Loikoilin parvekkeen sohvalla kirjan kanssa. Kuinka ihana ilma ! Lämmin airingonhelo, jota henkäilevä tuuli sopivasti vilvoitti. Panin kirjan sivuun kun valoa tuli tulvimalla, liikaakin lukeakseni.
Sitten suuri poutapilvi peitti auringon, jonka voima hetkeksi laantui. Muistuivat elävästi eteeni lapsuuden uimarannat. Aina kun aurinko meni pilveen kääriydyttiin pyyheliinan sisään hytisemään, sillä pitkästä vedessäolosta oli tullut vilu.
Sitten kun pilvi päästi kuuman poltteen taas iholle kierähdettiin hiekalle kellimään. Märkään tai kosteaan ihoon hiekka tarttui ja kutitti kivasti. Siitä se huuhtoutui heti veteen mentyä.
Kärkölässä oli oikeastaan vain yksi kunnon järvi, Valkjärvi. Siitä kai pitäjän taajamakin oli saanut nimensä, Järvelä. Vesi oli melko matalaa, muta- ja savipohjaista, mutta hyvää kuhien elellä ja kasvaa. Kunta oli ajanut suuren sorakasan lähelle seurakunnan leirikeskusta. Siinä oli ympäriinsä hiekkaa myös mudan päällä. Kuumilla ilmoilla muta kyllä antoi väkevää tuoksua.
Sitä ei kesäisillä merenrannoillani, Haililan kallioilla Virolahdella, tuntunut.
Mattopyykki ja lokkien kirkuna ajatuivat sieltä kuudenkymmenen vuoden takaa taas suloisina mieleeni. Menneet nautintojen hetket tulevat muistoina nautittaviksi uudestaan ja uudestaan.
