Sitä olen itsekin ajatellut, mutta lauluntekijät lienee lauluja tehdessään jonkinlaisessa rukouksen tilassa/hengessä ja uskoisin sen olevan yksi merkittävä syy. Puheita ajatellen taasen, ihmisen suu käy koko ajan eikä se rukoile viisautta pyytääkseen ennenkuin avaa suunsa pälättääkseen hengellisistä asioista. Saarnoissa on se vika että niissä yritetään sanoa liian paljon. (vaikka olisivat hyviäkin).
Virressä tai laulussa tulee sopiva määrä informaatiota ja usein tarkoin punnitussa muodossa.
Tänään oli todella hyvä saarna.
Mitä virsiin tulee niin niistä useat ovat monen polven tulos , eli niitä on uudistettu ja paranneltu moneen kertaan.
1790 Siionin virsi 223 ensimmäinen säkeistö fraktuurasta aukikirjoitettuna. Tämä on siis Jonas Laguksen käännös.
Maan tomust' nouse pois
Weisaamaan sielun'! langee
Iloisna HeRran astinlaudan etehen.
Kyll' painaa silmäs woi Sen paistet kirkas sangen
Sydäntäs kuiteng' riemull' wuodattamaan rienn';
Sill iloon taivaas,
häihinsä aivan Karitsa sinun ottanut on werelläns:
koreus taiwaan kaikk' Jumalan woimalb',
Sull lahjoitettu on osaks arwar' ain';
Näit', sielun muista, iloits' ylits' armon tain.
Sama säkeistö virrestä 623 nykyvirsikirjasta
1.
Nyt ylös, sieluni,
mullasta nouse tästä,
jo riennä eteen taivaan valtaistuimen!
Ja vaikkei silmäni
valoa Herran kestä,
luo Jumalan ja Karitsan käy riemuiten.
Iäiseen iloon
ja juhlaan jaloon
Karitsan suuriin häihin olet kutsuttu.
Armosta Jumalan
saat taivaan kunnian,
aarteesi kauniin, perintösi ikuisen.
Siis taivaan juhlaan kiiruhda jo kiittäen.
Kyllä tunnistaa, mutta siihen se jää. Tästä huomaa, että joskus uudistaminen on paikallaan.
