^Eräällä toisella sivustolla muuan irvileuka (en minä!) totesi, että protestanttien pyhä kolminaisuus ei ole Isä, Poika ja Pyhä Henki, vaan Isä, Poika ja Pyhä Raamattu.
Pidän realistisempana vanhojen kirkkokuntien (katolinen, ortodoksinen) näkemystä, jonka mukaan kirkko oli ensin, ja Raamattu on kirkon kokoama kirkon kirja jota kirkko tulkitsee ja selittää ja opettaa. (Kirkko pitäisi oikeastaan kirjoittaa tuossa isolla. Se on se, joka perustettiin helluntaina ja jolla on Pyhä Henki mukanaan, ja niinhän se uskontunnustuksessakin luetellaan siinä kohtaa jossa luetellaan niitä Pyhään Henkeen liittyviä juttuja. Niissä tunnustuksissa ei muuten Raamattuun uskomista edes mainita.) Tuohon näkemykseen on myös helppo sovittaa se, että Raamattu koottiin joskus 300-luvulla keisarin määräyksestä. (Vai milloin se nyt olikaan.)
Olisihan se mielenkiintoinen ihmiskoe antaa Raamattu muutamalle lukutaitoiselle mutta kristinuskosta täysin tietämättömälle henkilölle ja katsoa, millaisiin päätelmiin he yksin lukemansa perusteella tulisivat.