Timo Soini oli Tuomas Enbusken haastateltavana eilen. Kun Enbuske totesi ettei hänellä "uskon vaihde vaan niksahda päälle" vaikka kuinka yrittäisi niin Soini vastasi Ramatun sanoin: "Ei usko ole joka miehen!" ja perusteli sillä että joskus elämässä tulee aika jolloin kutsutaan ja pitää valita. Etsikkoaika, ja mikäli valitsee "oikein" jysähtää usko kertakaikkisesti päähän.
Tuttua ja koettua tekstiähän tuo oli. Toisaalta jäin tuota miettimään siltä kantilta että onko usko ja uskominen jonkinlainen valmiiksi pureskeltu tuote josta voi sanoa joka hetki että onko usko päällä vai eikö ole? Mielestäni tällainen pakettiajattelu sopii hyvin yhteen tuon etsikkoaaika-opetuksen kanssa sikäli että siinä se usko joko kerta kaikkiaan jysähtää päälle tai sitten ei tullut otettua etsikon ajasta vaaria... Mutta onko se oikeasti niin?
Kun minusta jotenkin tuntuu siltäkin että moinen etsikonaika-järkeily johtaa hyvin helposti itseään toteuttavaan ennusteeseen jossa ensin ehdollistetaan kuulija ottamaan vastaan käsitys jonka asia menee juuri näin ja tätä rataa, että usko joko jysähtää tai ei. Kun ihminen jossain tukalassa tai muuten jysäytyksen kannalta herkässä elämäntilanteessa on alttiimpi ja valmiiksi ehdollistettu ottamaan vastaan valmis paketti, tapahtuu jysäys joka vetää maton jalkojen alta ja sitten ollaan ns. "uskossa". Kuinka paljon tässä on ihmisen omaa osuutta ja itseään toteuttavan ennusteen osuutta eli ihminen ikäänkuin "hyppää" tietoisesti tasolle josta on kuullut, on valmis kyseenalaistamaan oman identiteettinsä ja ottamaan tilalle uuden, on valmis kyseenalaistamaan siihen astiset ajatuksensa "jumalattomina hourauksina" ja epäuskon orjuutena ja tietoisesti siirtymään uudelle alueelle jota ei tunne. Ehkä hänen kuvitelmat ruokkivat fantasiaa uudesta, ongelmattomasta olotilasta jossa ei ole huolia ja jossa kaikki tärkeät kysymykset ovat jo saaneet vastauksen.
Vai onko se niin että kun Jumala jysäyttää niin Jumala jysäyttää ja vaatii myös entisen identiteetin hylkäämistä, kysymysten jättämistä jne. Minusta tuntuu että kyllä. Samalla vaikuttaa siltä että kyse on pekästä psykologiasta, otollisesta ajasta ja itseään toteuttavasta ennusteesta.
Mitenkäs muut asian kokevat?
Toisaalta minua suututtaa sellainen että uskonnosta yritetään poistaa sisuskalut ja muodostaa jonkinlainen kuori--uskonto jossa omaksutaan siitä vain ulkoiset tunnusmerkit ja muotomenot. Sanotaan ettei Jeesus ollutkaan Jumalan poika, Vapahtaja vaan ihminen joka opetti hyviä asioita. Ei kynttilän sytyttäminen ja sen äärellä hymiseminen ole mitään kristillisyyttä koska kristillisyydessä on paljon syvempi sanoma joka suorastaan huutaa ja vaatii äärimmäistä vakavuutta ja vastaanottamisen tasoa. Näin pääsiäisaikana ilmestyy usein professoreita ja muita oppineita jotka esittelevät omia näkemyksiään joiden lopputuloksena usko on raavittu sisuksista niin tyhjäksi että sisällä kaikuu tyhjyys. Pelkät kauniit kirkon seinät ja kultakupolit eivät tuo lämpöä eivätkä vastaa ihmisen tarpeeseen kohdata Vapahtajaa.
Aihe: Uskon luonteesta (Luettu 6165 kertaa)