Itse en käytä nimitystä uskovainen, koska lapsena minua kiusattiin sillä nimellä. Käytän mieluummin sanaa uskova, koska siitä ei tule minulle ikäviä muistoja ja outoja mielikuvia. Minulle, kai osaksi niistä lapsuuden kokemuksista johtuen, tulee uskovainen-sanasta mieleen oikein ahdasmielinen virren veisaaja, jolla ei mitään iloa saa olla elämässä.
Mutta kai se uskovainen tai uskova voi olla kuka vaan, joka itseään sellaiseksi nimittää, oli se uskon kohde sitten Jumala tai mikä tahansa. Minusta toisesta ihmisestä ei edes saa mennä sanomaan, ettei hän ole uskovainen, vaikka hän itse tuntisi sellainen olevan. Ei toisen sielunelämää voi kukaan tietää. Mielestäni uskovaisena oleminen ei vaadi sitä, että on aktiivinen seurakuntalainen. Omassa elämässäni hengellisyys on kyllä vahvasti mukana ja olen seurakunnan toiminnassa mukana.
No joo, lestadiolaisen ystäväni mielestä en kyllä ole uskovainen ja jos tapaan hänen ystäviään, he eivät noteeraa minua ollenkaan. Heidän mielestään olen epäuskoinen tai elän väärässä hengellisyydessä. Mutta nyt en enää välitä siitä, ennen se tuntui tosi pahalta. Mutta kun Jumala kerta minut hyväksyy lapsekseen niin mitäpä tointaa tuota mennä joltain lestadiolaiselta kyselemään. Oliko se Aku Räty vai kuka kun kysyi joltain lestadiolaiselta, että onko siellä taivaassa tehty remontti, kun on ovien paikkaa muutettu. No, menikö jo vähän asian viereen tämä juttu...