Heräsin päivänsäteisiin ääreestään kiitollisena
ja koetin löytää auringon kirkkautta kasveista jotka kykenevät pukkaamaan kukkaa ja vähän varttakin jos nyt pienikin tauko sateessa pidetään. Tosinhan piha on ylen vihreä.
Pilveen se sitten meni eli säärintamalta ei mitään uutta. Mummo soitti ja muisteli menneitä sääperspektiivistä. Väittävät että aika kultaa muistot mutta kyllä se usein näin meni, että aamulla käytiin hiihtämässä ja sitten haki kaveri luistelemaan ja illalla toinen kaveri laskemaan mäkeä. Kotkassa oli kaksi hienoa jäämäkeä, Sibeliuspuistossa ja Sairaalanmäellä jossa oli erinomaista jyrkkyysvaihtelua muutoinkin. Ellei muuta niin meidän pihassa oli oma latu jota kierrettiin. Talkkarin kokoamien lumikasojen päältä saatiin korkeuserot.
Kyllä muistoni mukaan opimme uimaan uimakoulussa ja kesät rakentelimme majoja ja fillaroimme pitkin kyläteitä.
Minä siis ajattelen että ennen oli sään puolesta paremmin
ja mietiskelen.
Voisin itse peruuttaa elintasossa kuuskytluvulle jos se pelastaisi planeetan ja antaisi vuodenajat takaisin mutta meillähän oli asiat hyvin, esimerkiksi oli sisävessa ja siis lämmin kylpyhuone aina talvisin. Parhailla kavereillani ei kaikilla ollut kaupungissakaan edes vesijohtoa eikä keskuslämmitystä eli heille pitäisi riittää sama...
Ja käsittäähän tuon että kiinassakin halusivat jääkaapit.
Mutta sotateollisuus likaa maailmaa jokseenkin suotta.
Minun ei tarvitsisi päästä ulkomaillekaan... Mielestäni olimme ihan riittävän onnellisia vähemmällä, ja tämä on harkitsemani totuus. Minä mietin tätä pitkän aikaa.
