Semmarit. Parhautta.
Pari kaveriani hehkuttivat Semmareita ja joskus vähän yli vuosi sain itseäni niskasta kiinni ja lainasin kirjastosta vinon pinon Semmarilevyjä. Ja rakastuin. Siitä sitten lähti levyjen ostelu ja musiikin kuuntelu. Syksyllä olin ensimmäisellä keikalla Kuopiossa (2.9) ja ylihuomenna olisi vuorossa seuraava. Pääsee käyttämään Tirammes no ajoren-paitaa (lukekaa takaperin), mahtavaa.
Keskiviikkona tosiaan ilmestyi uusi levy, Laulut ja tarinat. Luulin joutuvani odottamaan sitä sunnuntaihin asti, mutta äiti kävikin Jyväskylässä keskiviikkona ja toi tuon ihanuuden. Kyllä sitten odotinkin äitiä kotiin :p Kaverit koulussa saivat hermoromahduksia minun hehkutuksieni takia, ihmisparat. Sitten kun levyn sain käsiini, unohduin lukemaan toisen kansivihon tarinoita enkä edes muistanut laittaa levyä soimaan :) Sitten kun sain levyn viimein soimaan, se onkin soinut koko ajan. Kotona, koulussa ja autossa. Haastetta ovat luoneet ainoastaan mp3-soittimen napit, jotka päättivät että nyt riitti. Yksissä omissa napeissa toinen toimii ja koulussa olen sitten lainaillut milloin kenenkin nappeja, että saan musiikin soimaan. Tänään sain sitten kaverilta kuulla, että voisitko edes joskus olla kuuntelematta sitä :p Samainen kaveri mietti myös mitä tapahtuisi, jos minulta ottaisi Semmari-levyt viikoksi pois (aiheuttaen järkytystä, miten kukaan voisi olla niin julma...)
Tällä hetkellä voisin sanoa, että Laulut ja tarinat on paras Semmari-levy, osta se. Siinä on aivan mahtavia biisejä (Wrow mary, Ó lo Anché, Kuuletko, Vieraalla maalla, I don't mind, Sanahelinää, Pienet linnut jne. jne.). Toinen suosikkilevyni on Wunderbaum (Oboe ja maito!!!), samoin Hakkaan sun ovee. No jaa. Sanotaan nyt vielä että myös Ukkokiekuu, Sampo Texas ja Kuka on tuo mies ovat aivan mahtavia. Ruohonjuuritasolla-levystä en voi sanoa mitään, sitä en omista. Vielä. Filminauhaa-dvd puuttuu myös, johtuen siitä, että rakas koneemme ei tykkää näyttää niitä. Murh.
Nykyään Semmaribiisit ovat sen verran tuttuja, että aina kaikenmaailman sopiviin (ja sopimattomiin) tilanteisiin tulee heiteltyä jotain lyriikanpätkää. Toiset tajuavat, toiset eivät. Tirammes no ajorenia sai selitellä aika monelle ihmiselle, että lukekaapa lapset takaperin se niin ymmärrätte.
Mitähän sitä vielä sanoisi? Semmarit ovat aivan mieletöntä. Varsinkin livenä. Levyllä mahtavia, mutta liveshow on jo jotain aivan mahtavaa. I don't mindin surffilaudat, Bonsain sumopuvut, Pienten lintujen huputiti-huudatukset, Larpatellaan jne. jne. jne. Jotain aivan uskomatonta. Olisipa jo sunnuntai.
Niin ja joo. Miettikää vartti mistä minun allekirjoitukseni on peräisin...