Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Leena - 22.06.15 - klo:05:43
-
Puutarhuroida voi teoriassa kahtaalla. On terassipuutarhani mutta pienehkö merenrantatontti jonka vanhemmat ostivat joltakin kuolinpesältä kun suvun yhteisessä alkoi tulla ahdasta. Alkuun panin pahasti hanttiin ja se ymmärrettiin koska äitini oli myös hyvin kiintynyt siihen paikkaan.
He sitten rakensivat sinne mökin tai äiti suunnitteli ja isä piirsi tai jotain ja he yhdessä pystyttivät paitsi muurari oli. Haluttiin vähän tilaa eli meillä oli oma huone Sisaren kanssa. Ja tietty että pääsi heti uimaan. Ensi kertaa elämässäni silloin huomasin että kun suree, surun kohde muuttaa sisimpääni, voin mennä sinne ja tulla pois ja se on... Siis se suvun tila joka on ostettu 1933.
Minulla on Unelma.
Se on toisesta reunasta kuivaa kivikkoista männikköä ja mäki nousee siitä. Toisesta siihen mahtuu pieni kosteikkopalanen jossa hirvi poikkeaa juomassa. Siitä on keväisin pientä puroa semmoiseen poukamaan. Kapea se on, pyöreässä saaressa kuin piirakanpala.
Siellä on jo tavan puutarha eli marjapensaat ja semmoinen pihaan päin oleva jossa kaikki on. Mökkiä vastapäätä on Sisaren ja minun aitat. Omani ostin itse. Sisarella on hieman isompi, siinä voi keittääkin.
Kas, sinne tahtoisin perustaa arboretumin. Niin juuri. Se on oikea sana. Tai metsätarhan. Kun saaren tieltä kääntyy meille, olisi vasemmalla koivikko jos siihen koivu istuu. Niiden joukkoon tulisi valkea puutarha eli kieloja ja angervoja eli kevätkohta. Rajalle laittaisin vaikka tuijaa jos kuusiaitaa on vaikea kaivaa maahan. Ja sitten joitakin maksaruohoja.
Oikealle enempi kuusikkoiseen kohtaan tahtoisin niitä rodoja. Ja ehkä kaivaisin sen soisen kohdan lammikoksi ja syventäisin ojaa ja sen yli rakentaisin salaperäisen sillan josta johtaisi salaperäinen polku ei-minnekään ja polunvarteen pikkuyllätyksiä.
Ei se nyt onnaa sillä vanhukset jo sekoittavat atsalean ja rodon. Puhumattakaan ettei oikein tule ymmärretyksi että minä tekisin työn. Isäni tuunaa siellä koko ajan jotakin eli se on kohta muutenkin suuresti näperretty.
Tahtoisimme kodan, hirsistä rakennetun, sisar ja minä. Sinne saisi yhteen kohtaan.
Sinne ei enää mahdu kun joukko lisääntyy ja täyttää maata.
Eihän se ole semmoinen kuin ihmiset tahtovat että kesämökki on. Paremmin se on isän näpertelytarha, hän värkkää kaikkia kiikkuja ja nurmikohtia ja kalustuksia. Heidän täytyy saada pitää se nyt. Ehkä kerran näperrän jatkoa, siitä tulee Salaperäinen Metsä johon piiloutuu Kaikkea. Kuusikkoa on joten hyvin piiloutuu.
-
Kuinka tämä Seuratupaan tuli, kun suunnittelin päiväkirjaosastoon? Pahoittelen! Ehkä Seppos siirtää.
Pihtakuusia ja sinisiä kuusia ja sinikataja! Sekä mäntyä ylös kiipeäisivät kärhöt. Siellä täällä ihminen kuljeksiessaan osuisi kohtaan jossa kivien yllä kasvaisi kivikkoon sopivaa kasvillisuutta ja kuusenjuuressa kukkisivat kuusenjuurikasvit. Se kasvaisi vähin erin vuosi vuodelta kuten tämä terassitarhakin.
Ja sinne tänne olisi näperrelty niitä istuma-alueita eli pieniä kiikkuja ja tuoliryhmiä. Mystisimpään kohtaan kohoaisi se kota. Olemme aina tahtoneet kotaa, mäntyhirrestä kahdeksankulmio ja siitä ylöspäin kotakatto, pyöreä. Keskellä voisi sijaita tulipesä. Reunoille sitten sijoittuisi istumalavereita jotka öisin kehkeytyisivät vuoteiksi.
Sitä vasten voisi kasvaa jokin köynnös.
Eräs ajatukseni olisi juurruttaa erimaalaisia tai täysin erisävyisiä kohtia siihen mikä jo on kokonaan näkyvissä ja jättää mahdollisimnan paljon niinikään metsää näkyville olemaan. Paljoa ei mahdu eli tulisi säätää sen mukaan.
Vielä tämä toteutuu.