipatiani urheiluun alkoi ihan olisiko jo peräti ensimmäiseltä tai toiselta luokalta koulusta. Ennen kouluikää pidin hiihtämisestä ja mäenlaskusta. Sitten koulussa hiihdimme ja tuli tunne, että minun täytyy hiihtää nopeammin kuin pystyn. Samoin tuntui, että täytyy juosta nopeammin kuin pystyy. Joka vuosi pidettiin urheilukilpailut, joihin tietysti oli
pakko kaikkien osallistua. Niinhän sitä osallistuttiin, vaikka ei olisi haluttanut. Jostain syystä missään muussa aineessa kuin urheilussa ei pidetty kilpailuja. Pitkään olivat sukset naftaliinissa, mutta vanhemmuuten olen kaivanut ne taas esiin ja hiihtelen hankia hiljalleen ihan itsekseni.
Antipatiani syveni, kun opettaja ylisti ihan Jumalan arvoiseksi miehen, joka oli kauheasti urheillut. Kademielihän siinä tuli, kun tunsin, etten itse pysty mihinkään. Samoin ärsyttää se hirvittävä kohkaaminen televisiossa ja lehdissä urheilukilpailujen aikana. Ja niitä riittää niin loputtomasti, että entinen ei ehdi loppua kun uusi alkaa. Kauhean innokas television katsoja en ole ollut koskaan, mutta kaikkein vähiten minua kiinnostaa katsoa sieltä urheilua.
Mieheni taas katsoo urheilua todella mielellään. Kun kisat ovat toisella puolella maapalloa ja tärkeät ottelut tulevat iltayöstä, isäntä seurustelee television kanssa kaikki yöt sen puoli vuotta vai kauanko ne kestävät. Siltä se ainakin tuntuu, että puoli vuotta siinä menee. Minäkin haluaisin välillä seurustella hänen kanssaan, mutta täytyy odottaa kiltisti, että
tärkeä ottelu on ensin mennyt ohi.
Äänestys
