- Se vähä mitä olen laidoilla roikkunut on tuntunut hyvältä. Mutten voi kieltää, etteikö tulisi vähän varovainen ja säikähtänytkin olo, kun puhe alkaa, vaikka nyt vain täällä, käsitellä "meitä" ja "niitä muita". Kauhasen tyylinen selvittely on ihan ok, sillä jokainen herätysliike näyttää vain omista omituisista syistään etsivän tietyn profiilin. Niin pitkään kuin profiilin tunnistaminen selkeyttää, lisää ymmärrystä, ehkä auttaa tunnistamaan, että tuota minä etsiskelinkin, se auttaa joukkoon liittymistä, koko tuo "me" ja "muut" on ihan asiaa. Jos ja kun joku älähtää ettei "meillä" kuulu sanoa tai puhua tai edes kokea noin, niin ollaankohan silloin hieman kivillä. Tai että olethan nyt varmasti synnintunnossa tai..-.no niin. Kelpaavusehdot kääntyvät äkkiä ja ihan suotta nurinpäin.
Arka karkaa.
Joskus mietityttää. Olisko pitänyt saada varttua körttiseudulla, jotta voisi olla rinta rottingilla nyt niin körttiä, niin körttiä. Paljonkohan minä sanon sopimattomuuksia. Oi voi, käviskö ihan olla minä vaan ja semmoinen tyyppi joka kastettiin kristityksi ja joka vain ikävöi Jumalaa yli ymmärryksen? Eniten pelottaa se että sanoo jotakin mikä on ei-körttiä. -Se mitä joku kommentoi että suureen ryhmään syntyy pieniä sisäisiä kuppikuntia taitaa olla toinen asia, ja käsitettäämpikin. Ikä sun muut, yhteiset kohtalonkäänteet sitovat joitakin tiiviimmin yksiin, ja niinhän se kai menee jo työpaikalla.
